Eilen klo 19.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 1300 kertaa
Eurogamer kertoo, että Konami on nyt virallisen virallisesti virallistanut kahdeksannen Silent Hill -pelin, vaikka sitä jo E3-messuilla vilauteltiin. Peliä kehittää tsekkiläinen Vatra Games.
Pelin luvataan olevan uskollinen pelisarjan juurille ja Shinji Hiranon mukaan se tarjoaa pelisarjan faneille sellaisen kauhupelin, jonka he ansaitsevat. Tarinasta luvataan pelottava, pimeä ja ajatuksia herättävä.
Eilen klo 13.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 2167 kertaa
Nyt mennään uutiskynnyksen rajamailla, mutta menköön! Mm. Andriasang kertoo, että Metal Gear Solidin isä Hideo Kojima julkaisi yllättäen blogissaan seksikkäässä alusasussa keikistelevän tyttösen kuvan. Asia oli yllätys myös pelimestarille itselleen, sillä miehen tarkoituksena oli julkaista kuva lounaastaan - mihin myös thumbnail-versio kuvasta viittasi. Outoa toimintahäiriötä selvitellään.
Lisätään nyt sen verran uutisarvoa, että kerrotaan Tokyo Game Shown olevan jo ensi viikolla, 16.-19.9.
Eilen klo 11.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 1829 kertaa
PAX10-tapahtumassa pelattavissa ollut Duke Nukem Forever -demo oli kyhätty varta vasten kyseistä viikonloppua varten, mutta se ei tarkoita, etteivätkö muutkin pääsisi peliä testaamaan jossain vaiheessa. GameSpot kertoo, että Gearboxin Randy Pitchford haluaa tarjota kaikelle kansalle DNF-demon.
"Mielestäni se on hyvin tärkeää. Nyt kun kaikki on julkista, voimme oikeasti suunnitella asiaa. Nyt voimme ottaa yhteyttä jälleenmyyjiin ja pohtia julkaisuaikaa ja demon ajankohtaa. Ennen tätä se ei ollut mahdollista."
07.09.2010 klo 19.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 2398 kertaa
Activisionin lehdistötiedote kertoo, että Call of Duty: Black Opsiin on kiinnitetty kaksi vanhemman polven staraa äänihommiin. Gary Oldman jatkaa Viktor Reznovina ja Ed Harris tulee mukaan CIA-agentti Jason Hudsonina. Tarinan kirjoituksessa avustaa David S.Goyer, joka avusti myös molempien uusien Batman-leffojen juonikuvioissa.
Treyarchilla ollaan tyytyväisiä miesten panoksesta ja pelin tarinasta luvataan laadukasta.
07.09.2010 klo 13.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 3531 kertaa
Playstation 3:n pari viikkoa sitten julkistetusta PS3Jailbreak-hakkeroinnista ja sen tulevaisuudesta on liikkeellä nyt kahta tietoa. Lakiteitse Sony onnistui jo tekemään laitetta myyvien firmojen elämän tukalaksi, mutta nyt Kotaku kertoo että Sonyn julkaisema uusin pakollinen PS3-päivitys tekee käytännössä moiset laitteet ja niiden kloonit käyttökelvottomiksi.
Slashdotissa taas hehkutetaan, että 'Sony on hävinnyt PS3-hakkerointisodan'. Avoimen lähdekoodin versio hakkeroinnista on portattu mm. Nokia N900:lle, Palm Prelle, Dingoolle ja TI-84 -laskimelle.
07.09.2010 klo 11.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 1600 kertaa
Bioshock Infiniten traileri hämmästytti tai kummastutti useimmat, mutta nyt itse pelistä on saatu ensimmmäiset ruutukuvat. Yksi niistä on tässä alla, mutta muut GameInformerin yksinoikeudella julkaisemat kuvat löytyvät täältä.
06.09.2010 klo 21.12 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 2175 kertaa
GameSpy varmistaa, että Batman: Arkham Cityyn tulee moninpeli. Siitä ei ole kuitenkaan vielä tarkempaa tietoa, miten verkkopeli Arkhamissa sujuu. Lisäksi huhumylly jatkuu sen ympärillä, että pelissä päästäisiin co-oppaamaan Batman/Catwoman -tunnelmissa.
06.09.2010 klo 19.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 2340 kertaa
Joystiq kertoo, että Borderlandsiin on tulossa korotettu level-cap (61 -> 69) sekä pelin yleinen tasapainotus ilmaisen päivityksen kautta.
Gearboxin toimitusjohtajan mukaan nämä paljon kysellyt muutokset päätettiin laittaa maksuttomaksi päivitykseksi, ettei kaikkien tarvitse ostaa kaikkia Borderlandsin maksullisia lisäsisältöjä. Reilu meininki! Päivitys julkaistaan ilmeisesti lokakuun alkupuolella.
06.09.2010 klo 13.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 3538 kertaa
PAX 10 -tapahtumassa esitelty ja pelattavissa ollut Duke Nukem Foreverin demo saatiin testaajien olkapäiden yli melko hyvin videolle ja tältä se näytti. Kyseessä on PC-versio, jota pelattiin X360-ohjaimilla.
06.09.2010 klo 11.04 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 1663 kertaa
Halo-elokuvan historia on lyhyt ja surullinen ja jätti monta osapuolta pettyneiksi. Kotakun mukaan kaikkia suunnitelmia ei ole kuitenkaan haudattu ja on mahdollista, että Halon tarinoista kehkeytyykin tv-sarja.
Haloa hallinnoivan 353 Industriesin Frank O'Connor kertoo, että tiedossa on jo minkälainen tarina halutaan kertoa, mutta projektia ei aloiteta kiireellä, eikä ennen kuin sille löytyy hyvä syy. Hänen mukaansa Microsoft tarkkailee tiiviisti tv-bisnestä mahdollisena vaihtoehtona.
05.09.2010 klo 19.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 1566 kertaa
Sonic-pelit ovat pettäneet faninsa vuosi toisensa jälkeen, mutta nyt ilmassa on merkkejä, että tulevat Sonic 4 ja Sonic Colors eivät olisikaan kauheita pettymyksiä.
GamesRadar myhäilee Sonic 4:n Lost Labyrinth -kentän äärellä.
Kotaku taas yllättyi myönteisesti Sonic Colorsin äärellä PAX-tapahtumassa.