Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Roccat Kave XTD 5.1 Analog

Vieras

14.06.2015 klo 03.49 | Luettu: 6118 kertaa | Teksti: Vieras

Ääntä luolan perukoilta
Roccat Kave XTD 5.1 Analog on edullisempi versio Roccatin surround-kuulokkeista. Niiden mukana ei toimiteta USB-äänikorttia, vaan ostaja voi käyttää omaa äänilähdettään. Vieraileva kultakorvamme Jarkko Lehti sai taas uutta kokeiltavaa.

Tuotteen pakkaus lupaa paljon: todellista 5.1-ääntä, ylimmän luokan mukavuutta, sotkeutumatonta kaapelia, häiriöitä suodattavaa mikkiä jne. Pakkaus ei kuitenkaan sorru rehentelemään äänenlaadullisilla seikoilla. Oheismateriaalina mukana tulee opas tuotteen hävittämiseksi, pikaohje kytkentää varten ja fanipojille jokunen Roccat-tarra.


Kuulokkeen kupissa on elementit etu- ja takasuunnalle ja yksi väristinelementti matalille taajuuksille ilman varsinaista kaiutinkalvoa. Yhteensä siis korvaa kohti on kolme elementtiä. Tuoteselosteessa myös mainitaan erikseen, miten äänielementit on asennettu 12 asteen kulmaan ja sijoitettu niin, että toinen tulee korvalehden etu- ja toinen takapuolelle. Näin saadaan muodostettua äänelle suunta. Minkäänlaista DSP-käsittelyä 3D-efektin tuottamiseen ei siis ole käytetty.

Tukevaa tavaraa


Paketista otettaessa kuulokkeet tuntuvat tukevilta ja oikeastaan aika näyttävän näköisiltäkin. Koska kuulokkeet ovat analogiset, mukana seuraava kaapelihässäkkä on kuitenkin melkoinen. Äänikortista onkin löydyttävä erilliset ulostulot etu-, taka- ja keskikaiuttimelle. Lisäksi tarvitaan yksi USB vahvistimen virransyöttöä varten. Kuulokkeiden johdot ovat värikoodattuja, mutta harmikseni sain huomata, ettei äänikorttini lähtöjä ole merkattu vastaavasti väreillä. Kun kaapelit oli saatu kytkettyä taskulampun avustuksella, sain huomata johtojen olevan riittävän pitkät – tämä ei aina ole ollenkaan itsestään selvää.


Kuulokkeiden sankojen säätö on selkeästi merkattu numeroin, joten kuulokeosat on helppo säätää samalle etäisyydelle sangasta. Lukitus tuntui myös hyvälle ja laadukkaalle. Kuulokkeiden kuppiosa on suunniteltu fiksusti. Kupissa olevasta reiästä sujautetaan korvalehti kupin sisälle ja kuulokkeiden pehmikkeet tulevat tukevasti pään kylkeä vasten. Kovalehteni ovat varsin kookkaat ja monen muun kuulokkeen kanssa minulla on suuria mukavuusongelmia kupin painaessa korvalehteä, mutta näihin kuulokkeisiin korvani asettuvat todella mukavasti. Kuulokkeen kupissa on myös mikrofonivarsi, jossa on sininen ledi osoittamassa mykistystä. Tämä on hieman ikävä ominaisuus: käytännössä mikki on nostettava aina yläasentoon kun sitä ei käytä, sillä sininen vaimennusta osoittava ledi killittää ikävästi näkökentän äärilaidalla. Kupit ovat myös suhteellisen hyvin ääntä eristävät, joten mahdolliset ulkoiset taustaäänet vaimenevat mukavasti.

Vahvistin varressa


Kuulokkeiden äänenvoimakkuutta säädetään erillisellä vahvistinyksiköllä. Yksiköstä löytyvät erilliset voimakkuussäädöt jokaiselle äänen suunnalle, jolloin itselle mukavinta tasapainoa äänessä voi hakea. Voisin kuvitella joissain pelitilanteessa olevan hyötyä vahvistaa takakaiuttimen ääntä, jolloin takaa hiippaileva vihollinen paljastuu helpommin. Pakkauksessa on vahvistinyksikölle pöytäteline, mutta itse koin mukavampana pitää yksikköä sylissä. Yksikössä on myös kytkin mikrofonin mykistämiselle sekä valittavana peli- tai elokuvamoodi, jonka merkitystä en oikein kuullut.
En tiedä oliko testikappaleessa vikaa, mutta mikrofonin äänentaso jäi todella matalaksi vaikka sen sääsi täysille tietokoneen päästä. Yksikössä itsessään ei ollut erillistä säätöä mikrofonin voimakkuudelle.

Mutta sitten...



No, miltä ne sitten kuulostavat? Musiikin kanssa suoraan sanottuna aivan kammottavalta. En muista ehkä koskaan kuulleeni näin värittyneen kuuloisia kuulokkeita. Alemmat keskitaajuudet suorastaan hyppivät korville ja suureksi yllätyksekseni bassot kumisivat, minkä en edes tiennyt olevan mahdollista kuulokkeilla.

Ensi töikseni sainkin ruuvata äänikorttini eq-säätöä, jotta luurit saisi edes jotenkin käyttökelpoisiksi. Vasteen tasoittelun jälkeen kuulokkeista tuli äänenlaadullisesti siedettävät. Tässä pitää nyt ehkä kuitenkin pitää mielessä, että nämä ovat pelikuulokkeet eivätkä mitään hifiä. Olen kuitenkin kovasti pettynyt kuulemaani.

Peleissä paranee


Pelitestit antoivat kuitenkin aivan päinvastaisia tuloksia. Äänet kuulostivat voimakkailta ja uskottavilta ja myös 3D-efekti toimi, vaikkei mitenkään mullistavan hyvin. Immersio joka tapauksessa parani pelkkään stereoääneen nähden, joten kuulokkeet kyllä lunastavat ainakin osan lupauksistaan mainiosti.


Käyttömukavuus on myös yllättävän hyvä. Hikoilen helposti, mutta tästä huolimatta kuulokkeita oli mukava pitää päässä useammankin tunnin session ajan. Samaa ei voi sanoa kaikista kokeilemistani hifi-kuulokkeista, joten tämä on suuri kehu. Korvat myös sopeutuvat yllättävänkin nopeasti, jolloin äänenlaadullisiin heikkouksiin tottuu ja musiikkikin alkaa kuulostaa siedettävältä. Aivan toivottomat nämä kuulokkeet eivät siis ole siltäkään kantilta.

Pelikäyttöön kuulokkeet soveltuvat kohtalaisesti, ja siihen ne on varmastikin suunniteltu. Hämmästyttää kuitenkin, että äänenlaatuun ei ole kiinnitetty tämän enempää huomiota. Moni käyttäjä kuitenkin kuuntelee kuulokkeillaan myös musiikkia, ainakin satunnaisesti. Jos epäilet itse, että käytät luureja koskaan muuhunkin kuin peleihin, kannattaa sijoittaa hieman enemmän ja valita äänenlaadultaan parempi vaihtoehto. Arvostelussa yksi tähti tulee mekaanisesta rakenteesta, joka on hämmentävän hyvä sointiominaisuuksiin nähden.

Arvosana:


Teksti: Jarkko Lehti

Eq-säädöt:


V2.fi | Vieras
< Night at the Museum ... Peltonen laukoo totu... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova