Tuorein sisältö

Sotilaita, koiria, loppuvastustajia - Big Boss adoptoi kaikki halukkaat

20.09.2014 klo 17.10 | Luettu: 10103 kertaa | Teksti: Mats Kyyrö


Tokyo Game Shown yhteydessä julkaistu Metal Gear Solid V: The Phantom Pain -pelivideo keskittyi Big Bossin seikkailuihin viidakkomaisemissa, jossa hänellä oli apunaan aiemmin loppuvastustajaksi arveltu Quiet. Kojiman mukaan Quietin saaminen mukaan Bossin joukkoon ei ole välttämätöntä, ja riippuu pelaajan päätöksistä pelin aikana.

IncGamers kertoo, että tapahtuman jälkeen pelistä julkaistiin vielä liuta uusia kuvakaappauksia. Tärkeimpänä näistä on herttainen pieni susikoira DD, jolta sattumalta puuttuu toinen silmä (ei suinkaan siksi että Kojima tapaa toistaa samoja visuaalisia teemoja uudelleen ja uudelleen).

Samalla tavalla kuin Quietin kohdalla, DD:n adoptoiminen tai edes löytäminen ei ole pakollista. Pelaajat jotka ottavat hahmon mukaansa voivat käyttää häntä Quietin tapaan apuna taistelukentällä.

Mahdollisuus pelastaa tiettyjä hahmoja riippuen pelaajan päätöksistä on uutta MGS-pelisarjalle, tosin ristiriitaisen vastaanoton saanut Portable Ops flirttaili ajatuksen kanssa rekrytoitavien pomojen muodossa.

Phantom Painin ollessa vielä varhaisessa kehitysvaiheessa, Kojima kommentoi ihailevansa päätöksentekoa Deus Ex: Human Revolutionissa, ja aikovansa ottaa vaikutteita mukaan uuteen MGS:ään.


V2.fi | Mats Kyyrö
< Teollisen ajan tappo... Battlefield: Hardlin... >

Keskustelut (9 viestiä)

Ben

20.09.2014 klo 17.26 8 tykkää tästä

Hopeanuoli!?
lainaa
eimunmetaliin

20.09.2014 klo 17.33 6 tykkää tästä

Ben kirjoitti:
Hopeanuoli!?


Hyi saatana japsien hinttiviihdettä
lainaa
CyborgNinja

20.09.2014 klo 17.39 20 tykkää tästä

eimunmetaliin kirjoitti:
Ben kirjoitti:
Hopeanuoli!?


Hyi saatana japsien hinttiviihdettä


Kamu, mulla on sulle huonoja uutisia. Metal Gear Solid -pelisarja on alusta asti ollut kuin kaikkien aikojen kornein animesarja, paitsi pelattavassa muodossa.
lainaa
min5sevaan

Rekisteröitynyt 22.03.2012

20.09.2014 klo 21.38 2 tykkää tästä

Ben kirjoitti:
Hopeanuoli!?


pelinä ois jees.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

20.09.2014 klo 21.57 2 tykkää tästä

"ei suinkaan siksi että Kojima tapaa toistaa samoja visuaalisia teemoja uudelleen ja uudelleen"

https://www.youtube.com/watch?v=bxU2eqZtYmc

Ja mitä hittoa se DXHR:ää ylistää? Muistaakseni peli oli täynnä Mass Effectmäisiä kiltti vaihtoehto - julma vaihtoehto - info-dumppi tetraalivalintoja.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

20.09.2014 klo 23.08 1 tykkää tästä

En pidä näistä värväyksistä. Entä jos missaat jonkun hahmon? No kaipa se sitä uudelleenpeluuarvoa sitten lisää kun yrittää kaikki mahdolliset värvätä ja löytää. Suikoden tuotti aikoinaan harmaita hiuksia kun siinä oli värvättäviä hahmoja kuitenkin 108 kappaletta....
lainaa
bgfijdfo

21.09.2014 klo 01.15 3 tykkää tästä

Protec kirjoitti:
En pidä näistä värväyksistä. Entä jos missaat jonkun hahmon? No kaipa se sitä uudelleenpeluuarvoa sitten lisää kun yrittää kaikki mahdolliset värvätä ja löytää. Suikoden tuotti aikoinaan harmaita hiuksia kun siinä oli värvättäviä hahmoja kuitenkin 108 kappaletta....


Ei uskois että keräilyhuora pelaa Metal Gearia. Jotkut Legopelit ja morpit sopis paremmin
lainaa
Hopeinen_sirkkeli

22.09.2014 klo 11.04 2 tykkää tästä

Ben kirjoitti:
Hopeanuoli!?


Perrrkele!
lainaa
partanenjäbä

23.09.2014 klo 11.20

Ben kirjoitti:
Hopeanuoli!?

MITÄ VITTUA TAPAHTUI?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova