Leffojen kylkiäispelejä harrastaneet tietävät mitä mieltä olen tietokoneanimaatiosta Surf's Up, kun kerron, että olin sen nähtyäni täysin varma, että pakollinen lisenssipeli on kahta kiinnostavampi tapaus. Olin muuten oikeassa. Peli nimeltä Surf's Up on yhtä ontto, suunnattomasti rumempi, hitusen pidempi ja selvästi miellyttävämpi elämys kuin samanniminen elokuva. Lumilautapeli hyökyaallolla tuntuu tuoreemmalta oivallukselta kuin valedokumentti lainelautailevista pingviineistä - Sony Pictures Animation todella pudotti pallon toisen täyspitkän elokuvansa kohdalla. Lisää kiihkoilua löytyy leffa-arvostelustani.
Lainehet leikiten liplattaa
Surf's Up -videopeli on yksinkertainen muunnelma erinäisistä lautailu- ja temppupeleistä. Vaikka aidot ääninäyttelijät ovat mukana, ottaa peli hyvinkin paljon etäisyyttä leffaan olemalla urheilupeli, eikä tarina (sillä ärsyttävällä) päähenkilöllä. Valittavia hahmoja on kahdeksan ja lautoja vähän vähemmän. Ketterän ja nopean broilerin voi laittaa isolle ja jäykälle vadille, eikä tästä seuraa mitään käytännön eroa mihinkään muuhun yhdistelmään verrattuna. Kaikilla hahmoilla tulee pelattua ihan siksi, että jokaisella on erinäköiset temput ja eri setti lauseita (noin kolme), joita ne koko ajan toistelevat. Persoonattomat pingviinipökkelöt ja pari muuta elukkaa ovat videopelien maailmassa kotonaan.
Kentät ovat ahtaita putkia lukuisilla esteillä. Ne tuovat mieleen monet temppupelit, vaikka visuaalisesti sopivatkin liioittelevaan piirrettyyn. Pelaaja kiitää laudalla suoraan eteenpäin ikään kuin siinä olisi perämoottori. Jommassakummassa suunnassa putki päättyy aaltoon, jolla voi käydä ratsastamassa. Tämä ei ole niin tökeröä, kuin miltä se kuulostaa. Vauhti on kohtalaisen kova ja ruudulla tapahtuu paljon, joten pelaaminen tuntuu sen verran surffaukselta, kuin on tarve. Aalto ei ole täysin passiivinen koriste, vaan se kulkee selvästi eteenpäin, peittäen alleen osan niistä hyppyreistä, raiteista ja porteista, joita pelaaja voi käyttää ollessaan tarpeeksi nopea. Joskus aalto muodostaa tylsän tunnelin, kuten leffa velvoittaa.
Hyvä pingviini paranee vanhetessaan
Surf's Up on vaikeustasoltaan aito lasten peli. Läpäisy onnistuu yhtä ja samaa rutiinia aallon avulla suorittaen, kunhan ei koko ajan katajiin kapsahda. Aalto toimii tärkeimpänä hyppyrinä, temput toteutetaan ilmassa ja temppuilu pitäisi lopettaa ennen paluuta veteen - tämä on rutiinia virtuaalikikkailijoille. Numeroksi riittää hahmon vapaamuotoinen kieputtaminen toisella tatilla, mutta laudasta kiinnipitämistä ja sen semmoista on hauska harrastaa vaihtelun vuoksi. Tempuista saa paitsi pisteitä, myös energiaa. Energialla voi lisätä vauhtiaan. Tosin jos saman energiaa säästää, voi sitä lopulta siirtyä "tankkaustilaan" (?), jossa hahmo tekee itsestään komeita temppuja ilmassa, pelaajan huolehtiessa vain laskeutumisesta.
Tankkaus on kustannustehokkain tapa pelata. Kentän tavoite saattaa olla vaikka 20 000 pisteen keruu, "vaativan tavoitteen" ollessa 40 000. Ei ole temppu eikä mikään kerätä 60 tonnia, kunhan tajuaa lyödä erikoistilan päälle vasta pisteet tuplaavan bonusesineen löydettyään. Muita, vapaaehtoisia tavoitteita ovat kaikkien porttien lävistäminen ja erikoisesineiden löytäminen. Normaalipelaaja läpäisee kampanjan selvästi alle kahdessa tunnissa, eikä ylimääräisten tavoitteiden läpäisystä (konseptiroinan ja semmoisen tähden) tule montaa tuntia päälle. Jaetun ruudun kaksinpeli on plussaa, toimiessaan yhtä hyvin kuin sooloilukin, joskin harvemmilla kentillä. Yhdentekevä bonus on minipeli, jossa liu'utaan rinteitä suurella lehdellä aikarajoja vastaan.
Ei kukaan laske nuorta pingviiniä vanhoihin nahkaleileihin
Jos olisin pitänyt elokuvasta riittävästi ostaakseni sen, ostaisin tämänkin, jos hintaa olisi kymppi. Kun vauhti on kova ja taustalla soi melko menevä rock, on sitä helppo huijata itseään ja fiilistellä, että pelattavana on jotain siistii, mikä vaatii skilssei'. Kolme kymppiä onkin sitten jo liikaa, esimerkiksi joululahjan soisi viihdyttävän untuvikkoja vähintään tapaninpäivään saakka. Jokainen käyttäköön haluamaansa kirosanaa reaktiona sille, että PS3 ja Xbox 360 -versioista pyydetään jopa 70 euroa.
____ V2.fi Jari Tapani Peltonen
63
Surf's Up (Playstation 2)
Heiluminen hauskuuttaa
Helppous rentouttaa
Kaksinpeli on mukava lisä
Niukalti pelattavaa
Turhan simppeli temppusysteemi
Kentissä vähänlaisesti eroja
Ruudunpäivitys takkuilee
Kaikki muu liittyen teemaan "liian vähän"
Aneeminen animaatioelokuva lainelautailevista pingviineistä kääntyy kohtuupirteäksi temppuilupeliksi. Sisältöä on rikollisen kitsaasti millä tahansa mittarilla mitattuna.