Tuorein sisältö

Oculus

Ensi-ilta: 27.10.2014
Genre: Kauhu
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

31.10.2014 klo 17.00 | Luettu: 12522 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sisko ja sen veli aikovat rikkoa peilin. Sisko – parikymppinen kiihkeä punapää – on valmistautunut huolella. Illan ohjelma kuten ruokailut on ajoitettu kellojen avulla. Lukuisat kamerat kuvaavat peiliä. Paikalla on pieni eläin toimittamassa samaa virkaa kuin kanarianlintu kaivoksessa. Veli ei muista, että hän olisi tällaiseen suostunut. Hän - sisäsiisti unelmavävy - on saanut terveen paperit päästyään mielisairaalasta, joten hän ei arvosta siskon ponnisteluja. Veli uskoo, että isä tappoi äidin raa'asti silkkaa hulluuttaan, eikä peilissä asuvan peikon vuoksi.

Jos peilissä joku on, se haastaa kieroudessa useimmat demonit. Päähenkilöt ovat psykoosissa joko virallisesti tai sitten psykoosi on olennon ase: todellisuudentaju hämärtyy peilin läheisyydessä. Lukuisten riivausfilmien johtohahmot kokevat harhoja katsojan odotellessa väistämätöntä. Oculus erottuu joukosta siten, että kliseinen tarina isin sekoamisesta on jo tapahtunut. Sekin tarina käydään läpi takaumissa, mutta siitä puhutaan salailematta, joten katsoja on henkisesti nykyhetkessä aikuisten sisarusten rinnalla. Heidän muistonsa eivät rimmaa. Katsoja ei voi luottaa heihin kuten eivät voi he itsekään.

Sisko järkeili oikein, että kamerat todistavat, ettei hän muista kaikkea, mitä hän tekee peilin edessä. Se on koomista, että ihminen uskoo voivansa taistella johdonmukaisella ajattelulla "pahansuopaa skitsofreniaa" eli johdonmukaisen ajattelun puutostilaa vastaan. Aukko logiikassa on hahmon syy (eikä käsikirjoittajan). Itsevarma nainen on opiskellut ja ajatellut asiaa, mutta Karen Gillanin suorituksessa näkyy pakkomielteisyys, joten äly ei kehity viisaudeksi. Liikaa ei sovi vaatia naiselta, joka traumatisoitui 12-vuotiaana. Annalise Basso tekee kiitettävän herkkää työtä nuorena siskona ottaen huomioon, ettei lapsille ole kirjoitettu sen kummempaa kuin syitä huolestua ja hätääntyä. Basso vaikuttaa uskovan tilanteisiin. Kun sanon, että muutkin näyttelijät ovat motivoituneita, tarkoitan että he vaikuttavat esiintyvän mielellään hömppäkauhussa.

Ehdin toivoa, että elokuva keskittyisi nykyhetkeen, eikä toistaisi muiden leffojen käänteitä takaumissa, vaikka nykyhetkikin koostui tuolloin selittelystä. Vaan eipä hätäillä. Menneisyyskin saadaan näyttämään relevantilta ja jännittävältä, kun tapahtumat etenevät vastaavalla rytmillä molemmissa aikatasoissa. Tarina osaa leikitellä katsojalla pettämättä katsojaa. Ideat ovat hyviä: jopa parempia kuin toteutus.

Harhanäkyihin ripotellut, kotikutoisesti meikatuilta zombeilta näyttävät henget tms. löyhkäävät roskaviihteeltä. Musiikki on harvinaisen tasapaksua sykkivää huminaa. Tuumin parikin kertaa, että sujuvasti liikkuvasta ja näytellystä kohtauksesta ei välttämättä puutu mitään, mutta uhkaavampi se saattaisi olla ilman tätä musiikkia, joka ei salli unohtaa uhkaavuutta. Kaksi aikatasoa eivät jätä juurikaan aikaa syventävälle draamalle. Tämä on hukattu mahdollisuus, sillä jos leffa saisi katsojan unohtamaan lajityypin hetkeksi, kierous voisi kouraista aivan uusilla tavoilla.

Kritiikistä huolimatta tunsin tuntevani juuri mitä leffa tahtoi vahvan lopetuksen aikana, joten ihon alle teos pääsi. Oculus on viihdyttävä idealeffa, "B-leffa", joka yrittää tehdä kliseillä uutta. Se saakoon saman arvosanan kuin "A-leffa" Kirottu, joka ymmärettävästi nousi suureen suosioon toteutettuaan kliseet yllätyksettömästi mutta vahvasti.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Olive Kitteridge... Antemasque - Antemas... >

Keskustelut (5 viestiä)

rutto

07.11.2014 klo 08.13

Huomaan huomaavani, että arvostelijan kielelliset kyvyt ovat heikot.

Luultavasti hän kuvittelee leikittelevänsä suomella, olevansa kosketuksissa rentoon, dialogiin kutsuvaan nettikirjoitteluun. Todellisuudessa Jari Tapani ei ole vielä kehittynyt kirjoittajana siihen pisteeseen, että osaisi kirjoittaa sujuvan arvostelun. Arvostelut on aika helppoja, joten vika voi olla Jaritapsan kognitiivisissa kyvyissä. Pitkätukkaisten miesten frontaalilohkot ovat usein surkastuneita. (Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/jaritapsaimeekikkiä)

Lisäksi Jarin elokuvamaku on lähinnä huvittava. Nyt kypsymään jonnekin vuodeksi pariksi, mieluiten vahvalle psyykelääkitykselle suljettujen ovien sisään. Vaihtoehtoisesti nettipiuha saksilla poikki ettei skloddi pääse enää tursuttamaan tusinasaiteille tällaista tekstiä.

Niin, ja kommentointi on tehty turhan vaikeaksi näin mitättömälle foorumille. Ei varsinaisesti kutsu käymään keskustelua.

- Heikki Kettunen
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.11.2014 klo 09.22 2 tykkää tästä

rutto kirjoitti:
Huomaan huomaavani, että arvostelijan kielelliset kyvyt ovat heikot.


rutto kirjoitti:
Arvostelut on aika helppoja


1/5
lainaa
rutto

07.11.2014 klo 20.06

= v2/laatusaitti

(tunnistiko mikko viestistä muut puhekielen ilmaisut?)

Kettunen
lainaa
syöpä

07.11.2014 klo 20.11

Aa ja jos mikko ei tajunnut, tää "huomaan huomaavani" oli intertekstuaalinen viittaus tapsan arvosteluun.

Voi teitä.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.11.2014 klo 21.08 2 tykkää tästä

Riippumatta siitä, ovatko tyylivalintani sujuvaa suomea - ja usein ne eivät ole -, suosittelen karkottamaan pingviinin isovarpaaseen, ystävä hyvä. Lääkityksen tarve vähenee ratkaisevasti.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova