Tuorein sisältö

Resident Evil: Revelations 2 – Episode 1

Arvioitu: Xbox One
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Julkaisupäivä: 25.02.2015
Pelin kotisivut
Kati Alha

04.05.2015 klo 16.50 | Luettu: 6255 kertaa | Teksti: Kati Alha

Paljastuksia pieninä annoksina
Olen vältellyt uudempia Resident Evil -sarjan osia osittain siksi, että ne tuntuvat nykyään enemmän toimintapeleiltä pienillä kauhuelementeillä maustettuna kuin sarjan alkupään tunnelmalliselta kauhulta. Niinpä kuulosti lupaavalta, kun Revelations-pelien väitettiin yrittävän viedä sarjaa takaisin kohti alkuperäisen kauhun juuria. Ensimmäinen peli oli ihan kelvollinen myynti- ja arvostelumenestys, joten jatko-osakin oli perusteltu.


Toinen osa sijoittuu ajallisesti Resident Evil 5:n ja Resident Evil 6:n väliin, ja on jaettu neljään erilliseen episodiin, jotka voi ostaa joko erikseen tai koko kauden käsittävänä teoksena. Ensimmäinen episodi koostuu kahdesta skenaariosta, joista kummassakin nähdään sarjan aiemmista peleistä tuttuja hahmoja. Ensimmäisessä skenaariossa seikkaillaan Claire Redfieldillä sekä Barryn tyttärellä Moiralla, jälkimmäisessä Barrylla sekä omalaatuisella nuorella tytöllä, Natalialla.

Juhlista linnaan


Ensimmäinen episodi alkaa, kun Claire ja Moira kidnapataan kesken firman juhlien ja viedään pienellä saarella olevaan vankilaan, joka pian paljastuu myös hirviöiden asuttamaksi. Kun ensimmäisessä skenaariossa naiskaksikko taistelee selviytymisestään, jälkimmäisessä Barry saapuu samaiselle saarelle etsimään ja pelastamaan parivaljakkoa.


Hahmot eivät suinkaan ole mitään kopioita toisistaan, vaan eroja löytyy. Parista aina vain toinen voi käyttää ampuma-asetta, eikä Moira suostu koskemaan edes teräaseisiin. Aseiden puutetta korvaavat muunlaiset taidot; Moiran taskulamppu esimerkiksi sokaisee vihollisia ja löytää piilotettuja esineitä, kun taas Natalia pystyy vaistoamaan viholliset ja mahtuu ryömimään pienistäkin koloista.

Hahmot ovat kaikki varsin persoonallisia, joskaan ainakaan ensimmäinen osa ei vielä kovin syvälle niihin sukellakaan. Hirveän puheliaita hahmot eivät ole, mutta ajoittaiset keskustelut avaavat tarinan kulkua ja auttavat pääsemään hahmojen päiden sisälle. Toisinaan joitain hauskoja heittojakin kuulee, kuten Barryn alkuperäisen Resident Evilin legendaarisen korniin dialogiin viittaavan kuittailun lukkojen availusta.

Yksin tai kaksin



Kaksi yhtäaikaista hahmoa tarjoaa luonnollisesti mahdollisuuden kaksinpeliin, mutta pelaaminen on mahdollista myös yksin. Tällöin voi vaihdella vapaasti kahden hahmon välillä, ja tekoäly ottaa haltuunsa parivaljakon vapaaksi jääneen puoliskon. Mitenkään täydellisesti AI ei toimi, mutta toisinaan siitä on taisteluissa jopa hyötyä.

Ammuksia ja parannusesineitä on alkuun niukasti, mikä vanhan Resident Evilin henkeen vallan hyvin sopiikin. Toiminta sen sijaan on alkuperäistä nopeampaa, ja vaikeus koostuu vihollisjoukkojen määrästä ja vaikeasti tapettavista olennoista. Tämä ei luo sitä tunnelmaa, jota kauhupeliltä toivoisi, eikä pelatessa hirveästi jännittänyt tai edes säpsähdellyt.

Mukana on myös jonkinlaisia puzzle-elementtejä, mutta se tarkoittaa lähinnä hyvin suoraviivaista reittien löytämistä, virran päälle saamista, tien raivaamista ja niin edelleen. Käsillä on yleensä yksi ongelma, johon löytyy aina ratkaisu jostain lähistöltä. Pari tuntia kestävä episodi on hyvin lineaarinen, mutta jätti silti jonkinlaisen mielenkiinnon tarinaa kohtaan.

Kuin haalea sauna



Lisää pelattavaa tarjoaa ensimmäisen Revelationsin tapaan Raid-tila, jossa pääsee testaamaan selviytymiskykyään episodeista tutuissa maisemissa. Käytettävissä ovat tarinan kautta avatut hahmot, joita voi kehittää ja joille voi hankkia parempia aseita ja varusteita. Tarinaa vielä toimintapainotteisempi tila ei jaksanut itseäni kiinnostaa, mutta onhan se silti lisäsisältöä, varsinkin kun päivityksen myötä sitäkin voi pelata myös moninpelinä.

Kokonaisuutena ensimmäinen episodi jätti jokseenkin kylmäksi, tai vähintäänkin haaleaksi. Tunnelmassa ei päästä lähellekään sarjan alkupäätä, eivätkä toiminta tai tarina ole niin hyvätasoista että se korvaisi tämän menetyksen. Yhden illan välipalana yksi episodi meni ihan kivasti, mutta vaikka jonkinlainen mielenkiinto jäikin, en usko että palaan vapaa-ajallani enää muiden jaksojen pariin, vaikka ne jo saatavilla ovatkin.

V2.fi | Kati Alha

Resident Evil: Revelations 2 – Episode 1 (Xbox One)

Revelations 2 yrittää rakentaa tiivistä ja pelottavaa tunnelmaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopputuloksena on ainakin ensimmäisen jakson perusteella ihan kiva mutta vaisuksi jäävä toimintapeli.
  • Kivasti rakennettu kaksinpeli
  • Tutut, persoonalliset hahmot
  • Kokonaisuutena vähän mitäänsanomaton
  • Ei onnistu luomaan tunnelmaa
  • Raid-tila ei sytytä
< Battle Slimes... Trulon: The Shadow E... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova