Tuorein sisältö

The Country Dark: Hypnic Jerk

J.A. Kaunisto

02.06.2016 klo 22.41 | Luettu: 5817 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kuopion lahja punaniska-white thrash -countryn lokeroon eli The Country Dark veivasi edellisellä Dead Man's Handjob -albumillaan niin härskiä pystypainia, ettei levyä voinut häveliäisyyssyistä kuunnella kuin yön hämärinä tunteina. Silloinkin kaiken aikaa taakseen vilkuillen kuin pahanteossa tai käsitöissä oleva pojankoltiainen. Tuore Hypnic Jerk jättää panojutut vähemmälle ja mukana on jälleen tuttua ja turvallista vartihulluutta ja murhamiehen elkeitä. Mukaan on tarttunut hypnoottista suojytää ja voodoo boogien jumitusta. Bändi on edelleen hillitön ristisiitos juurimusiikkia, countrya ja bluesia, lisättynä psychobillyllä, hillbillypunkituksella ja garagella. Kaiken taustalla välähtää metsäläispervon ja sisäsiittoisen punaniskakörmyn kylmäävä virnistys. Ja löytyyhän sieltä jostain taustalta myös wannabe-Elvis!

Hypnic Jerk on reipasotteinen levy. Hektinen Useless (Like tits on a boar) on hillitön, kulmikas ja erityisen rämisevä. Burnt engine oil potkii ja kuopii maata kuin kettuuntunut sonni, vaativalla groovella. Mummified heart on rautalankahämyilycountrya after midnight. Skank ass riisuu soundin alasti ja liikkeelle lähdetään mainiosti potkivalla juurikaahauksella. Take me from this garden of evil on aivan mainiota rokettirollin ja countryn pystypainia. Johnny Cash -osastoa kuullaan Fucked up (in so many ways) -siivussa kun taas Two dicks in one hole saa jokaisen punaniskaksi itsensä tuntevan miehekkeen pöksyihin etukenoa. Cover-veto Farmer John on tyrmäävä menopala, jossa on punkkia enemmän kuin monessa punkiksi itseään kutsuvassa orkesterissa.

The Country Dark liikkuu letkeästi ja moni-ilmeisesti rockn'n'rollin ja countryn värittämässä juurimusiikin hetteikössä. Hikisen ulosannin lisäksi bändi on riittävän outo ja vaarallinen ansaitakseen vahvan "vaihtoehtoinen" ja "outlaw"-leiman. Edelleen, mielensäpahoittajat voivat pahoitella ja pahastua muiden levyjen parissa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Our Brand is Crisis... Teenage Mutant Ninja... >

Keskustelut (1 viestiä)

muuu-sikk

14.06.2016 klo 15.12 1 tykkää tästä

Onko maailmasta musiikki loppu? Uusia levyarvosteluja moneen viikkoon
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova