Tuorein sisältö

Kingsman: Salainen palvelu

Ensi-ilta: 20.02.2015
Genre: Komedia, Seikkailu, Toiminta
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

19.02.2015 klo 22.50 | Luettu: 28302 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kingsman: Salainen palvelu (Kingsman: The Secret Service) nostaa hattua pöhköille agenttijännäreille. Veikkaanpa, että hoksaat jujun jo ennen, kuin sankari ja konna keskustelevat ja virnistelevät nykyleffojen liialliselle vakavuudelle. "Kingsman" on herrasmiesagenttien salainen järjestö. Heillä on pelit ja vehkeet kuin vanhan ajan Bondilla. Tuttujen agenttitarinoiden tyylikeinoihin ja kliseisiin viitataan selkeästi ja hienovaraisemmin. Viimeistään kun Bondin nimi mainitaan, lyöt kämmenellä otsaa ja naurat, että pahkeinen, tämähän on tribuutti! Hahmot sanailevat myös, ettei tämä ole sellainen leffa, jollainen tämä on, joten - ihan sama.

Colin Firth on rotuvalio. Jos hän tuikkaisi venäläistä ja heidän lapsensa kiinalaista, varmasti lapsenlapsikin olisi brittiläinen sarkasmimyyrä, joka artikuloi älykkäästi tyylikkäässä puvussaan. Katsoisin mielelläni Mooren tai Brosnanin ajan Bondin, jossa Firth näyttelee Bondia samalla tyylillä kuin hän näyttelee agentti Galahadia tässä filmissä. Jäykässäkin Firthissä on miestä tarpeeksi, joten ilahduin, kun ohjaaja Matthew Vaughn sähköisti sedän. Firth huitoo kuin kung fu -mestari mm. sateenvarjon kanssa ja kiihkoilusta saa selvääkin. Harmi, ettei Galahad ole päähenkilö.

Puolet ajasta hukataan nuorten agenttien värväykseen. Kakarat on vuoltu samasta kuivasta tukista. Nuorisorikollinen ja kiintiötyttö selviävät irrallisista vauhtihaasteista kavereiden mokaillessa. Nykytyylisissä nuorten aikuisten tarinoissa tyyliin Nälkäpeli ja Outolintu värväys on ristiriitainen prosessi. Tässä leffassa kyse on: värväyksestä. Vain Vaughnin kuvakerronta lykkää hetkeä, jona puuro palaa pohjaan. Tylsät hahmot eivät tarvitse edes naamaa, kun jotakin odottamatonta ja tyylikästä tapahtuu. Odotin ahneesti seuraavaa jekkua - ja kärsivällisesti tarinan oikeaa alkua.

Kakara tutustuu "salattuun maailmaan", joka on sama maailma kuin muissa leffoissa. Voi haukotus. Toisin kuin Firthin sielukkuus antaa olettaa, hänestä ei kehity todellista isähahmoa rikolliselle. Muut ihmissuhteet ovat vielä ohuempia. Maailmantuhoamisjuoni etenee etanavauhdilla ajanhukan välissä. Samuel L. Jackson tekee erään uransa rasittavimmista suorituksista sössöttävänä megalomaanina. En muista, oliko se Jackson vai Firth, joka ironisesti viisasteli, että agenttijännäri on niin vahva, kuin on tarinan konna, mutta Jacksonin kunniaksi huuleni muodostivat sanat "ei jumalauta". Jättiläiskalmarien silmäniskut ovat hienovaraisempia ja keskimäärin vähemmän itsetyytyväisiä kuin tämän teoksen.

Se on vissi, että herrasmiesleffa ansaitsee minimissään 2 tähteä, jos omintakeinen toiminta ja yksikin näyttelijä tykittävät. Painotan sanaa herrasmiesleffa. Koeta nähdä mielessäsi kaamea ämmä. Se ilkeä, nalkuttava lehmä jakaa kaikille haisevaa rasiaansa. Aviomies saapuu kotiin. Selkeä herrasmies! Hän tosin alkaa hakata vaimoaan. Verta roiskuu seinille. Luu napsahtaa poikki. Lapset nauravat. Humppa soi taustalla. Kun nainen on kasa tärisevää jauhelihaa, mies ymmärtää oikein hyvin, että hän meni liian pitkälle. Ei mutta helkuta! Mies muistaa nauttineensa oluen. Hän ei ole vastuussa känniraivosta, joten hänen puolestaan asia oli tässä. Nauretaan yhdessä! Oikeus on tapahtunut!

Kingsmanista ei löydy tuota kohtausta, mutta Kingsmanista löytyy vastaava kohtaus. Siihen verrattuna muut esimerkkini kyseenalaisesta sisällöstä eivät ole mainitsemisen arvoisia. Yksi tähti. Halutessasi voit kutsua minua kaksinaismoralistiksi. Kun moraaliton leffa sytyttää, väitän sen olevan satiiri (tms.) ja uskon itseäni vilpittömästi. Jos koen elokuvan olevan viharikos, se oli siinä: menetettyäni kaiken kunnioituksen elokuvaa kohtaan, saatan tuijottaa vartinkin teatterin kattoa. Kingsman ei ole ainoa Mark Millarin sarjakuvaan perustuva leffa, joka iski hermoon: Wanted oli vastaava elämys.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Fifty Shades of Grey... The Imitation Game... >

Keskustelut (20 viestiä)

Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

19.02.2015 klo 23.37 1 tykkää tästä

Vaimonhakkauskohtaus kuulostaa kaikessa mauttomuudessaan jopa huvittavalta. Luultavasti tiedän mihin kohtaukseen viitataan, sillä toinen lukemani arvostelu sen paljasti. Sama arvostelija haukkui molemmat Kick-Assit ja keskittyi lähinnä pohtimaan väkivallalla mässäilyn turmiollisuutta. Olenkohan täysin turtunut nykyajan väkivaltaviihteelle, kun en järkyttynyt kovinkaan pahasti? Tosin itse annoit hyvät arvostelut Kick-Asseille, mutta tyrmäsit tämän vielä pahemmin kuin mainitsemani arvostelija, joten vaikea kyllä sanoa. Täytyypä käydä kuitenkin itse katsomassa, Vaughn on kuitenkin varsin kyvykäs ja näyttävä ohjaaja, joten uskon pitäväni elokuvasta edes jollain tasolla, ellen sitten oikeasti mieltäni pahoita.
lainaa
Mielensäpahoittaja

19.02.2015 klo 23.54 31 tykkää tästä

Sen verran mitä täällä on tullut käytyä viimeisen kuukauden aikana V2 on ehdottomasti turhin viihdesivusto paskoine artikkeleineen ja 12 vuotiainen kommentoijineen ja Peltonen kirsikkana tämän paskakasan päällä
lainaa
voi_voi_tosiaan

20.02.2015 klo 00.42

Guetta kirjoitti:
ja keskittyi lähinnä pohtimaan väkivallalla mässäilyn turmiollisuutta. Olenkohan täysin turtunut nykyajan väkivaltaviihteelle, kun en järkyttynyt kovinkaan pahasti? Tosin itse annoit hyvät arvostelut Kick-Asseille, mutta tyrmäsit tämän vielä pahemmin kuin mainitsemani arvostelija, joten vaikea kyllä sanoa.


Et ole, vaan liian moni on tottunut turvalliseen väkivaltaan, eli PG-13 kamaan. Ei toimintaelokuvia aikoinaan väkivallasta kriitisoitu. Toisille veri on täysin vierasta ja sen näkeminen elokuvissa ottaa tunteisiin.
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

20.02.2015 klo 05.18 17 tykkää tästä

Kingsman
V2: 1/5
IMDb: 8,3/10

Fifty Shades of Grey
V2: 3/5
IMDb: 4,1/10

Ok...
lainaa
Dimi

20.02.2015 klo 06.37 17 tykkää tästä

Jari "Paska" Peltonen. Haista sitä haisevaa rasiaa joskus. Tekis sullekin hyvää välillä ja ei tulisi näitä kiukuttelu arvioita. :D Ei muuta.
lainaa
Veteraani

20.02.2015 klo 11.58 4 tykkää tästä

lolled kirjoitti:
Kingsman
V2: 1/5
IMDb: 8,3/10

Tuoreiden elokuvien suhteen IMDb:n arvosanat ovat kyllä ollet jo vuosia ihan shaibaa. Uusien elokuvien arvosanat ovat järjestään korkeampia kuin mitä ne loppujen lopuksi saavat, paitsi inhokeille (kuten 50SoG annetaan minimipisteet ihan vaan sen takia koska niin kuuluu tehdä.
lainaa
RandomSwinger

20.02.2015 klo 12.03 2 tykkää tästä

lolled kirjoitti:
Kingsman
V2: 1/5
IMDb: 8,3/10

Fifty Shades of Grey
V2: 3/5
IMDb: 4,1/10

Ok...


Eihän se roskaväki aina ole oikeassa, mutta kyllä omien mieltymyksienkin kanssa IMDB ratet jollain tasolla korreloi. Yksi tähti tälle kuullostaa kyllä aika hurjalta. Ihan kuin olisi Peltosella jotakin erittäin pahasti hampaankolossa. Ilmaus "iski hermoon" viittaa vahvaan tunnepohjaiseen reaktioon, jossa kun joku asia elokuvassa alkoi vituttaa, niin loput leffasta katseltiin laput silmillä sokeana kaikelle mahdolliselle hyvälle. Vaikka elokuva-arviot ovatkin luonteeltaan subjektiivisia kannanottoja, ei objektiivisuutta tulisi aivan täysin unohtaa. Tyyliin: "Elokuvan päähenkilö on samannäköinen kuin se mulkku, joka varasti minulta ala-asteella viikkorahat- yksi tähti".
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.02.2015 klo 13.50 6 tykkää tästä

Koetan auttaa vielä vähän:

Wanted

Rotten Tomatoesin mukaan 71% kriitikoista suosittelee elokuvaa ja heidän antamansa arvosana on keskimäärin 6,6/10. Peltosen arvosana: 1/5.

Kingsman

Rotten Tomatoesin mukaan 74% kriitikoista suosittelee elokuvaa ja heidän antamansa arvosana on keskimäärin 6,7/10. Peltosen arvosana: 1/5.

Molempien elokuvien saamat korkeat arvosanat perustuvat omalaatuiseen toimintaan ja vinksahtaneeseen huumoriin. Peltonen tunnisti, että molemmissa elokuvissa on hyviä puolia ja yksi oikein hyvä näyttelijä (Firth, James McAvoy), ja vihjasi melko selkeästi, miksi hän piti sisältöä sietämättömänä. Se on tosi hyvin tulkittu, että sietämätön sisältö teki kriitikon sokeaksi hyville puolille, kun arvostelussa lukee, että kriitikko keskittyi teatterin kattoon.

Olen törmännyt jo useamman kerran tulkintaan, jonka mukaan Kingsmanin arveluttavimman kohtauksen on tarkoitus saada katsoja ensin hurraamaan tyylikkäälle väkivallalle, joka kohdistuu vastenmielisiin ihmisiin, ja vähitellen oivaltamaan, ettei tunne ole terveellinen. Selityksen mukaan katsoja tällä tavalla johdatellaan tarinan ironiseen ytimeen.

Jos Hobitti-trilogian ennennäkemätön kuvasto ei saanut minua valehtelemaan itselleni, että rumien hirviöiden teloittaminen tuntien ajan on seikkailu, ei hallittu koreografia takuulla puijaa minua uskomaan, että ihmisten teurastaminen on viihdettä. Johdonmukaisia tarinoita seuraan mielelläni hyvin synkkiin vesiin ja kuten vihjattua, erot ajattelutavoissa varmasti saavat monet mielipiteeni vaikuttamaan kaksinaismoralistisilta.
lainaa
Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

20.02.2015 klo 16.30 14 tykkää tästä

Mistäköhän ihmiset repivät aggressionsa Peltosta kohtaan, mielummin näitä lukee kuin Episodin tai Iltalehden arvosteluja, joissa kolme kappaletta selostetaan juonta ja viimeisessä lyhyesti todetaan:"Kiva juoni, hyvät näyttelijät, 3/5".
lainaa
Quuppo

20.02.2015 klo 16.43 5 tykkää tästä

Miten aikuinen(?) jaksaa niin mielensä pahoittaa siitä, että jonkun mielipide nyt vaikkapa elokuvasta poikkeaa omastasti? Edes Peltonen provosoiva kirjoitustyyli ei käy perusteesta, sillä Iltapaskan umpikuivat jorinat herättävät ihan saman reaktion, mikäli IMDb-suosikki saa vähän sättiä.

Haistakaa paviaanit vittu. Onneksi on kaljaa.
lainaa
Ärsyttää

20.02.2015 klo 17.29 3 tykkää tästä

Guetta kirjoitti:
Mistäköhän ihmiset repivät aggressionsa Peltosta kohtaan, mielummin näitä lukee kuin Episodin tai Iltalehden arvosteluja, joissa kolme kappaletta selostetaan juonta ja viimeisessä lyhyesti todetaan:"Kiva juoni, hyvät näyttelijät, 3/5".


Kyllä noi episodin kaikki arviot on asiallisia ja sielä on ihan elokuvista nauttivia ihmisiä. Joku iltalehti lol. :D Peltonen on seiska tasoo näissä arvioissa. Haukkuu kaikki paskaksi että saa vähän paskamyrsyä aikaan. Peltonen ei varmaan edes tykkää itse mistään ja kaikki paskaa paitsi kusi.
lainaa
jpoidsfjpids

20.02.2015 klo 19.22 3 tykkää tästä

Mikä pointti siinä on että arvostelut pitäisi joka paikassa olla samanlaisia ehkä parilla erilaisella sanavalinnalla?
lainaa
oonnkos_mäännisk

21.02.2015 klo 04.06 5 tykkää tästä

Siis vittu tosiaan!!!! Peltonen on YKSI yhminen muiden joukossa antamssa oman arvosanansa satojen jokukossa. Kriitikko on ihan yht'ä oikeassa, kuin SINÄKIN. Vittuun nämä IMDB ja muut pasket.

RAHEA Jne....a
lainaa
shitface

22.02.2015 klo 13.38

Dimi, Mielensäpahoittaja etc., mikä helvetti teitä internet-sotureita vaivaa?

Tässähän, kuten monessa muussakin tosielämän ilmiössä, on kyse täysin subjektiivisesta arviosta. Ja mulla ei vaan mene kaaliin, miten se on teiltä pois jos leffa saa 1/5 arvion.

Hyvä arvio, 5/5.
lainaa
Cubisti

23.02.2015 klo 23.49 3 tykkää tästä

Yleensä Peltosen kanssa mennyt arviot varsin samansuuntaisesti, joten nyt odotin oikeasti huonoa elokuvaa, mutta sainkin yllättyä iloisesti. Matthew Vaughn kuuluu niihin ohjaajien joukkoon, joilla on kyky tehdä elokuvasta suurempi kun se oikeasti onkaan. Mielelläni olisin nähnyt hänet Star Wars Episode 7:n ohjaajana. Ehkä myöhemmin, hopefully.

Mutta tästä rainasta: tykkäsin. Veti överiksi juuri sopivasti ja piti sisällään juuri oikeassa suhteessa parodiaa ja kunnianosoitusta vanhoja, "hyvän ajan" agenttiseikkailuja kohtaan. Koulutus- ja karsintateema oli hieman teennnäinen, mutta Hunger Games/ BB-sukupolvi asettaa vaatimuksensa pukumieskomiteoille, mutta tämä oli ainoa kauneusvirhe.

Kyllä 3,5-4 tähteä olisi ollut sopivampi.
lainaa
Birdman

25.02.2015 klo 23.22

Sama kuin tuossa edellä, eli yleensä Peltosen mietteet ovat menneet yksiin leffojen kohdalla, mutta Kingsmanin kanssa olen aivan eri linjoilla. Kerrassaan viihdyttävä leffa, jonka toimintakohtaukset ja naljailut suuntaan jos toiseen osuivat allekirjoittaneen hermoon. Suoranainen kettuilu Bondia kohtaan toimi, vaikka pidän myös Bondin nykyisestä suunnasta. Pidin myös Wantedista. Kingsman ei tosiaan tarjoa katsojalle mitään pureskeltavaa, mutta ei sen tarvitsekkaan tässä tapauksessa. Itse voisin antaa jopa täydet viisi tähteä, koska viihdyin niin hyvin tämän toiminnantäyteisen ilotulituksen kanssa, mutta ihan se ja sama. Tämä vaan toditaa, että kaikilla on makunsa ja moraalinsa, myös elokuvien suhteen.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

02.03.2015 klo 07.52

Kävin katsomassa tämän leffan. En ole lukenut arvostelua, mutta antaisin ehkä 2/5. Toimintakohtaukset olivat osittain ihan kivoja, niitä menin katsomaan, mutta juoni oli melkoista huttua. Ehkä tämä olisi pitänyt ottaa vielä enemmän huumorileffana, mutta ei pysty.

Colin Firth ja Michael Caine toivat leffaan hyvyyttä, eikä Davenport ollut huono siinä nopeassa esiintymisessään. Mutta muuten leffa oli meh.

"Samuel L. Jackson tekee erään uransa rasittavimmista suorituksista", niin totta. Siinä ei näyttelijän kyvyt auta jos hahmo on huono.
Muokannut: LateHuominen 02.03.2015 klo 07.54 lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

19.04.2015 klo 20.40

Tulipa tämä leffa käytyä katsomassa ennen kuin leffaliput menivät vanhoiksi. Yllätyin kovin positiivisesti. Kingsmanissa oli paljon asioita ja teemoja, joille en juurikaan lämmennyt - tiedä oliko nuo sitten vain parodiointia muista agenttileffoista, mutta joka tapauksessa silloin nuokin parodioinnit oli viety vähän liian pitkälle (hohhoijaa saat panna kakkoseen jos pelastat maailman jätte kiva).

Vaikka välillä pitikin purra hammasta, niin kaiken kaikkiaan nautin elokuvasta enemmän kuin monesta muusta pitkään aikaan. Toimintakohtaukset olivat tyydyttäviä ja Colin Firthin näkeminen sekä toimintasankarina että brittiherrasmiehenä oli ehkä leffan parasta antia. Tosiaan mikäli Colin Firthistä tehtäisiin seuraava James Bond, niin ei tarvitsisi kaksi kertaa miettiä menisinkö elokuviin noita ihailemaan.

Muuten elokuvassa piisasi filleriä ja silmäniskuja ties millekin asialle, mutta kertaakaan en tuntenut oloani pitkästyneeksi. Edes Samuel L. Jacksonin sössöttävä roolihahmo ei ärsyttänyt niin paljon kuin näemmä muita. Muutaman kerran leffassa taisin hörähtääkin muiden ollessa hiljaa, eli elokuvasta löytyi hienovaraisempaakin huumoria, josta iso osa varmasti meni minunkin ohitseni.

Kaiken lisäksi elokuvan ääniraita oli loistavaa agenttimusiikkieepossettiä.

4/5.
lainaa
jqh

01.05.2015 klo 02.11

Ainakin osui mun huumorisuoneen.. Alkuhämmennyksen jälkeen selvisi että kyseessä on parodia mutta pikkujännityksellä. Hauskaa ja hyvää menoa. Älä ota sitä vakavasti.
lainaa
Tervo

05.07.2015 klo 11.51 2 tykkää tästä

Kannatta katsoa tämän jälkeen myös Peltosen rakastama draama A Serbian film vertailun vuoksi, http://www.v2.fi/arvostelut/viihde/957/A-Serbian-Film/ jolle Peltonen antaa 4 tähteä. Itse pidin Kingsmania erittäin hyvävänä viihteenä. Se sisälsi monia hienoja kohtauksia ja suorastaan loistavan scoren. Itse en voisi mitenkään antaa tuolle 1 tähteä. Toi oli kyllä hyvä, että Peltonen itse fantasioi p*askoja kohtauksia elokuvaan ja arvostelee sitten niitä. Itse olen antanut Peltoselle yhden tähden kriitikkona jo ajat sitten. Peltonen on voittanut myös monta jakamaani mätäkriitikko ja vadelmakriitikko palkintoa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova