01.04.2012 klo 00.01 | Teksti: Mikko Heinonen | Luettu: 13109 kertaa
Maailmanlaajuisen talouslaman jatkuessa on verkkomainontakin vähentynyt jatkuvasti. Tilanne on nyt edennyt pisteeseen, jossa mainosrahoitteisen peliuutispalvelun pyörittäminen ei enää aikoihin ole ollut taloudellisesti kannattavaa.
Samaan aikaan kuitenkin suomalainen Rovio Entertainment on kasvattanut oman Angry Birds -mobiilipelinsä kokonaiseksi imperiumiksi, jonka parissa tapahtuu päivittäin vaikka mitä jännittävää. Tämän johdosta V2.fi on päättänyt ottaa askeleen uuteen suuntaan. Tästä päivästä alkaen uutisoimme ainoastaan Angry Birds -aiheista.
Uskomme, että tämä linjanmuutos tarjoaa lukijoillemme runsaasti uusia näkökulmia tähän mielenkiintoiseen lintu-universumiin. Lisäksi uskomme vakaasti, että tämän myötä mekin pääsemme pian uimaan rahasäiliössä.
PS. Rovio, teillä on meidän yhteystietomme. Hinnasta päästään varmasti sopimukseen. Jooko, jooko?
Päivitys: Juttu oli osa vuoden 2012 aprillipilaa, kuten useimmat arvasivatkin.
Mielestäni aivan käsittämätön ratkaisu V2:lta. Mitä järkeä nojata vain tähän yhden hitin ihmeeseen? Toivon todella onnea jatkossa ja kaikkea hyvää mutta tiemme eroavat tässä vaiheessa lopullisesti.
Nahka-Elvis79
01.04.2012 klo 00.15
kaskas, kello jo yli puolenyön
Lochness
01.04.2012 klo 00.15
1 tykkää tästä
Hyvää aprillipäivää.
Jouni
01.04.2012 klo 00.17
taitaa olla ihmiset aprillipäivä tänään..
patteli
01.04.2012 klo 00.18
Etusivulla näin tämän ja välitön naamapalmu huonosta pilasta vaikka en edes ennestään tiedostanut aprillipäivää.
0/5
fapriool
01.04.2012 klo 00.22
Jahas, loppu lukeminen siihen. V2, hajotkaa epäonnistumiseenne!
Ab-juttuja on ollut aivan liian vähän tällä sivustolla. Muutenhan tämä on täysin yhdentekevä viihdesivusto, mutta onneksi aina välillä tulee niitä AB-juttujakin vastaan :>.
juma
01.04.2012 klo 00.54
Voi juma.. Hyvä sivusto menee täysin pilalle... :(
HUONO
01.04.2012 klo 00.55
Ehkä huonoin aprilli pila koskaan, niin ilmi selvää että huhhuh!
Mikä on V2:n kanta lintuja ja porsaita käsitteleviin eläinrääkkäystapauksiin? Tämä linjaus voi vaikuttaa pahalta eläinaktivistien silmissä - varautukaa iskulauseisiin ja kettutyttöihin.
juhani
01.04.2012 klo 01.35
kellopa on juuri 1 minuutin yli puolenyön ja on aprillipila. heh heh.
Kai sieltä tulee Angry Scape Warcraft MMO, niin päästään heitteleen lintuja hyvässä yhteishengessä ja uutisoimaan edistyksestä vee kakkosessa videoiden kera.
pottuman
01.04.2012 klo 10.17
huomatkaa että toi oli tullu aprilli päivän puolella
DSADSADSADAS
01.04.2012 klo 10.51
SIIS MITÄ?????? NYT LOPPU V2:SSA KÄYMINEN.
T. DSADSADSADAS
mangojäätee
01.04.2012 klo 10.54
Täytyy kyl sanoa että jos ois ollu vähän parempi pila niin oisin mennyt lankaan. Toi oli niin huono että tajusin heti että on aprillipäivä. :P
Aika jäääääätävän paska Aprillipila, ne lukuisat facebook parisuhteetkin vie melkeen voiton tästä.
XeSpace52
Rekisteröitynyt
29.06.2011
01.04.2012 klo 13.21
Njaa aika huono...
LaaLaa
01.04.2012 klo 13.22
Hohhoijaa mitä itkua. Aprillipäivänä on aina skeptismikakkulat liimattu niin tiukasti ööganeihin että kunnon pilaa johon joku lankeisi ei yksinkertaisesti pysty väsäämään (paitsi tietenkin kaikki idiootit). Kukaan ei ole siihen tänään pystynyt, eikä tule pystymään. Esim notchikin julkisti pelin nimeltä... Mars Effect!
ÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ, voi vittu...
Simmons
01.04.2012 klo 13.28
LaaLaa kirjoitti: Hohhoijaa mitä itkua. Aprillipäivänä on aina skeptismikakkulat liimattu niin tiukasti ööganeihin että kunnon pilaa johon joku lankeisi ei yksinkertaisesti pysty väsäämään (paitsi tietenkin kaikki idiootit). Kukaan ei ole siihen tänään pystynyt, eikä tule pystymään. Esim notchikin julkisti pelin nimeltä... Mars Effect!
ÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄ, voi vittu...
Jos edes yrittäisivät. Onko niin vaikea keksiä jotakin mikä voisi olla totta. Esim noi Akun mainitsemat parisuhdejutut voisivat olla ihan ok jos niitä ei olisi tusinoittain.
In short: KISS
P.S. Voitin eilen lotosta miljoonan ja annan sen eniten tarjoavalle
rap-taistelija
01.04.2012 klo 13.31
patteli kirjoitti: Etusivulla näin tämän ja välitön naamapalmu huonosta pilasta vaikka en edes ennestään tiedostanut aprillipäivää.
Tää on tosi mahtava juttu, ihmettelen miks porukka on niin negatiivisia.
LaaLaa
01.04.2012 klo 15.30
Simmons kirjoitti: Niin ja pelisaitilla ei ole materiaalista pulaa. Esim Dead Space 3 traileri jossa yhdistellään Dead Spacea ja Lost Planetia
Niin, ja kuten sanoin, täytyy olla melkoinen idiootti että tuollaisiin lankeaa aprillipäivänä. Tai joku hermanni joka ei seuraa pelimedioita ollenkaan.
Roviolla
01.04.2012 klo 20.24
Voi että kun ei ihmiset tajuu että on aprillipäivä. Tosin Angry birds in space on täydellinen kännykkäpeli.