Tuorein sisältö

The Bureau XCOM Declassified - ennakko

Esa Toikkonen

30.07.2013 klo 11.42 | Luettu: 4214 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Tarina XCOMin synnystä


Vuosi sitten Firaxiksen XCOM: Enemy Unknown räjäytti potin ja toi komealla tavalla XCOM-maailman tähän päivään. Jo vuodesta 2006 lähtien 2K Marin on työstänyt toista samaan maailmaan keskittyvää projektia, jonka julkaisua on lykätty useaan otteeseen. Vuosien varrella The Bureau XCOM Declassified onkin kokenut muun muassa nimimuutoksen ja alkuun suunniteltu ensimmäisen persoonan kuvakulmakin on hylätty.


60-luvulla Amerikassa kaikki ei näytä niin ruusuiselta kuin toivoisi - ulkoavaruuden muukalaiset ovat päättäneet sekoittaa idyllisen jenkkiunelman. TBXD:n pääidea onkin kertoa, kuinka ihmiskunnan ja muukalaisten sota alkoi. Ihmiskunnalla on onneksi vielä pientä toivoa, jota ylläpitää XCOMin uusi erikoisagentti William Carter.

Alkujaan pelin piti esitellä XCOMin synty ensimmäisen persoonan räiskintäpelien tyyliin, mutta kehityskaaren loppupäässä kuvakulma siirtyi pelihahmon taakse kolmanteen persoonaan. Ennakkoversion perusteella ratkaisu tuntuu toimivalta. Uudelleen pyörää ei ole kuitenkaan lähdetty keksimään, sillä sieltä täältä löytyy viitteitä muista pelisarjoista. Varsinaisesta toiminnasta ja kontrolleista tulee paljolti mieleen Gears Of War -pelisarja. Tarinan kuljetus keskusteluiden valintarullineen ja strateginen tiimikavereiden ohjaus on taas kuin Mass Effecteistä.


Pelaajan ei tarvitse yksin yrittää kaataa muukalaisarmeijoita, vaan Carterin lähtiessä päämajalta suorittamaan tehtävää, hän voi valita seurakseen kaksi sopivinta agenttia. Taistelun tiimellyksessä tiimikavereita pystyy ohjastamaan erilaisiin vastapuolen tuhoamistehtäviin. Komentojen antamisen ajaksi aika pysähtyy lähes täysin, minkä ansiosta komennot pystyy antamaan näppärästi sen suuremmin vaarantamatta omaa henkikultaa. Kaverit roikkuvat kyllä muutenkin perässä, mutta esimerkiksi kohteen merkitsemällä heistä saa oikeasti pientä hyötyä.

Suunnittelijat ovat ottaneet 60-luvun selvästi omakseen ja pelin maailmasta välittyy mukavasti ajan tunnelma. Sanomalehti on in ja internetistä ei ole tietoakaan. Grafiikka ei ole aivan tämän hetken parasta, mutta ylittää tyydyttävän keskitason ja tarjoaa hyvät kulissit seikkailuun.


Varsinainen pelaaminen on hyvin putkimaista ja peliin on selvästi haettu hieman elokuvamaista tunnelmaa. Tiimikavereiden komentaminen rikkoo hieman suoraviivaista kaavaa ja tekee tietyllä tapaa pelistä mielenkiintoisemman. Kiinnostusta pitää yllä myös pelaajan ja muiden agenttien suhde. Jos kaveri kuolee sotatantereella, ei häntä tuo mikään takaisin ja pitkään mukana kulkeneen kaverin menettäminen voi ottaa joskus koville. Ainakin matkan varrella tapahtunut kehitys ja opitut taidot menetetään, kun sotakonkarin tilalle asetellaan vasta uraa aloitteleva agentti.

Ennakkoversio jätti paljon auki. Peli vaikutti kaikin puolin hyvältä ja laadukkaalta, mutta onnistuuko se erottumaan tarpeeksi kilpailijoistaan? The Bureau XCOM Declassifiedin erottumismahdollisuudet pelimarkkinoilla jäävät paljon tarinan varaan, kun perustoiminta on napsinut ideansa muista pelisarjoista vähän sieltä, täältä ja tuolta. Kokeilemani ennakkoversio jätti loppujen lopuksi kuitenkin niin positiivisen kuvan, että haluan jatkaa pelin peluuta heti kun siihen käsiksi pääsen.







V2.fi | Esa Toikkonen
< Listasunnuntai #199... Trackmania 2: Valley... >

Keskustelut (1 viestiä)

TheÄijä

31.07.2013 klo 09.18

Vaikuttaa aivan siltä mitä toivoinkin. Näin vanha nimike pitää tuoda nykypäivään, ei niin kuin X-Com: Apocalypse joka oli vanhentuneen genren säälittävä remake.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova