Tuorein sisältö

Laskija, lumi ja lauta

Manu Pärssinen

20.02.2012 klo 10.00 | Luettu: 6535 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

SSX ennakossa
Viime viikolla parikymmentä pohjoismaalaista pelitoimittajaa löysi itsensä Oslosta. Mikäpä olisikaan parempi näyttämö esitellä parin viikon päästä julkaistavaa SSX-peliä kuin kaupunki, jossa oli parhaillaan käynnissä lumilautailun MM-kisat. Oslolaisen trendibaarin ylätasanteelle oli sijoitettu kymmenisen PS3:a isojen televisioiden kera - oli aika loikata virtuaalilumille.


Jo pian tutoriaalin jälkeen oli selvää, että SSX on yhä SSX. Koska kyse on EA Sportsin pelistä, on kontrollit siirretty tateille samantyylisesti kuin NHL 08:sta alkaen käytössä olleessa Skill Stick -ohjauksessa. Pian huomasin ohjaustavassa myös runsaasti yhtäläisyyksiä mielestäni aliarvostettuun ja paljon pelaamani Pure-rälläilyyn. Pieni googlailu paljastikin, että Black Rock Studion perikunnalla onkin saattanut olla sormensa pelissä.

Bobwwobwow-rytmirytinän jyrätessä taustalla SSX:n vauhtiin on helppo päästä ja suurin osa napeista meni heti selkäytimeen. Jostain syystä tulin usein painaneeksi temppua tehdessäni L1-näppäintä, josta löytyy pisteitä syövä rewind-kelaus. Välillä ominaisuus tuli toki oikeastikin tarpeeseen, kun Etelänapamantereen railot söivät snoukkailijan syövereihinsä.

Yövaara



Laskeminen ja temppuilu on hauskaa ja vauhdikasta, eikä kaatuminenkaan hidasta matkantekoa hurjasti, lauta vain ilmestyy kompuroinnin jälkeen takaisin jalkoihin. Tämän SSX:n alkuperäinen idea (peli oli nimeltään SSX: Deadly Descents) oli se, että paetaan luonnonmullistuksia tai koetetaan selvitä vaarallisista vuorenrinteistä. Idea näkyy yhä mm. tehtävissä, joissa väistellään lumivyöryjä, puita tai kivikkoja. Näitä tehtäviä varten pitää ensin hankkia lisävarusteita.

Lisävarusteita saa ostettua kisoista ansaituilla krediiteillä. Puolentoista tunnin testisession aikana pääsin testaamaan panssaroitua asua, jolla selviää mm. puihin törmäyksistä, liitopukua, jonka avulla pystyi tekemään ilmassa temppuja sekä jäähakkuja, joilla sai tehtyä tiukempia käännöksiä. Kaikki näistä 'kuluvat' käytettäessä, mutta pelin edetessä pidemmälle saa hankittua kestävämpiä. Kun satuin valitsemaan keskimääräistä haastavamman rinteen, peli ilmoitti tylysti "sinulla on 4 %:n mahdollisuus selvitä näillä varusteilla, haluatko jatkaa?".

Epämieluisin yllätys minulle olivat yökisat. Ainakin niitä tuntui olevan liikaa. Pimeällä ruudulla kieppuvat valopilkut ja juuri ja juuri erottuvat esteet saivat minulle hetkeksi oikean pahoinvoinnin tunteen. Se saattoi johtua osittain siitä, ettei lentokoneissa nykyään tarjoilla mitään sellaista, mitä pystyisi pelijournalistin palkkapussilla ostamaan ja verensokerini oli aikaisen heräämisen jäljiltä alhaalla, mutta silti yökisat lähinnä ärsyttivät. Onneksi muutakin pelattavaa oli runsaasti.

Se on temppuisaa, temppuisaa, temppuisaa



SSX on SSX. Sitä pyrittiin uusimaan synkempään suuntaan, mutta fanit älähtivät ja tuloksena on sitä, mitä monet ovat vuosikausia odottaneetkin: lisää samaa. Toki teknisesti kyseessä on kehittyneempi peli, verkko-ominaisuuksien (muiden EA-pelien yhteisöjen tyylinen RiderNet) luvataan olevan monipuolisia ja eri puolilta maailmaa kotoisin olevat vuoristot on mallinnettu NASA:n mittausten perusteella aidon oloisiksi.

Kaiken tämän positiivissävytteisyyden jälkeen on kuitenkin todettava, että ainakaan vielä tämän testin perusteella minkäänlaista addiktiota ei päässyt syntymään. Enemmänkin SSX tuntuu 'noh, otan tosta yhden kisan silloin tällöin' -peliltä. Tilaisuuden aikana ei ehtinyt myöskään kunnolla oppimaan temppuja ja lukemattomien sadantuhannen pisteen pikkutemppujen jälkeen sitä välillä hämmästyi, kun ruutuun lävähti yllättäen 2,5 miljoonaa pojoa It’s Trickyn soidessa taustalla.

SSX on palannut, mutta onko se parempi kuin koskaan? Sen päätöksen jätän vielä parin viikon päähän, kun virtuaalilumiin pääsee tutustumaan paremmin. Veikkaisin, että sarjan fanit tulevat olemaan, elleivät ekstaasissa, niin ainakin aivan tyytyväisiä.


Toimittajat vietiin myös katsomaan lumilautailun MM-kisojen miesten karsintakisaa. Laskijoiden täytyi olla surkeita lajissaan, sillä kukaan ei tehnyt 1080 asteen kierteellä varustettua kuutoisvolttia lumilautaa käsissään pyöritellen, niin kuin minä pari tuntia aikaisemmin olin SSX:ssä moneen kertaan tehnyt! Eikä kukaan edes tarttunut kesken hyppynsä kiinni helikopterin jalaksiin. Höh.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Lauantai-illan Kevyi... Listasunnuntai #124... >

Keskustelut (4 viestiä)

Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

20.02.2012 klo 18.17

Aijai, ennakkotilauksessa ja kovat on odotukset.
Ainut mikä harmittaa, on että tässä ei ilmeisesti ole mahdollisuutta laskea suksilla?
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

22.02.2012 klo 12.19

Koskaan en ole ssx-sarjaa itse pelannut saatikka laskettelusta diggaillut, mutta tama peli vaikuttaa hyvin lupaavalta. Jos demo vakuuttaa, olen rinteilla.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

24.02.2012 klo 15.54

Liian arcadea. Haluun Skate-sarjan tekijöiltä realistista lumilautailua.
lainaa
Kaikkienkaveri

24.02.2012 klo 16.25

Siksi se onkin hemmetin hauskaa, kun se ei yritä olla realistinen. Demossa ollutta yhtä kisaa jaksoin varmaan yli tunnin pelata, ja nyt odotan innolla julkaisua.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova