Eilen klo 13.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 2164 kertaa
Nyt mennään uutiskynnyksen rajamailla, mutta menköön! Mm. Andriasang kertoo, että Metal Gear Solidin isä Hideo Kojima julkaisi yllättäen blogissaan seksikkäässä alusasussa keikistelevän tyttösen kuvan. Asia oli yllätys myös pelimestarille itselleen, sillä miehen tarkoituksena oli julkaista kuva lounaastaan - mihin myös thumbnail-versio kuvasta viittasi. Outoa toimintahäiriötä selvitellään.
Lisätään nyt sen verran uutisarvoa, että kerrotaan Tokyo Game Shown olevan jo ensi viikolla, 16.-19.9.
07.09.2010 klo 23.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 2186 kertaa
Viime vuonna pelikansaa hämmästytti Legoilla toteutettu 8 Bit Trip. Nyt sama porukka on palannut ja jälki on tämän näköistä. Bonuksena on tietovisa videoista esiintyvistä peleistä.
07.09.2010 klo 16.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 1750 kertaa
Tamperelaisen Dicework Gamesin iPhone-roolipeli Rimelands: Hammer of Thor nousi ensimmäisenä myyntipäivänään ykköseksi niin Yhdysvaltain kuin Suomenkin roolipeli-listoilla Applen App Store -verkkokaupassa.
Kyseessä on komealla ulkoasulla varustettu roolipeli, jonka pohjalta aiotaan rakentaa kokonainen Rimelands-saaga. Pelaaja on Rose Cristo, nuori nainen joka asuu isoäitinsä hoivissa ja tutkii uuden jääkauden aikaisia holveja tämän käskystä. Pelintekijöiden mukaan tarinaan saatetaan ujuttaa jatkossa myös kalevalaista mytologiaa.
07.09.2010 klo 14.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 988 kertaa
Tampereen mediamuseo Rupriikki etsii tietokone- ja videopelaamiseen liittyviä muistoja. Niitä voi käydä listaamassa joko teksti-, kuva- tai videomuodossa Museosolmu-sivustolla. Osallistuneiden kesken arvotaan Sähköistä pelikulttuuria: Electrasta Pongiin, Pongista Pleikkaan -kirjoja.
Kuvassa Tampereen Pelikaani 2000-luvun alkupuolella.
(Kuva: Henrik Saari)
06.09.2010 klo 15.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 2196 kertaa
Kotaku kertoo, että Company of Heroes Onlinen pääsuunnittelija ja yksi sarjan tukipilareista Brian R. Wood on kuollut auto-onnettomuudessa.
Woodin autoon törmäsi toinen auto, jota ohjastaneita nuoria naisia epäillään ajamisesta huumeiden vaikutuksen alaisena. Autoa ohjasi toisella etupenkillä istunut nainen, kun itse kuski oli ottamassa ilmeisesti puseroa pois päältään. Turmassa kuoli myös kaksi muuta henkilöä.
06.09.2010 klo 11.04 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 1663 kertaa
Halo-elokuvan historia on lyhyt ja surullinen ja jätti monta osapuolta pettyneiksi. Kotakun mukaan kaikkia suunnitelmia ei ole kuitenkaan haudattu ja on mahdollista, että Halon tarinoista kehkeytyykin tv-sarja.
Haloa hallinnoivan 353 Industriesin Frank O'Connor kertoo, että tiedossa on jo minkälainen tarina halutaan kertoa, mutta projektia ei aloiteta kiireellä, eikä ennen kuin sille löytyy hyvä syy. Hänen mukaansa Microsoft tarkkailee tiiviisti tv-bisnestä mahdollisena vaihtoehtona.
03.09.2010 klo 22.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 3616 kertaa
RunDLC on tehnyt kansakunnalle karhunpalveluksen listaamalla surkeasti menestyneiden tai muuten vain surkeiden pelikonsolien parhaita, siis oikeasti hyviä, pelejä. Retromiesten kannattaa tutustua mm. seuraaviin:
- Alien vs. Predator (Atari Jaguar)
- Crash'n Burn (3DO)
- Pathway to Glory (Nokia N-Gage)
31.08.2010 klo 23.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 9800 kertaa
Kyllä, yllä näkyvät Wii-ohjaimen lisävarusteet ovat juuri siihen tarkoitukseen, mihin likaiset mielenne voivat ne kuvitellakin. Kotakun mukaan niitä ei kuitenkaan käytetä varsinaisesti Wii-konsolin kautta, vaan PC-kytköksellä. Mojowijon ohjelmistolla voi lähettää myös värinöitä muille käyttäjille.
29.08.2010 klo 23.09 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 6276 kertaa
Destructoidissa on listattu kuusi järkeä vailla olevaa asiaa, joita kyseinen toimittaja tekee pelatessaan ja myöntää täytyy, että kyllä itselläkin moisia oireita on. Ehkä ei samoja, kuin Destructoidin miehellä, mutta aina välillä sitä huomaa keksivänsä tehdä pelissä asioita, joita ei tarvitsisi tehdä. Destructoidin listan hulluin juttu on valojen sammuttelu Alan Wakessa sähkön säästämiseksi.
28.08.2010 klo 10.45 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 1266 kertaa
Länsimaissa lähinnä läppäreistään tunnettu Lenovo aikoo julkaista Kiinan markkinoille pelikonsolin, kertovat useat sivustot. 1upin mukaan laitetta on työstetty jo muutaman vuoden ajan Lenovon aliyhtiössä eedoo Technologyssa. Sen pelien graafiset ominaisuudet eivät ole tietojen mukaan kummoiset, mutta niitä ohjataan kehon liikkeillä ilman ohjainta - siis Kinectin tapaan. Tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa julkaistava eedoo eBox ei todennäköisesti koskaan tule myyntiin Aasian ulkopuolella.
Joystiq kertoo lisäksi, että laitteen hinta on enemmän kuin Wiin, mutta vähemmän kuin X360:n. Eedoon edustajan mukaan pelejä on tulossa 16:lta maailmanlaajuiselta pelinkehittäjältä.
27.08.2010 klo 21.25 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 3899 kertaa
Kun viimeksi kerrottiin Commodore 64:n nimellä ratsastavista uusiotietokoneista, oli kyseessä reilun kokoinen näppis, jonka sisään oli tungettu oleelliset osat tietokoneesta ja päälle Commodore-tarra. Nyt suunnitteilla on kuitenkin jotain autenttisempaa.
Ft.Lauderdale, Oldenzaal ja Commodore Licensing kertovat lehdistötiedotteessaan vastaavanlaisesta all-in-one -tietokoneesta, mutta tällä kertaa kokonaisuus on kuorrutettu aivan oikean näköisillä C64-kuorilla. Commodore PC64 sisältää Intel Atom 525 CPU:n NVIDIA Ion2:lla varustettuna, 4GB DDR3 muistia, teran kiintolevytilaa, HDMI, DVD/CD (Blu-ray vaihtoehtona), dual-link DVI:n, kuusi USB:tä, 802.11n WiFin, bluetoothin ja 6-in-1 muistikortinlukijan. Laitetta lupaillaan joulumarkkinoille.
26.08.2010 klo 15.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 2213 kertaa
FIGMAn lehdistötiedote kertoo pelimarkkinoiden taas piristyneen - eivätkä ne ole sanottavasti edes hiljentyneet. Ensimmäisen puolen vuoden aikana tänä vuonna myytiin pelejä 26,5 miljoonalla eurolla, lähes 800 000 kappaletta.
- Pelaajille tarjottiin alkuvuonna todella paljon hyvää pelattavaa. Listahitit kuten Mass Effect 2, Bioshock 2, Heavy Rain, Aliens vs. Predator, Final Fantasy XIII, God of War III, Grand Theft Auto Episodes From Liberty City, UFC Undisputed 2010, The Sims 3: Unelmaduuni sekä tietenkin alkuvuoden suurimmat hitit eli kultaa myyneet Red Dead Redemption, Super Mario Galaxy 2 ja Battlefield Bad Company 2 tarjosivat hyvän valikoiman pelejä. Kun muistetaan vielä kotimainen Alan Wake, niin jokainen pelaaja löysi varmasti mieleistänsä pelattavaa, kommentoi FIGMAn toiminnanjohtaja Riku Olkkonen.
Konsolipelien osuus myynnistä oli 86,7 prosenttia ja PC:lle jäi sitten loput. Reilusti eniten myytiin PS3-pelejä, toiseksi eniten X360-pelejä ja kolmanneksi eniten Wii-pelejä.
FIGMAn tiedote kertoo myös uusimmista kultamyyntiin yltäneistä (10 000 kpl) peleistä. Niitä ovat Starcraft II, Super Mario Galaxy 2 ja Battlefield Bad Company 2.
26.08.2010 klo 12.11 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 1062 kertaa
V2.fi:llä oli paikallinen valokuvaaja paikan päällä Saksassa, kun GamesCom 2010 -tapahtuma oli käynnissä. Mukana oli peliosastojen lisäksi tietenkin myös naiskauneutta.