Tuorein sisältö

PMMP: Hitit

J.A. Kaunisto

04.12.2013 klo 21.38 | Luettu: 6791 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

PMMP tyrkkää vielä joulumarkkinoille "The best of" -kokoelman, jonka kylkeen on liitetty vuodelta 2010 tallennettu Tavastian keikka. Turhaa vai ei, onneksi kylkiäisenä tuleva keikkatallenne osoittautuu mainioksi ajan kuvaksi. Tälläisenä haluamme muistaa PMMP:n.

Radiohitit sisältävä kiekko ei ole perusteellinen sinkkukokoelma tai kaiken kattava "The best of". Sinkuista levyltä puuttuvat Kovemmat kädet, Täti Monika, Kiitos, Lapsuus loppui ja Pahvinaamari. Tosin osa kyseisistä siivuista viihdyttää keikkatallenteena. Levylle on päätynyt myös yksi uusi kappale, Valloittamaton. Tunnelmallinen kappale ei varmaankaan riitä ostopäätöksen tärkeimmäksi perusteeksi.

Nimittäin Veden varaan -albumin kiertueen päätöskeikka Tavastialta on tunnelmaltaan melkoinen alkuräjähdys. Tallenne ei kikkaile tai loista teknisellä toteutuksella. Yleisö ja kamerat ovat lähellä joten hektisen hikinen tunnelma välittyy tehokkaasti kotisohville. Paikoin punk-konsertilta vaikuttava keikka yltyy vaikkapa Matoja-kappaleen aikana suoranaiseksi energiapurkaukseksi - Mira ja Paula ovat niin täpinöissään että kohta räjähtää pää ja yleisö moshaa kuin grindcorebändin keikalla. Katsoja ihmettelee, miten pääkaksikko soittotyyppien kanssa sopii samalle lavalle...nimittäin hillitöntä riekkumista ja voimisteluesityksiä riittää. Lavarakenteissa roikkumista unohtamatta.

Joku raja vedetään asenteella joka ei jätä arvailujen varaa. Myös Kovemmat kädet runnotaan läpi raskautettuna versiona. Ja löytyyhän levyltä punkkia, Kohkausrock ja Isin pikku tyttö piirtävät selkeää kuvaa PMMP:n hektisestä heittäytymisestä. Lavalla on selvää anarkiaa. Kuinka usein koko bändi innostuu surffailemaan yleisön käsien päällä!

Levyn muu materiaali jää kevyeksi joten kummastusta herättää, miksi PMMP:n viimeiseksi julkaisuksi ei sorvattu tukevampaa dvd-pakettia, johon kylkiäisenä olisi liitetty cd. Nimittäin täyden hinnan paketiksi PMMP:n Hitit on lähellä rahastusta. Onneksi keikkatallenne on pirun kova, suorastaan klassikko.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Computer Chess... Isänmaallinen mies... >

Keskustelut (2 viestiä)

Pimmppi

04.12.2013 klo 21.58

Veren Varaan-albumi???
lainaa
juha82

16.01.2023 klo 09.11

3/5 annan arvosanaksi. PMMP on semmonen ythye että silloin tällöin kuunnella.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova