Kotelokuva

Pelikuvat

  Pelit > Playstation 3 > Peliarvostelu

Epic Mickey 2: The Power of Two

03.12.2012 klo 10.00 | Teksti: Jari Tapani Peltonen | Luettu: 2785 kertaa
Jari Tapani Peltonen
  • Arvioitu: Playstation 3
  • Genre: Seikkailupelit, Tasohyppelypelit
  • Pelaajia: 1-2
  • Ikärajoitus: 7 + vuotta
  • Arvosteluversio: press
  • Kehittäjä: Junction Point Studios
  • Julkaisija: Disney Interactive
  • Pelin kotisivut
68
Aku-tarra virtuaalikaatopaikalla.
Suosittelen sydämellisesti Disneyn antiikkisia piirrettyjä. On kiehtovaa oppia, kuinka Disney yhä uudelleen määritteli sen mitä piirretyt ovat. Disneyn taika löytyi hieman ennen kuin Lumikin ja seitsemän kääpiön tuotanto alkoi.

Toimisiko porttihuumeena unohdettua Disneytä käsittelevä peli? Animaniacs: The Great Edgar Hunt sai minut aikanaan innostumaan Animaanisista. Siinä takkuisessa rutiköyhän miehen pomppu-Zeldassa Mikki Hiireltä näyttävät hahmot seikkailivat "Hollywoodia parodioivissa" maisemissa. Enpä tajunnut, miten sen semmoinen muka elokuviin viittaa, jos villin lännen maisemat on toteutettu tavalliseen kuivaan videopelityyliin, mutta sirpale piirrossarjan sielua oli aistittavissa.

Epic Mickey 2: The Power of Two muistuttaa Edgar Huntia usealla tapaa, mutta ei sitä sielupuolta ajatellen, vaikka tuotantoarvot ovat paremmat. Luulin että Mikki hengailee unohdettujen loistohahmojen kanssa. Käytännössä hän seikkailee Disneyn huvipuistojen romuraudan seassa. Ei tuolla Tikua ole, vaan Tikua esittävä koriste, joka pelin maailmassa ei kelpaa huvipuistoon. Jos tämä ei kuulosta kaukaa haetulta, miten olisi tappajarobotti, joka käyttää ilman selitystä pahvinaamaria, joka esittää Disney-konnan lärviä? Vanhoja piirrettyjä hyödynnetään lähinnä siten, että pari virallista nykyistä ääninäyttelijää imitoi klassisia ääniä ihan kivasti, joskin ilman energiaa ja kelpo materiaalia.

"Unohdettuja hahmoja" edustavat muun muassa Mustan Pekan alias Jopi Jalkapuolen lukuisat versiot. Tunnetuimmat hahmot eivät slummaile, joten emme tapaa Hessua vaan huvipuistolaite-Hessun, joka on rikki. Siinä se hirnuu, kuin joku jolta kasvain söi naaman, koska jonkun on käskettävä pelaajaa siirtämään esinettä pari metriä. Jos väität, että tämä on "uusi rohkea visio", sinä olet Aku Ankka ja minä Musta Pekka, jonka kurkusta pääsee kiehahtavaa raivoa ilmaiseva vinkaisu, joka on viimeinen vinkki: nyt lättäräpylä juokset.

Disneyn historiasta löytyy lukemattomia tunnelman tehostamiseen soveltuvia säveliä ja ideoita, jotka yhdessä särkyneen kyborgi-Hessun kanssa voisivat muodostaa perustan "uudelle rohkealle visiolle". Epic Mickey 2 on aggressiivisen laiska. Ilmeisesti tekijät suljettiin huoneeseen, jossa on koriste-esineitä, joten he koodasivat peliin ne esineet! Päällekkäin!

Help me, help you, that is what you have to do


Alkuvideo on loistava - voi pojat, voi pojat. Hullu tohtori esittää musikaalinumeron vakuuttaakseen, että hän on parantanut tapansa. Ehkä hän voi auttaa pysäyttämään kaatopaikkamaailmaa vaivaavat maanjäristykset ja roistot, jotka ovat puoliksi piirrettyjä ja puoliksi mekaanisia. Walt Disneyn ensimmäinen menestynyt hahmo Osku Kani lähtee selvittämään tilannetta tohtorin kanssa, mutta Oskun nainen on sillä kannalla, että tosimiestä tässä tarvitaan. Mikki palaa maisemiin kera taikapensselinsä, jolla korjataan asioita ja sulatetaan toisia.

Ongelmiin on erilaisia lähestymistapoja. Valinnat vaikuttavat yksityiskohtiin jatkossa. Vihollisten sulattaminen on julmaa varsinkin, jos muistamme mitä tuomari Turmio teki kengälle Roger Rabbitissa, joten on selvää miksi joku suuttuu Mikille, joka voisi maalata vihollisista kilttejä. Loogisuus ei yleensä ole näin vahvaa, ei sinne päinkään. Arvaapa miten dinkelidonkelin pahviversio pääsee pöppelipööhön? Ahtaassa huoneessa on tasoja, vihollinen, vihollinen häkissä, liikuteltava raide, köydessä roikkuva alasin, kaksi erityyppistä vipua, tuhottavia ja korjattavia asioita, ämpäri täynnä raketteja ja satunnainen ihme jättipallo, jonka voi tiputtaa katosta. Spoileri: ammu pistettä, niin pöppelipöö aukeaa. Ahaa.

Mikki ja Osku liittoutuvat. Kakkospelaaja voi koska vain ohjata Oskua, jonka sähköshokkilaitteella aktivoidaan asioita ja tainnutetaan vihollisia. Yksinäinen saattaa turvautua ominaisuuteen pari kertaa, jos Osku vaikkapa kieltäytyy aktivoimasta jotakin. Tekoäly-Osku tunkee eteen ja unohtuu omille teilleen, mikä kieltämättä on realistista kaksinpelin simulointia. Usko pelin järkevyyteen on koetuksella muun muassa tappeluissa, kun automaattinen Osku tuntuu olevan se olennaisin osa taktiikkaa. En osaa sanoa miten tapoin muutaman vaarallisen hyypiön, mutta ammuin siihen suuntaan sekä maalia että tinneriä ja sitten Osku teki sähköshokin, joten paniikissa räpelsin kaikkia nappeja yhtäaikaa. Voitto.

Rakettipilotti mielisairaalasta -look


Kapinamielialani heräili pikku hiljaa. Kivaakin oli.

Maalilla ja tinnerillä tehdään tyydyttäviä asioita, kuten luodaan tasoja joilla loikitaan ja poltetaan seiniä salapaikkojen edestä. Alueiden väliset siirtymät ovat ilahduttavasti sivuttainvierivää tasoloikkaa: helppoudesta huolimatta niiden pelaaminen on yleensä pelaamista. Jopa Aku Ankka -tarrojen jne. bongaaminen roskaläjistä hymyilytti aluksi, sillä olin motivoitunut. Totisesti myös näytin motivoituneelta kuulokkeet ja 3D-lasit päässäni ja kyynärpäät ylhäällä Move-ohjaimista johtuen. Nyt on pelit ja vehkeet!

Peli "aktivoi aivoja". Movella tähtäys on vaihtelua, joskin sekoilevan kameran operointi vaatii selkäytimen uudelleenkalibrointia. 3D päällä tapahtumat ovat syvällä verrattuna telkkarin reunoihin ja energiamittariin, mutta viimeistään rotkon yllä tapahtuva kohtaus herättää ajatuksen, että eihän tässä ole muista 3D-peleistä tuttua luonnollista syvyyttä juuri lainkaan. Outoa. Mälsää. Yleissivistävää!

Vaikeustaso muuttuu sanalla sanoen rasittavaksi. Rasittavaa on epäloogisuus, pilkunviilausta vaativat hetket ja myös haasteen puute. Monet myöhemmistä sivuttainvierivistä kentistä vaikuttavat lataustauon naamiointiyrityksiltä. Erään kentän aihe on The Skeleton Dance. Mustavalkoista yksinkertaista irroittelupätkää vuodelta 1929 kunnioitetaan sen verran, että tunnistin viittauksen. Alkuperäisessä piirretyssä tosin on jopa "3D-kohtauksia", eli hyökkäyksiä katsojaa kohti, toisin kuin tässä virkamiesmäisessä vetistelyssä.

Kapinoin jo, kun kehittyneemmistä piirretyistä tyyliin Music Land ei saatu aikaiseksi edes sellaista kenttää, minkä perusnormaali Little Big Planetin käyttäjä (joka myös osaa liimata tarroja tasoihin) virittelisi vaivatta vajaassa tunnissa. Voi että. Palvoisin peliä, joka yhdistäisi näiden piirrettyjen tunnelmat ja Rayman Originsin pelilliset ansiot.

Kaksinpeli kenties on palkitsevampi, koska tämä on kaksinpeli. Moni sekava puoliautomaattinen hetki vaatinee kaksinpelissä keskustelua ja kemioita. Sitä en takaa, että Oskun ohjaaminen on yhtä kiinnostavaa kuin Mikin, jolla on maalin valta, mutta ehkä peli ansaitsee paremmat pisteet partneristasi riippuen. Kakara sanoo hihii, kun pompitte soittimien päällä, kun taas kaltaiseni Disney- ja/tai Rayman-veteraani sopottaa tauotta, kuinka tämänkin voisi tehdä taiteellisesti.
____
V2.fi
Jari Tapani Peltonen

Epic Mickey 2: The Power of Two
(Playstation 3)

68
  • Hullu tohtori ja muutkin ääninäyttelijät
  • Huoleton eteneminen, maailman maalaus... jonkin aikaa
  • Kiva kai, että Movea ja 3D:tä edes kokeiltiin
  • Lähdemateriaalin tympeä tulkinta
  • Ideat loppuvat kesken
  • Monen sortin sekavuus
  • Turhauttava tekoälytoveri
Nostalgiapeli hyödyntää Disney-universumia yhtä taidokkaasti kuin supermarket jossa on Disneylle omistettu hylly. Pelillistä kunnianhimoa ja kestoa on enemmän kuin lisenssipeleissä keskimäärin, mutta toteutus on tuttua huttua.


Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

Artikkeli: Hearthstone: Heroes of Warcraft (29.01.2014 klo 21.00)
Arvostelu: WWE 2K14 (13.11.2013 klo 10.11)
Arvostelu: Dragon's Dogma: Dark Arisen (27.05.2013 klo 15.15)
Arvostelu: StarCraft II: Heart of the Swarm (22.03.2013 klo 14.14)
Arvostelu: Aliens: Colonial Marines (06.03.2013 klo 11.30)

Keskustelut (2 viestiä)

Keskustelu jatkuu Keskustelualueella.

 

Mainos