Tuorein sisältö

10 Cloverfield Lane

Ensi-ilta: 25.07.2016
Genre: Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

11.08.2016 klo 20.00 | Luettu: 7687 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jättiläishirviö John Goodman sulkee bunkkeriin itsensä, rakentamisessa auttaneen partajätkän ja vastentahtoisen naisen, jonka hän kahlitsee seinään. Goodman tarinoi, että ulkomaalaiset, marsilaiset tai sen sellaiset ovat iskeneet, joten bunkkerissa pitää istuskella kenties parikin vuotta. Hänen vieraansa ehtivät jo kuulla tai kokea jotakin, joten vaikka Goodman hullu olisikin, tilanne ei ole yksinkertainen. Katsojalla on lupa odottaa yllätyskäännettä. 10 Cloverfield Lane on jatkoa hirviöelokuvalle Cloverfield yhtä virallisesti kuin Halloween: Season of the Witch on Halloweenille. Witchissä ei nähdä Michael Myersiä? Nähdäänpäs, televisiossa, ja leffa kertoo halloweenista Halloweenin tavoin. Jos tahdot nähdä Halloweenin tai Cloverfieldin uudestaan, katso uudestaan Halloween tai Cloverfield.

10 Lane on puhelias mysteerijännäri. Hollywood-koneiston tukema taapero-ohjaaja pitää tilanteen kiinnostavana ja visuaalisesti eläväisenä. Jännäpimputus on kriitikon korvaan kliseistä kuin Wilhelm-huuto, eikä taaperolle omaa sielua ole kehittynyt, mutta kriitikko arvostaa jo sitä, kun tapahtumat kulkevat omalla painollaan. "Puhelias jännäri" tavallaan selittää sisältönsä, mutta se on miedompaa selittelyä kuin ovat pitkäveteiset alkeiskurssit mytologiasta, joihin syyllistyvät nykyhitit Suicide Squadista Lights Outiin. Nainen on lupaus seksistä tiukoissa kuteissaan, mutta myös aito päähenkilö, jonka näkökulmalle filmi omistautuu.

Goodman, se Retu Kivinen, se säkkituoleista karismaattisin on vetonaula, johon nuoremmat reagoivat tyydyttävästi. Tirehtöörin rajat henkilöohjauksessa näkyvät, kun suhteissa pitäisi olla tasoja. Ymmärrettävästi nainen koettaa luikerrella yksinkertaisemman miehen suosioon, mutta onko viettely-yrityksen pakko tapahtua Goodmanin silmien alla ja vaikuttaa siltä, kuin pissis yrittäisi ärsyttää faijaa kiehnäämällä teinirunkkaria vasten? Kohtauksen kömpelyyttä kommentoidaan, mutta arvailujen varaan jää se, yrittääkö leffa varmistaa, ettei sitä oteta vakavasti. Kokonaisuus loukkaa katsojan älyä, jos älyä esiintyy enemmän kuin huumorintajua. Joko Oscar-palkittu Room on nähty? Se kertoo aivosolua vaativan tarinan ahtaasta tilasta.

J.J. Abramsin tuotantotalo Bad Robot on puijausfirma. Bad Robot panostaa laatuun kunnioittamatta ketään. Cloverfield on paras esimerkki: mainoskampanja lupasi "jonkin" olevan tulossa, eikä leffan nimeäkään heti paljastettu! Villejä teorioita keksittiin, kunnes teattereihin tupsahti simppeli juoksenteluseikkailu. Jos odotamme rikasta mysteeriä Cloverfieldin jatkeeltakin, tuskin olemme kunnioitusta ansainneet. Eipä silti: nautin suuresti ykkösestä, kuten nautin samantapaista vuoristoratajännitystä tarjoavasta Hardcoresta. Ehdin tuumia, että 10 Cloverfield Lane on tilaisuus tehdä uusi The Cabin in the Woods, joka ei paljastanut etukäteen, mitä kaikkea maan alta löytyy... Uusi Cloverfield ei ole uusi Cabin, eikä uusi Room. Leffa on viihdyttävää, joutavaa humpuukia lajityypissään, kuten on Abramsin uusin oma ohjaus.

Goodmanin hahmo korostetusti haisee siltä, että mies tahtoo elää maan alla ja kiitellä itseään, kun uforyssäjihadistien hyökkäys tuli ennakoitua. Yksi asia ihmetyttää näissä hemmoissa: jos kykenet selviytymään vuosikausia bunkkerissa ilman muita ihmisiä, mikset lukitse ovea jo siksi, että oven voi lukita? Ei enää ihmisiä - ikinä. Ilmeisesti hulluilla on sosiaalisia tarpeita. Niistä leffa rakentaa sisältöä kohtalaisen uhkaavasti, selittämättä tarpeita puhki. Pelottavin yksityiskohta on se, että asukkaat joutuvat pelaamaan Kimbleä ajan kuluksi (suomennoksen mukaan).


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lemmikkien salainen ... Bone Tomahawk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




Liittyviä artikkeleita

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova