Tuorein sisältö

Resogun Defenders

Esa Toikkonen

09.09.2015 klo 13.12 | Luettu: 2450 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Loputon räiskintä ei ota loppuakseen
Playstation 4:n julkaisupeleistä pelaajille jäi kirkkaasti mieleen Housemarquen Resogun. Se keräsi kriitikoilta kehuvia arvosteluja ja pelaajat latasivat sitä uusille konsoleilleen innolla. Reilu vuosi alkuperäisen julkaisun jälkeen, alkuvuodesta 2015, peli sai kaksi pelikokemusta laajentavaa kokonaisuutta; Heroesin ja Defendersin, joista jälkimmäiseen perehdymme tässä arviossa. Molemmat laajennukset kuuluvat myös pelin kausipassiin.


Perusidealtaan pelissä liikutaan avaruusaluksella sylinterimäisesti kiertävissä kentissä tuhoten erilaisia vastustajan aluksia. Toisella tatilla liikutaan ja toisella ammutaan. Lisäksi käytettävissä on laajasti tuhoa tekeviä pommeja ja aluksen vauhtia lisääviä syöksyjä. Perusidea vaikuttaa helpolta, mutta satojen vastustajien keskellä olo muuttuu melko tukalaksi. Pelin suurin juju tuhoamisen keskellä on kuitenkin pisteiden kerääminen. Pelin pistesysteemin opittuaan omien tuloksien ehostaminen paremmaksi ja paremmaksi koukuttaa niin paljon, että on otettava vielä yksi pelierä. Ja vielä yksi…

Tuttua ja samalla sopivan erilaista


Defenders tuo perussoppaan kaksi uutta pelimuotoa. Suojelijassa (Protector Mode) pelastetaan ihmisiä kentissä leijailevista kuutioista. Pelastettu asukas tulee palauttaa yhteiskunnan tukipisteeseen, joka tarjoaa palautetuista ihmisistä tehonparannuksia alukseen ja bonuspisteitä. Kolmen ihmisen pelastamisen jälkeen yhteiskunnalle tärkeä kaupunkirakennus pelikentän keskellä kehittyy seuraavaan asteeseen. Tätä jatkuu niin kauan kuin pelastustoiminta jatkuu ja pelaajan alusta ei tuhota.


Vihollisaalloissa on pieniä uudistuksia ja esteinä toimivia laatikoita tulee vastaan runsaasti. Välillä ihmisten tukikohtaa uhataan astetta rajummin suuren ufon asettuessa pelaajaa vastaan. Protector Mode kuulostaa peruspeliä pelanneiden mielestä varsin tutulta pienin muutoksin. Se muuttaa peliä juuri sen verran, että kokemus tuntuu taas raikkaalta ja omia piste-ennätyksiä yrittää innolla petrata uudelleen ja uudelleen.

Kommando suojelee maasta käsin


Kommandossa (Commando Mode) perinteinen pelitilanne on heitetty täysin kyljelleen ja enää ei liikutakaan ilmassa aluksen avulla. Pelihahmo on pudonnut muiden kaltaistensa tavoin maan pinnalle ja sen tavoitteena on suojella kentän keskellä olevaa asumusta vaihtelevilta vihollisaalloilta. Enimmäkseen tuhoa meinaavat tehdä taivaalta putoavat asteroidit, mutta erilaiset avaruusalukset tuottavat myös melkoisesti huolta.


Maassa tallaava sankarimme osaa loikkia ja räjäyttää suuria pommeja. Ammunta hoidetaan tuttuun tyyliin toisella tatilla, mutta peruspelistä poiketen räiskintä onnistuu kaikkiin ilmansuuntiin portaattomasti juuri sen suuntaisesti, minne tatti osoittaa. Muoto muuttaa perusideaa mukavasti tarjoten selkeästi erilaista pistejahtia 20 tason verran. Harmillisesti pari ensimmäistä tasoa ovat todella helppoja ja aina samanlaisia. Sen jälkeen vaikeusaste nousee pikkuhiljaa ja saa ollakin melkoinen sankari, jotta pelimuodon pystyy läpäisemään.

Kaikki uudistukset eivät vaadi lompakon raotusta


Peli on kokenut lisäsisältöpakettien lisäksi paljon uudistuksia alkuperäisen julkaisun jälkeen. Nykyään pelaaja pystyy keräämään kokemuspisteitä ja täten parantamaan pelaajatasoaan. Muodissa oleva valokuvaustila on löytänyt myös pelin ja räjähtävistä pikseleistä pääsee räpsimään valokuvia millä hetkellä tahansa. Spotifyn tuleminen pleikkarin ominaisuuksiin on kuin tarkoitettu Resogunille. Oman soittolistan pyöriessä taustalla innostus pelin pelaamiseen nousee entisestään.

Defenders on parin euron hintaan oikein hyvä piristysruiske muutenkin jo koukuttavalle pelille. Kaksi pelimuotoa ei tunnu paljolta, mutta niiden ansiosta peliä jaksaa pelata vielä monta tuntia lisää. Pelimekaniikan pysyessä hyvin tutun oloisena lisäsisällön ostoa voi suositella pelistä jo aiemmin pitäville.

Hinta: tällä hetkellä tarjouksesssa 2,48 euroa Playstation Storessa.



V2.fi | Esa Toikkonen
< V2.fi betatestasi: C... V2.fi testasi Pleikk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova