Voi Guillermo del Toro, hobittini, milloin viet meidän hulluuden vuorille? Toivo siitä, että del Toro tekee vielä jotakin sellaista kuin Pan's Labyrinth, hiipuisi jo, ellei hän tuottaisi toisten leffoja. Del Toro esittää: Orpokoti, Splice, Biutiful ja Julian silmät (Los ojos de Julia). Nämä nähdään, kun inhimilliset, persoonalliset ja synkät kertomukset kiinnostavat. Ohjaaja-kirjoittaja Guillem Moralesin Julian silmät on täsmälleen sitä, mitä tilasit, jos J.A. Bayonan Orpokoti kolahti. Sokeus on kulunut aihe. Niin oli kummitteleva lapsikin. Del Toron tallissa kuitenkin osataan. Voi jospa Morales ja Bayona ohjaisivat kaikki ne kierrätykset (Frankenstein, Kaunotar ja hirviö), joihin del Toro valmistautuu tuhlaamaan aikaansa.

Juliaa ja kaksoissisko Saraa vaivaa näön nakertava tauti. Heti kättelyssä Sara kiikkuu hirressä. Taustalla näkyy jotakin. Julia ja kiltti aviomies Isaac saapuvat maisemiin. Juliasta siskon kuolema on epäilyttävä, ja kun hän asiaa tonkii, epäilykset kasvavat. Sara vietti aikaa "mitäänsanomattoman miehen" kanssa? Julia on puolisokea, joten hänellä on päällä totutteluvaihe: äänet ja epämääräiset varjot ahdistavat. Poliisit ja Isaac eivät tiedä, pitäisikö Juliaa uskoakin, kun hän alkaa olla varma, että "mitäänsanomaton mies" pyörii yhä maisemissa.

Aikanaan kun optikkoni suositteli vierailua silmälääkärille (todennäköisesti karsastuksesta johtuen), tämä oli yksinkertaisesti kauheaa, vaikka järki kielsi tekemästä johtopäätöksiä. Niin alkukantainen kuin sokeutumisen pelko onkin, leffat käyttävät sitä usein vain tehdäkseen päähenkilöstä hauraan. Kauttaaltaan tyylikäs ja fiksu Julian silmät nostaa panoksia, kun Julian on käytävä leikkauksessa. Hänen on pidettävä sidettä silmillä useita päiviä. Niin kauan kuin side silmillä pysyy, kamera ei kuvaa yhdenkään uuden hahmon kasvoja. Katsojan todellisuudentaju heikkenee, joten sokean kokemus välittyy, vaikka katsomme yhä luontevaa ja tunnelmallista elävää kuvaa. Ennen pitkää sitä tulee epäiltyä, onko sekään totta, minkä katsoja näkee.

Orpokoti ja del Toron oma ohjaus Devil's Backbone eivät suuremmin yllätä tarinalla. Julian silmät on samaa maata: jälkikäteen kun asiaa pohdin, en ollut kiinnostunut siitä, kuka tai mikä sokeutuvia siskoksia vainoaa. Olin kiinnostunut Julian hyvinvoinnista. Orpokodissakin pääosaa näytellyt Belén Rueda on näissä rooleissa täydellinen. Hän on kaunis ja herkkä, hän herättää suojeluhalua, mutta hänellä on riittävästi ikää ja sielua, jotta elämänkokemus näkyy ja siitä kumpuaa vahvuutta. Väkevän tunnelman keskelle istutettuna Rueda on taidetta.

Vahvasti näytelty elokuva ei pelkää toisinaan näyttää "noloja" hysteerisiä kasvoja. Aikuisiin vetoavaan tunnelmointiin panostava elokuva ei pelkää esittää raakaa väkivaltaa. Kaikki palvelee kokonaisuutta. Loukkaannuin kertaalleen sokeiden puolesta, kun ryhmä sokeita esitettiin kliseisesti hehkusilmäisinä zombeina, mutta koska kohtaus on häiriintynyt, sekin nakertaa turvallisuuden tunnetta. Julian silmät näyttää, kuinka katsoja pidetään varpaillaan silloinkin, kun mitään kamalaa ei tapahdu.

Hahmojen väliset suhteet on seikka, joka oltaisiin voitu tehdä hieman paremminkin. Esimerkiksi Julian ja Isaacin suhde on liikuttava varsinkin amerikkalaisiin elokuviin verrattuna, mutta sanotaanko näin, että runollisimpiin hetkiin verrattuna kaikkien käänteiden tunnelataukselle ei onnistuta tekemään kunniaa. Nipo nipo.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa