Tuorein sisältö

Perjantaiaamun Pikatesti: PlayStation Vita TV

24.01.2014 klo 09.12 | Luettu: 6814 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kuva: Sony


Sony julkaisee PlayStation 4:n Japanissa vasta ensi kuussa, mutta eräs uusi konsoli siellä on jo myynnissä: PlayStation Vita TV. Kyseessä on käytännössä "Vita ilman näyttöä", eli pikkuinen kotitelkkariin yhdistettäväksi tarkoitettu laite. On huhuttu, että Sony tähtää halvalla konsolillaan lähinnä Kiinan avautuville pelimarkkinoille. Laitteen julkaisusta länsimaissa ei ole puhuttu mitään, mutta kokeilimme sen japanilaista versiota.

Vita TV on todella pieni. Alle sikariaskin kokoiseen tilaan on mahdutettu elektroniikan lisäksi muistikorttipaikka, HDMI-liitäntä, Ethernet-portti, USB-liitin ja vielä korttipaikka Vita-peleille. Laitteessa on myös WiFi, ja se tuuttaa televisioon 720p-kuvaa 60 Hz:n taajuudella. Virtalähde on ulkoinen, ja Japanissa myyty versio toimii 100–240 V:n jännitteellä, joten Suomessakin käyttö onnistuu kun vain vaihtaa tilalle toisen virtajohdon (normaali "radiokaapeli"). Pelien ohjaamiseen tarvitaan DualShock 3 (tai SIXAXIS, jos sellainen jollain vielä on), tuki DS4:lle on kaiketi tulossa. Laite käyttää "virtuaalista kosketusnäyttöä" Vita-peleihin.

PS Vita TV tukee osaa Vita-peleistä (luettelo täällä) sekä kaikkia Storesta ladattavissa olevia PS1:n, PSP:n ja PC Enginen pelejä. Kuitenkaan esim. eurooppalainen DOA 5 Plus ei suostunut siinä käynnistymään, vaikka se listalla onkin, joten näköjään käytännössä vain latauksena ostetut pelit tai Japanista ostetut kortit toimivat. Jenkkijournalistit kertovat saaneensa listalla olevia amerikkalaisia pelejä toimimaan kortilta.



Suuri hämmästyksen aihe oli, että heti käynnistyksen yhteydessä PSVTV puhui suomea. Firmware on enimmäkseen sama kuin PSV:ssä, joten lokalisointi tulee ikään kuin "samaan rahaan". Tästä voisi tehdä sen johtopäätöksen, että laite on valmis käytettäväksi Euroopassa, mutta näin ei ole. Siispä varoituksen sana: laite ei tue eurooppalaisia/amerikkalaisia Sony Entertainment Network -tilejä lainkaan. Jos haluat hankkia koneelle jotain, se on tehtävä japanilaisen SEN-tilin kautta. Käytännössä tämä ei ole kovin hankalaa, koska a) verkossa on ohjeet tilin tekemiseen, b) monet verkkokaupat myyvät japanikauppaan ostokortteja ja c) Google Translaten kautta kauppa toimii selaimella aivan ymmärrettävästi. Laitteessa on vakiona vain 1 gigatavu sisäistä muistia, mihin ei monia pelejä vielä mahdu.

Kyseessä on siis ainakin tällä hetkellä Aasian ulkopuolella kuriositeetti, mutta toki ihan jännä semmoinen. Kun halvan purkin kaveriksi hankkii ison muistikortin ja sijoittaa muutamat jenit japanikaupan kattavaan retropelivalikoimaan, on käsissä hyvinkin pätevä taskukokoinen laite vanhemmasta Sony-tuotannosta nauttimiseen missä tahansa televisiossa. PSP-pelejä kun ei voi pelata PS3:lla. Vita-pelien telkkarissa pelaamista varten japanilaista laitetta ei kannata ostaa, koska suurin osa tuetuista peleistä on RPG:tä eivätkä eurokortit toimi. En ihmettelisi, vaikka Vita TV jäisi meikäläisittäin PocketStationin tapaiseksi tuntemattomaksi suuruudeksi.

Vita TV:tä myyvät tällä hetkellä lähinnä eBay-kauppiaat ja harmaatuojat. Hinta on 100 euron kieppeillä + ALV maahantuotaessa. Kaupan on myös pakettia, jossa tulee 8 gigan muistikortti ja laitteen värinen DualShock 3. Euroopan Sony ei tue laitetta eikä ole ilmoittanut mitään sen julkaisuun liittyen.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Hämmästyttävän hämäh... Huhu kertoo, että Wi... >

Keskustelut (7 viestiä)

Kon

24.01.2014 klo 10.22

Esittelyvideoa tiedossa testilaitteesta?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.01.2014 klo 10.29 1 tykkää tästä

Tuskin tehdään tämän enempää, ellei Sony päätä esitellä laitetta Euroopassa tai edes aktivoida Euro-SEN:iä siinä. Nykyisellään kohdeyleisö on turhan pieni, ja videon tekemiseen kuluu aina aikaa, joka on valitettavan kortilla.
lainaa
Arbitor

24.01.2014 klo 14.06

Ei europelit toimi? Itse käytän kyseistä laitetta ja olen pelannut mm. Persona 4 Goldenia ja importtasin laitteen japanista suoraan, kun sai paljon halvemmalla verrattuna normaaliin Vitaan täällä Suomessa.

Ainakin jos tuettujen pelien listalla peli on näkynyt niin englannin kielinenkin versio on toiminut ongelmitta, mutta kuten esim Soul Sacrifice tarvitsee PSN koodin online peluun niin ei tätä PS Vita TV:llä voi enkku versiona käyttää, sillä pääsee vain JP PSN:ään.

Itse olen kuitenkin kohtuu tyytyväinen laitteeseen, en itse ymmärrä edes japania, mutta ehkä tulevaisuudessa pelejä tulee sitten japaniksikin pelattua.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.01.2014 klo 16.04

Arbitor kirjoitti:
Ei europelit toimi? Itse käytän kyseistä laitetta ja olen pelannut mm. Persona 4 Goldenia ja importtasin laitteen japanista suoraan, kun sai paljon halvemmalla verrattuna normaaliin Vitaan täällä Suomessa.


Kokeilin toistakymmentä korttimuotoista peliä, jotka toimituksen hyllystä ja omista nurkistani löysin, eikä niistä toiminut yksikään. Tämä ei tarkoita, etteikö mikään toimisi, mutta esim. tuo DOA 5 Plus on erinäköisinä versioina tuolla listalla eikä toimi. Etten sikäli luottaisi juurikaan.
lainaa
cubisti

25.01.2014 klo 00.00

Nyt keskityttiin lillukanvarsiin. Masiina tukee PS4:n Remote Playta, joten talon kakkostelkkariin saa pikkurahalla toisen PS4:n (siltä varalta että muu perhe haluaa katsoa Salkkareita yms. vastaavaa pas###).

Remote Play toiseen telkkariin oikeuttaa tämän laitteen olemassaolon.
lainaa
mmm

25.01.2014 klo 02.54 1 tykkää tästä

Jos englannin kielisiä pelejä haluaa tällä pelata niin kannattaa ostaa Aasian enkku versioita peleistä ja tehdä Hongkongilainen PSN tili.
lainaa
asdferasafui

25.01.2014 klo 18.39

Jos Hongkongilainen tili tosiaan toimii niin oujea.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova