Uniklubi haiskahtaa markkinavoimien säätämältä tuotteelta. Uniklubi on tummanpuhuvaa mutta siistiä ja hiottua rokitusta joka ei ärsytä kuin paikoin tyhjänpäiväisyydellään. Bändissä on lievää goottihohtoa, toisaalta välillä meno on kuin niittivyöt löytäneellä Dingolla. Munaton Apulanta herää muutamassa viisussa mielikuvaksi. Hitaampi keskitemposlovari toimii paremmin kuin rajumpi linja. Tiukempi rokitus hyväksikäyttää tuttua Suomi-metallin hukkaputkea, samasta säröskebamuotista on lohkottu turhan monta sattumaa.

Viisuissa on kevyt ja tehokas kosketus, joka paikoin tarttuu liimapaperina vaatteisiin. Bändi ei kuitenkaan pysty vakuuttamaan elinvoimaisella rokkienergialla, hiki ei lennä ja housun etumus ei pullistele. Muutama tehokaskin viisu sählätään armottoman kuluneella mahtiskebavyöryllä. Pitääkö aina käyttää turbobuustinappia? Kiveen kuulostaa Apulannalta, hyvässä ja pahassa. Vnus on muuten ok, mutta persoonaton kitaravalli kaipaisi väriä. Luotisade on sitten poppista, niin kaunista ja harmitonta teiniunelmaa. Myrkky laittaa Neljä Ruusua -vaihteen metallipuristimen läpi. Vapauta Meidät ja Paha Sisällä lainailevat Apulannan nuottilaatikosta, vokalisti Jussin venyvän unelias ääni ei auta rajumman tunnelman luonnissa.

Uniklubi voisi yrittää riskillä. Turhan hiottu ja varman päälle säädetty tuotanto aiheuttaa Yö-ilmiön. Uniklubissa on enemmän säröä kuin nykypäivän Yö-yhtyeessä mutta oma muotti ja ennalta arvattava ulosanti tekevät bändistä varman teininuorison suosikkiaktin. Viisuissa on ideaa, levy ei ole huono. Luotisade kaipaisi lisää soraa rattaisiin ja hikikin saa tuoksahtaa. Soundiosastoa voisi koristella lisäväreillä. Uniklubin Luotisateen alta selviää vähäisillä osumilla.