Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Roccat Skeltr

Manu Pärssinen

16.11.2016 klo 14.00 | Luettu: 5197 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Ominaisuuksia sikin sokin
Taisin viimeisimmässä näppäimistöarvostelussani todeta, että pidän mekaanisista, kehyksettömistä, pienikokoisista näppäimistöistä. Niissä yhdistyvät toiminta, ulkonäkö ja vaadittava pöytätila omiin tarkoituksiini juuri sopivasti. Siksi hieman aluksi kavahdinkin, kun lähettifirma rahtasi V2.fi:n toimistolle Roccatin Skeltr -näppäimistön. Ensimmäinen mielikuva oli termi ‘avaruuslaiva’, jota isokokoisista, valoja täynnä olevista näppiksistä joskus käytetään.


Kahden viikon käytön jälkeen havaitsin, että kyllä Skeltr pöydälleni sopii, vaikka vähän totuttelua se vaatikin. Vähän omituista on nykyaikana yhdistää ei-mekaaninen näppäimistö sanoihin “Gaming Keyboard”, mutta varmasti perusnäppäimillekin löytyy faneja. Skeltrin näppäimet tuntuivat ihan responsiivisilta ja mukavilta, mutta kun hintalappu on sadanviidenkympin tuolla puolen, olisi odottanut enemmän luksusta silläkin saralla. Skeltr ei kuitenkaan ole pelkästään pelinäppis, sillä ominaisuuksia löytyy listattavaksi vaikka koko arvion mitalta. Monista muista sen erottavatkin sanat “Smart Communication”.

Ensinnäkin näppäimistön yläreunasta löytyy vako, johon ainakin iPad ja iPhone sijoittuvat mukavasti pystyyn. Siitä oli minulle useasti hyötyä, sillä kun luuriin kilahti vaikkapa ilmoitus sähköpostista, niin ei tarvinnut turhien mainospostien vuoksi keskeyttää työn alla olevia asioita sähköpostiohjelmaan siirtymällä vaan vilkaisu kännykän ruudulle ja olankohautus riitti. Näppäimistöstä löytyy myös USB-liitäntä nimenomaan kännykän latausta varten, mutta mukana tulee vain USB-piuha, ei Lightning-piuhaa, mikä on toki varmasti rahansäästöä, mutta sinänsä vähän kummaa, sillä näppäimistön ominaisuuksia hyödyntävä sovellus tarjotaan kuitenkin sekä Androidille että iOS:lle.

Paljon muutakin yhteistoimintaa mobiililaitteiden kanssa löytyy: Skeltrin voi yhdellä napin painalluksella muuttaa PC:n USB-näppiksestä kännykän Bluetooth-näppäimistöksi - sinänsä näppärä idea. Lisäksi parilla lisäkytkennällä ja yhdellä napinpainalluksella puhelutkin voi ohjata (langalliseen) kuuloke/mikrofoni-headsettiin, jos sellainen sattuu päässä olemaan. Koska kaikki liitännät ovat näppäimistön takana, jossa omalla pöydälläni on jo vähän muutenkin ahdasta, lopputulos oli melkoinen piuhaviidakko. Luovuinkin nopeasti ajatuksesta vastailla puhelimeen näppiksen kautta.


Se mainittu sovellus on nimeltään Roccat Swarm. Swarmin parissa koin hetken tekno-cooliutta, kun pystyin tarkkailemaan kännykän ruudulta - eli tässä tapauksessa tavallaan näppäimistön lisänäytöltä - vaikkapa prosessorini lämpötilaa, muistin kulutusta ja muuta PC-virittäjille olennaista informaatiota. Viikon päästä poistin Swarmin kännykästäni, koska ei sille ollut tarvetta. Swarm pitää tietenkin olla asennettuna myös käytettävälle tietokoneelle.

Ainakin yksi ominaisuus Skeltrissä on järkevä: WASD-pelaajille löytyy välilyönnin alapuolelta kolme ohjelmoitavaa näppäintä, joihin on helppo ylettyä vasemman käden peukalolla. Niistä uskoisin olevan tietyissä tilanteissa pelin tiimellyksessä hyötyäkin. Loppujen lopuksi Skeltr on kallis, monien ominaisuuksien sekasotku, jonka ostajaksi tarvitaan hyvin spesifinen yksilö. Se koettaa olla vähän jokaiselle jotakin ja päätyy olemaan paljon turhaa ylimääräistä useimmille. Päivittäisessä käytössäni palaan pienempikokoisten mekaanisten näppäimistöjen maailmaan, mutta kätevää puhelintelinettä jään kaipaamaan.



Lisätietoa: Roccat
Hintaluokka: 150-180 euroa

V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi testasi: Anki ... Pelataanpa: PC Engin... >

Keskustelut (2 viestiä)

Kheetor

16.11.2016 klo 14.55

USB / Micro USB on universaali standardi, Lightning on vain Applen patentoima tekele, joskin teknisesti parempi liittimien maailmassa.
lainaa
NäppisPlasteri

17.11.2016 klo 08.34

Roccatin Isku FX:ssä on myös ne välilyönnin alla olevat kolme namiskaa, vähällä käytöllä ovat .. lähinnä niistä saa nopeasti vaihdettua näppäimistöprofiilin, eli omassa tapauksessani nuppeliston taustavalon värin.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova