Tuorein sisältö

Garage 13: Out Of The Lights

J.A. Kaunisto

31.05.2007 klo 12.55 | Luettu: 6600 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ähtärissä viime vuosituhannen puolella syntynyt bändi yrittää saada laajempaa jalansijaa rajun actionrockin ja punk-garagen voimin. Out Of The Lights on säädetty soundeiltaan mukavan retroksi, kuivaa kitaraa ei ole pilattu turhilla koristeilla. Kokonaisuus hengittää 70-luvun höyryjä ja punkkimenon reipasta rosoisuutta.

Garage 13 osaa rokata. Viisuissa on toimivaa kertsipoppista ja reipas askellus ei hyydy turhiin yksityiskohtiin. Välillä meno kuulostaa kuin Sweatmaster ja I Walk The Line olisivat innostuneet tekemään yhteistä materiaalia. Garage 13 actionrokitus ei painota erityisesti mitään osa-aluetta, viriili ulosanti ei sorru turhan aggressiivisen kukkoiluun. Levyn ongelmaksi muodostuu kasvottomuus. Keikalla materiaali punk’n’rollaa takuulla makeasti mutta levyltä nautittuna jää kaipaamaan viimeistä liekin leimahdusta. Jotain, mikä erottaisi bändin kymmenistä genren keikkajyristä. Levy kaipaisi ehkä lisää säröä ja hikea, soundiosasto toimii mutta kovin siistinä versiona. Riskinotto ei ole kielletty asia. Levyn nimibiisi ja Soon To Be Gone ovat kuitenkin hyviä esimerkkejä Garage 13 toimivasta rokkipommista. Törkeän tarttuvissa kertseissä ei ole mitään vikaa.

Garage 13 voisi seuraavan kiekon kohdalla vihjata tuottajalle haluavansa lisää mojoa peliin. Out Of The Lights kaipaisi röyhkeämpää rutistusta.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< The Higher - On Fire... Grindhouse: Death Pr... >

Keskustelut (1 viestiä)

Assi

02.12.2009 klo 17.22

Hyvää musaa kotikutoisilla soundeilla.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova