Tuorein sisältö

Päivitys: Kojiman Silent Hills on peruttu

27.04.2015 klo 17.50 | Luettu: 19480 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Alkuperäinen otsikko oli: "Kojiman Silent Hills on luultavasti peruttu".

Päivitys:

Game Informer uutisoi, että Konami on vahvistanut kyseisen pelin peruuntumisen. Silent Hill -pelisarjaa ei ole kuitenkaan kuopattu.




Alkuperäinen uutinen:

Höh ja höh. Yksi viime vuosien hienoimpia pelijulkistuksia, P.T.-demopelin lopusta paljastunut Silent Hills on mitä ilmeisimmin jäämässä hyllylle ja häipymässä historiaan.

Asiasta alettiin huhuilla jo jokin aika sitten, kun Hideo Kojiman ja Konamin välit alkoivat rakoilla, eikä pelistä puhuttu mitään.

Sitten Konami ilmoitti, että P.T. poistetaan PSN:n valikoimasta tällä viikolla (keskiviikkona) ja projektin toisena puuhamiehenä toiminut elokuvaohjaaja Guillermo Del Toro kertoi, ettei ole enää mukana Silent Hillsin tekemisessä.




Tämä nyt ei vielä tarkoita sitä, että peli on lopullisesti kuopattu. Myös pelin pääosaan kiinnitetty Norman Reedus vahvisti lopetustunnelmia Twitterissä, mutta saattaa olla, että hänkin vain reagoi Del Toron kommentteihin. Konamin virallista ilmoitusta odotellaan yhä.




Tai sitten Kojiman trollailu on noussut aivan uusiin sfääreihin.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Call of Duty: Black ... Tekken 7:n kaartiin ... >

Keskustelut (14 viestiä)

xboxPelaaja

27.04.2015 klo 13.40 11 tykkää tästä

HAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHHHAHAHAHAHHAHAH
AHAHAHAHHA
HAHAHAHHHA
HAHAHAHHAHAHAHAHAHAHHAHAHA
lainaa
JNJHL9

Rekisteröitynyt 07.07.2011

27.04.2015 klo 14.50 13 tykkää tästä

Miks helvetissä niitten pitää poistaa tuo P.T. sieltä PSN:stä?

Kyseessä on pelottavin demo ikinä missää.
lainaa
ekomasa

27.04.2015 klo 14.50 7 tykkää tästä

Hideo Kojima itse kertoi jo aikaa sitten että kyseinen peli tulee valmistumaan Konamin alaisuudessa tai ilman. Onko kaikki jo unohtanut tuon quoten? Ei hän varmaan hevillä tuollaista kommenttia laita elleikö olisi jotain perää.
lainaa
tolkki3Z

27.04.2015 klo 17.20 2 tykkää tästä

Demo oli kyllä karmaisevan soma, mutta jotenkin sekava siltä osin ettei aina tiennyt mitä tehdä. Jäin helposti jumiin.

Harmin paikka jos eivät tee, olisin ostanut :/
Harvoin tehdään enää kunnollisia kauhupelejä.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

27.04.2015 klo 18.13 6 tykkää tästä

ekomasa kirjoitti:
Hideo Kojima itse kertoi jo aikaa sitten että kyseinen peli tulee valmistumaan Konamin alaisuudessa tai ilman. Onko kaikki jo unohtanut tuon quoten? Ei hän varmaan hevillä tuollaista kommenttia laita elleikö olisi jotain perää.
Konami omistaa Silent Hillsin oikeudet, joten ei Kojima sille voi mitään. Voihan Kojima tehdä jonkun vastaavan pelin, mutta nimi ei ole Silent Hills
lainaa
jpojpofidsfdpoj

27.04.2015 klo 18.42

Joo Kojima nyt lätisee milloin mitäkin. Suurin osa ihan tarkoituksellista trollaamista ja harhaanjohtamista
lainaa
vilke

27.04.2015 klo 19.57 3 tykkää tästä

jpojpofidsfdpoj kirjoitti:
Joo Kojima nyt lätisee milloin mitäkin. Suurin osa ihan tarkoituksellista trollaamista ja harhaanjohtamista


Se ei poista sitä tosiasiaa että tämä peli on peruttu.
lainaa
jpifdpsiodf

27.04.2015 klo 20.00

vilke kirjoitti:
jpojpofidsfdpoj kirjoitti:
Joo Kojima nyt lätisee milloin mitäkin. Suurin osa ihan tarkoituksellista trollaamista ja harhaanjohtamista


Se ei poista sitä tosiasiaa että tämä peli on peruttu.


Viittasin lähinnä siihen lupaukseensa tehdä tämä peli valmiiksi sattui sitten mitä tahansa

Voi vaikka ilmoittaa että ei mitään Silent Hillsiä edes pitänyt tehdä vaan se oli pelkkä koodinimi Phantom Painille
lainaa
jjj

27.04.2015 klo 21.06 1 tykkää tästä

Konamilla on ollut jo pitkään kaikenlaisia ongelmia.Yksi syy kuulemma tuohon Kojiman lähtöön ollut se että Konami haluaa enenmän keskittyä noiden halpojen mobiilipelejen tekoon.Joka tapauksessa ei tämä uutinen yllätyksenä tullut.

Konami kuten Sega ja Capcom on tänä päivänä vain varjo entisestään.Pelejä perutaan ja tekijät lähtevät yhtiöstä.Julkaisijat eivät halua enää panostaa samalla tavalla peleihin kuten ennen.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.04.2015 klo 22.22 10 tykkää tästä

jjj kirjoitti:

Konami kuten Sega ja Capcom on tänä päivänä vain varjo entisestään.Pelejä perutaan ja tekijät lähtevät yhtiöstä.Julkaisijat eivät halua enää panostaa samalla tavalla peleihin kuten ennen.

Luulen että näiden pelitalojen rappioksi muodostui länsimaalaistuminen. Japsipelitaloilla meni hyvin kun ne tekivät omanlaisiaan pelejä. Ne pelit kiinnosti länsimaalaisiakin. Nyt kun erityisesti viime sukupolvella useat tunnetut japsipelitalot alkoi länsimaalaistamaan pelejä, oli lopputuloksena harmaata massaa, joka ei myynyt hyvin länsimaissa eikä enää edes japanissa.
lainaa
Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

28.04.2015 klo 11.44

tagman kirjoitti:
Japsipelitaloilla meni hyvin kun ne tekivät omanlaisiaan pelejä.

Näinpä. "Stick To What You Know Best" pätee edelleen yritysmaailmassa, mutta globalisoituminen on saanut yritykset unohtamaan tämän. Tuloksena on monesti juuri sitä mainitsemaasi harmaata massaa ja pahimmassa tapauksessa vuosikymmenien syöksykierre.
lainaa
tolkki3Z

Rekisteröitynyt 27.04.2015

28.04.2015 klo 11.57


Jep, harvoin tekevät enää omaperäisiä ja kiinnostavia pelejä. Olen itse rehellisesti sanoen kyllästynyt näihin peleihin mitä nykyään tarjotaan. Juuri sitä harmaata massaa mikä ei jaksa kiinnostaa. Nykyään omaperäisimmät pelit taitavat tulevat Indie osastolta.
Muokannut: tolkki3Z 28.04.2015 klo 11.58 lainaa
JamesSunderland

28.04.2015 klo 12.33 1 tykkää tästä

You Maniacs! You blew it up! Ah, damn you! God damn you all to hell!
lainaa
durrr

28.04.2015 klo 18.53

Tuntuu kummasti siltä, että Silent Hill -pelisarja on kirottu. Kojima ei tainnut tietää mihin oli ryhtymässä, sillä nyt Metal Gear Solid tulee kokemaan saman kohtalon. Toisaalta kolme ensimmäistä Silent Hilliä oli niin mielettömän rautaista tekoa, että näiden tuottaminen todennäköisesti vaati tämän pelisarjan tulevaisuuden myymisen saatanalle.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova