Tuorein sisältö

Sony kerää listaa pelaajien suosikeista: Shenmue luvassa PlayStationille?

17.11.2013 klo 15.55 | Luettu: 5574 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen



NOWGamer ja Kotaku kirjoittelevat, että Sony on jo jonkin aikaa kerännyt listaa jo julkaistuista peleistä, joita pelaajat erityisesti toivoisivat näkevänsä PlayStationilla.

Adam Boyes Sonylta kertoo, että listalle on kerätty paitsi vanhempaa ja muilla konsoleilla julkaistua tavaraa, myös vain Japanissa julkaistuja pelejä, joita haluttaisiin länteen. Toisaalta yllättävää - ja toisaalta ei niinkään - on se, että eräs eniten toivotuista peleistä on ollut Shenmue, Sega Dreamcastille vuonna 1999 julkaistu QTE-jaksojen ryhmittämä elokuvallinen seikkailupeli. Microsoft osti aikanaan sen kakkososaan oikeudet alkuperäistä Xboxia varten, joten englanninkielinen Dreamcast-versio ilmestyi vain PAL-alueella, ei lainkaan Yhdysvalloissa. Shenmuen piti myös olla trilogia, mutta kolmososa antaa odottaa itseään yhä.

Jotain valoa tunnelin päässä kuitenkin näkyy, sillä Sonyltä kerrotaan, että listalta on nyt poimittu painopistealueiksi juuri Shenmue sekä Yakuza-sarja. Jonkinlainen julkistus asiasta on tulossa lähiaikoina, mutta mm. se, millä alustalla (PS4, PS3, Vita) peli sitten julkaistaisiin, on vielä hämärän peitossa - kuten myös se, onko kyseessä uusi IP:hen perustuva peli vai esimerkiksi melko harvain herkuksi jääneen ykkösosan uusinta Pleikkarilla.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Playstation 4 -uutis... Kyllä se Fallout 4 o... >

Keskustelut (3 viestiä)

leSo

17.11.2013 klo 22.10 1 tykkää tästä

*suukottaa PAL Dreamcast-Shenmuetaan*
lainaa
sheman

18.11.2013 klo 19.45

leSo kirjoitti:
*suukottaa PAL Dreamcast-Shenmuetaan*


homo
lainaa
Hohhoijaa

18.11.2013 klo 22.21

Miten olis se Last Guardian?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova