Tuorein sisältö

Reindeerspotting - Pako joulumaasta

Ensi-ilta: 09.04.2010
Genre: Dokumentti
Ikäraja: 18
Jari Tapani Peltonen

09.04.2010 klo 16.00 | Luettu: 24966 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Joonas Neuvonen kuvasi narkomaaniystäviään Rovaniemellä. Kuinka ollakaan, rutinoituneen sekoilun keskeltä löytyi elokuvamainen punainen lanka, joka antaa jämäkkyyttä puolentoista tunnin dokumentille. Päähenkilöksi nouseva Jani taistelee tuppukylän tylsyyttä ja henkilökohtaista mielikuvituksettomuuttaan vastaan subutexilla, tupakalla, alkoholilla, makkaraperunoilla ja vaarallisemmilla aineilla. Silmät seisovat päässä 19-kesäisen kavereillakin. Käyttö on alkanut vuosia sitten. Jani elättelee toiveita paremmasta huomisesta. Rovaniemeltä olisi päästävä. Huomattava osa elokuvasta kertoo Janin Euroopan kiertueesta, jolloin aineita kuluu lisää. Huumeelta tuntuu itse matkakin: pieniin ympyröihin tottuneen Janin tajunta laajentuu, fiilikset ovat loistavat ja hetken aikaa kaikki on hyvin.

Kansakunta kohisee! Leffa sai ikärajan K18. Mielestäni ikäraja on turhan korkea, mutta perustelut sille ovat loogiset. Reindeerspotting - Pako joulumaasta ei ole erityisen karu verrattuna tiettyihin huumeista kertoviin draamoihin. Narkomaanien elämä esitetään sellaisena kuin se on, ovat tekijätkin sanoneet. Tässä onnistutaan. Tämä on hyvä asia. K18 tulee ymmärtääkseni siitä, että Reindeerspotting on elokuva narkkarista, joka on vetänyt aineita 5 vuotta, mutta jolla on hauskaa ja joka osoittaa kykenevänsä suhteellisen selkeään ajatteluun, kun hän pääsee lomalle, jossa hän lisää huumeiden käyttöä. Tämä loma ei mene överiksi edes sillä tavalla, kuin monien suoraselkäisten suomalaisten perjantai. Tämä ei ole kritiikkiä elokuvaa kohtaan. Yhtä kaikki, hölmöläinen voi jäädä käsitykseen, että "huumeet ei oo niin vaarallisia kuin väitetään, vaan se on toi Jani, jolla on ongelmia itsehillinnän kanssa – kyllä mä voisin lopettaa millon vaan". On helppo lässyttää, että kyllä fiksu suomalainen nuoriso ymmärtää mitä tässä tapahtuu, mutta ehkä joku hoksaa, ettei dokumentin itsensä taltioimien nuorten päässä järkeä vaivaksi asti ole.

Ole sitä mieltä jo etukäteen, että tämä on tärkeää huumeiden vastaista työtä, niin olet sitä mieltä vastakin. Varsinkin Rovaniemelle sijoittuvat hourailut ajavat asiansa. Jo se tylsyyden ilmapiiri, sellainen totaalisen köyhä elämä, jossa huumeiden käyttö alkaa kiinnostaa, on taltioitu tuntuvasti. Tulee selväksi, ettei näille ontoille ihmisparoille voi vain sanoa, että lopettakaa: tarvetta olisi tehokkaalle kaiken huomioon ottavalle hoidolle. Megasuvaitsevaiseksi kukkahattutädiksi ei tee mieli alkaa, vaan oikeudentaju käskee iskemään tällaiset hemmot kahleisiin siinä vaiheessa, kun muu ei auta. Toisten omaisuutta ei kunnioiteta, autolla huristellaan melkein sivullisen yli. Millään tällaisella elokuva ei mässäile. Suoneen piikittämistä näytetään tasaisin väliajoin, mutta sehän se on tätä elämää se.

Reindeerspotting imaisi yhä vahvemmin kuvioihinsa, kunnes kiinnostuksen käyrä alkoi laskea matkan aikana. Matka ja tarve tehdä se nostavat tämän arvoa: muuten kyseessä olisi vain kokoelma kohtauksia. Vaan eipä matkalla paljoa tapahdu. Janin puheenvuorot kameralle jatkuvat ja joskus pojan puheissa on hyppysellinen kokemuksen tuomaa älyn häivää. Mitä pidempään reissu jatkuu, sitä vahvemmin mieleeni palautuivat ne kotimaiset komediat, joissa ulkomailla käväistään lähinnä siksi, että Spede tai vastaava lahjakkuus tahtoi lomalle. Olisin mieluummin seurannut Rovaniemen kuvioita pidempään.

Reindeerspotting on kuvattu halvalla kameranromulla ja kuvasuhde on antiikkinen 4:3. Leffa näyttää kotivideolta sopivasti. Ensijärkytyksen jälkeen koin suttuisuuden ja kuvan kapeuden vain korostavan tunnelmia. Jos Euroopan kiertue onkin 10 minuuttia ylipitkä, muuten elokuva on leikattu tarkoituksenmukaisen napakaksi ja luontevaksi. Kannattaako kohufilmi katsastaa, jokainen arvioi asian itse. Tämä toimii. Tämä taltioi laitapuolen elämää ja esittää narkkarit ihmisinä. Joku oppii tästä jotain uutta, moni ei. Nuorison sivistämistyökaluna tämä toimii ainakin, jos tätä käytetään keskustelunavauksena. Jos liimanhaistelija katsoo ensin kolme provosoivaa huumedraamaa ja sitten tämän, hän tuumii, että huumedraamat olivat liioittelua.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Titaanien taistelu... Koop Arponen - Brigh... >

Keskustelut (7 viestiä)

moipska

Rekisteröitynyt 18.04.2007

09.04.2010 klo 23.07

Jees, tämän käyn katsastamassa heti, kun aikataulut sallii.
lainaa
Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

11.04.2010 klo 21.19

Tätä ei näytetä Joensuussa. Olisin käynyt katsomassa.
lainaa
Husu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.04.2010 klo 15.58

Katsomatta ylihypetettyä narkkaripaskaa.
lainaa
joonas

13.04.2010 klo 21.55 2 tykkää tästä

Husu kirjoitti:
Katsomatta ylihypetettyä narkkaripaskaa.


lukematta paskanylpeä idiootti
lainaa
Cop

15.04.2010 klo 06.38

Hienoa. Kohta joku tekee sitten isolla budjetilla täysin sepitetyn vastaavan. Tämähän oli dokumentti.
lainaa
Stanaldo

Rekisteröitynyt 26.08.2009

06.06.2010 klo 09.25

Oli ihan pätevä pätkä. Suosittelen katsomaan.
lainaa
keke

09.12.2016 klo 15.23 1 tykkää tästä

Matkakohtaus oli tosiaan liian pitkä, mulla jäi siinä vaiheessa katsominen kesken.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova