Tuorein sisältö

Miyamoto lähetti Rarelle noottia GoldenEyen väkivallasta - Bond kättelemään rosmoja!

26.10.2015 klo 17.21 | Luettu: 15132 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Kun Rare työsti legendaarista GoldenEye-peliään Nintendo 64:lle, kävi faksi välillä kuumana. Kaiken nintendomaisen isällä Shigeru Miyamotolla oli nimittäin huolensa pelin väkivallasta, kertoo Eurogamer.

Ensinnäkin Miyamoton mielestä pelissä oli aivan liikaa karmeaa lähietäisyydeltä tappamista. Rare ei kuitenkaan reagoinut palautteeseen.

Toiseksi Miyamoto oli sitä mieltä, että peli oli kokonaisuudessaan liian traaginen, koska siinä tapetaan niin paljon. Hän ehdotti että olisi mukavaa, jos pelin lopussa Bond kävisi kättelemässä kaikkia (siis ei todellakaan kuolleita) vihollisiaan sairaalassa.

Rare ei tätäkään ehdotusta tietenkään peliin lisännyt, vaan ainoastaan lopputeksteihin maininnan, jossa vakuutetaan, etteivät pelin tapahtumat ole totta.

Rarelle tarjottiin myös Huominen ei koskaan kuole -elokuvaan perustuvan pelin tekemistä, mutta he kieltäytyivät, eikä Nintendokaan siihen painostanut.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Jättizombit rynnivät... Halo 5 on julkaistu,... >

Keskustelut (14 viestiä)

Fartmaster

26.10.2015 klo 17.46 10 tykkää tästä

Kunnon kukkahattu-japski.
lainaa
hjkhkn

26.10.2015 klo 18.28 12 tykkää tästä

Fartmaster kirjoitti:
Kunnon kukkahattu-japski.


Jep Miyamoto on aina ollut tuollainen.Hän on hyvä tekemään Mario tyyppisiä tasoloikka pelejä mutta siihen sitten jää.Pari vuotta sitten Miyamoto oli sitä mieltä että peleihin ei pitäisi laittaa ollenkaan tarinaa.Koska pelaajat käyvät sen kuitenkin katsomassa Youtubesta ja jättävät pelin samalla ostamatta.Miyamoto on juuttunut muun Nintendon tavoin sinne 1980 luvun lopun ja 1990 luvun alkuun.


Nyt Miyamoto on jo 63 vuotias vanha mies jonka parhaat päivät ovat kaukana takanapäin.Hänen olisi jo korkea aika jäädä eläkkeelle.Mutta koska Japanilaisessa kulttuurissa eläkkeelle jääminen on jonkilainen tabu niin hän varmaan roikkuu seuraavat 20 vuotta Nintendolla.Sama homma on ton Takedan kanssa(Vastasi Wiin ja Wii U:n rautapuolesta).Hänellä on ikää jo 67 vuotta mutta eläkkeelle ei vaan voi jäädä.Japani on taantuva valtio outoine tapoineen.Se varmaan osittain selittää sen miksi siellä on maailman korkeinmat itsemurha luvut.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

26.10.2015 klo 19.11 11 tykkää tästä

Miyamoto on persoona, jolle ei olisi ikinä saanut antaa minkäänlaista valtaa pelifirmassa. Sama koskee Takedaa.
lainaa
ebyn

26.10.2015 klo 19.43 4 tykkää tästä

Kulmikkaiden pikselien tappaminen onkin ihan kauheaa lähietäisyydeltäkin.
lainaa
Pappapa

27.10.2015 klo 09.39 5 tykkää tästä

No nyt. Sattuuko raa'an väkivallaton filosofia harmittamaan jota kuta noin paljon. Miaymoton ajatus tappamisen pahuudesta on kuitenkin harvinaisen kaunis ja humaani tämän päivän pelimaailmassa. Ei kaikissa peleissä tarvitse suolistaa puolta valtakuntaa.

Miyamoto on juuttunut 80 ja 90 -luvuille? Kaveri taisi mm. kehitellä Wiin, mikä oli vielä muutama vuosi sitten kaikkein eniten myyvä konsoli. Tuosta ei oikeasti ole vielä pitkä aika. Paitsi Jonnen maailmassa.
lainaa
Asko78

27.10.2015 klo 10.44 3 tykkää tästä

Pappapa

Tässähän ei ollut suinkaan kyse että kaikkien pelien tarvitsisi olla väkivaltaisia vaan siitä että Miyamoton huutelut Goldeneye pelin kehitykseen oli naurettavia ja onneksi kukaan ei kuunnellut.

lainaa
JamesOsake

27.10.2015 klo 13.08

Asko78 kirjoitti:
Pappapa
Tässähän ei ollut suinkaan kyse että kaikkien pelien tarvitsisi olla väkivaltaisia vaan siitä että Miyamoton huutelut Goldeneye pelin kehitykseen oli naurettavia ja onneksi kukaan ei kuunnellut.


Tavallaan kuuntelivat, kun artikkelin mukaan tuunasivat Golden Eyen loppuun leffoista tutun näyttelijäkaartin esittelyn alleviivatakseen että tämä oli vain "näyteltyä." Vähän hassuja ehdotuksia kylläkin mutta kuvastaa mitenkä paljon mies panostaa perheystävällisyyteen, mikä on sinällään arvostettavaa.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.10.2015 klo 15.14 3 tykkää tästä

Pappapa kirjoitti:
No nyt. Sattuuko raa'an väkivallaton filosofia harmittamaan jota kuta noin paljon. Miaymoton ajatus tappamisen pahuudesta on kuitenkin harvinaisen kaunis ja humaani tämän päivän pelimaailmassa. Ei kaikissa peleissä tarvitse suolistaa puolta valtakuntaa.

Ei ole hyvä jos kaikissa peleissä suolestetaan puoli valtakuntaa, muttei myöskään sekään että kerätään vaan kukkasia ja halitaan kavereita. Kaikenlaisia pelejä tarvitaan ja kun bisnestä tehdään niin pitäisi myös ajatella mille on kysyntää.

Ja kun kyse on vielä James Bondista, niin olisihan nuo muutokset olleet aika naurettavia.

Pappapa kirjoitti:

Miyamoto on juuttunut 80 ja 90 -luvuille? Kaveri taisi mm. kehitellä Wiin, mikä oli vielä muutama vuosi sitten kaikkein eniten myyvä konsoli. Tuosta ei oikeasti ole vielä pitkä aika. Paitsi Jonnen maailmassa.

Wii oli konsolina suhteellisen heikko tekele, mutta Nintendo onnistui iskemään kultasuoneen koska sai uuden kohdeyleisön kiinnostumaan Wiistä.
lainaa
Vilho

27.10.2015 klo 15.15 2 tykkää tästä

Nykyajan lapset on niin väkivallalla kyllästettettyjä ettei ne ymmärrä että joskus maailma oli paljon rauhallisempi,parempi ja väkivallattomampi.Minä olen ainakin kyllästynyt nykyajan pelien ja elokuvien järjettömään väkivallan määrään.Sen takia pelaankin mieluiten Nintendon huippu pelejä ja nautin vanhemmista hyvistä elokuvista.No minä olenkin jo yli kolmekymppinen pappa pelaaja :-)
lainaa
Vilho

27.10.2015 klo 15.40 1 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Pappapa kirjoitti:
No nyt. Sattuuko raa'an väkivallaton filosofia harmittamaan jota kuta noin paljon. Miaymoton ajatus tappamisen pahuudesta on kuitenkin harvinaisen kaunis ja humaani tämän päivän pelimaailmassa. Ei kaikissa peleissä tarvitse suolistaa puolta valtakuntaa.

Ei ole hyvä jos kaikissa peleissä suolestetaan puoli valtakuntaa, muttei myöskään sekään että kerätään vaan kukkasia ja halitaan kavereita. Kaikenlaisia pelejä tarvitaan ja kun bisnestä tehdään niin pitäisi myös ajatella mille on kysyntää.

Ja kun kyse on vielä James Bondista, niin olisihan nuo muutokset olleet aika naurettavia.

Pappapa kirjoitti:

Miyamoto on juuttunut 80 ja 90 -luvuille? Kaveri taisi mm. kehitellä Wiin, mikä oli vielä muutama vuosi sitten kaikkein eniten myyvä konsoli. Tuosta ei oikeasti ole vielä pitkä aika. Paitsi Jonnen maailmassa.

Wii oli konsolina suhteellisen heikko tekele, mutta Nintendo onnistui iskemään kultasuoneen koska sai uuden kohdeyleisön kiinnostumaan Wiistä.


Miyamoto on luonut,kehittänyt ja ideoinut niin paljon pelien ja konsolien parissa ettei siihen tule kukaan pystymään ja nimen omaan yhtään turhaa väkivaltaa.Ilman Miamotoa ja Nintendoa pelimaailma olisi todella paljon köyhempi.
lainaa
nmbmv

27.10.2015 klo 16.03 1 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Pappapa kirjoitti:
No nyt. Sattuuko raa'an väkivallaton filosofia harmittamaan jota kuta noin paljon. Miaymoton ajatus tappamisen pahuudesta on kuitenkin harvinaisen kaunis ja humaani tämän päivän pelimaailmassa. Ei kaikissa peleissä tarvitse suolistaa puolta valtakuntaa.

Ei ole hyvä jos kaikissa peleissä suolestetaan puoli valtakuntaa, muttei myöskään sekään että kerätään vaan kukkasia ja halitaan kavereita. Kaikenlaisia pelejä tarvitaan ja kun bisnestä tehdään niin pitäisi myös ajatella mille on kysyntää.

Ja kun kyse on vielä James Bondista, niin olisihan nuo muutokset olleet aika naurettavia.

Pappapa kirjoitti:

Miyamoto on juuttunut 80 ja 90 -luvuille? Kaveri taisi mm. kehitellä Wiin, mikä oli vielä muutama vuosi sitten kaikkein eniten myyvä konsoli. Tuosta ei oikeasti ole vielä pitkä aika. Paitsi Jonnen maailmassa.

Wii oli konsolina suhteellisen heikko tekele, mutta Nintendo onnistui iskemään kultasuoneen koska sai uuden kohdeyleisön kiinnostumaan Wiistä.



Wii oli tilapäinen onnenpotku Nintendolle.He onnistuivat saamaan casuli yleisön taakseen mutta se menestys jäi lyhyt aikaiseksi.Viimeistään 2010-2011 Wii oli jo kuollut konsoli.Casualit eivät ole pelaajia.Ei heitä kiinnosta uusi konsoli tai minkälaisiä pelejä sille julkaistaan.Esim Witcher 3 tai Arkham Knigth eivät sano mitään casualeille.Casualit pelaavat vaan jotain Angry Birdsiä mobiililaitteilla mikäli he pelaavat ollenkaan.

Miyamoto ei ymmärrä että tuo lapsi ystävällinen politiikka ja nuo oudot gimmikit eivät tuo heille enää menestystä.Wii U on tästä hyvä esimerkki.Eurogamer julkaisi jossain vaiheessa jonkun tilaston jonka mukaan Wii U:n käyttäjien keski ikä on noi 28-35 vuotta.Eli kyseessä on Nintendo fanit jotka kasvoivat Super Nintendon tai N64 parissa.Taas Casualit ja lapset jota Nintendo pitää kohde yleisönä eivät enää ole edes kiinnostuineita Nintendon kotikonsoleista.

Onneksi Rare ei kuunnellut Miyamotoa muuten Goldeneye olisi varmasti flopannut.Tuohon aikaa Miyamotolla ei vielä ollut samanlaista valtaa Nintendon sisällä mitä hänellä on nyt.Kaikki kuitenkin muuttui kun Iwata valittiin Nintendon pääjohtajaksi.Hän antoi Miyamotolle ja Takedalle aivan liikaa päätäntä valtaa yhtiön sisällä.Mikä oli suuri virhe.
lainaa
ShiteruHomomoto

27.10.2015 klo 16.10

Tämä jätkä ei varmaan tykkää katsoa Bond-elokuvia
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

27.10.2015 klo 18.50

Pappapa kirjoitti:
Ei kaikissa peleissä tarvitse suolistaa puolta valtakuntaa

Mario on yksi kaikkien aikojen verenhimoisimmista pelihahmoista. Uhreiksi kelpaavat niin oman valtakunnan asukkaat kuin sen vihollisetkin, sekä viattomat luontokappaleet.
lainaa
jpisfdfshio

28.10.2015 klo 19.22

Totta on että Bond-peleissä tapetaan miljoonakertainen määrä jengiä leffojen lukumääriin. Goldeneyen leffassa Bond tappoi ehkä parisenkymmentä ukkoa kun taas jo pelin ekassa padon pihaosuudessa tapettiin enemmän. Leffoissa tuo mainittu rosmojen kättely on usein Bondille tarpeellisempaa kuin loppukohtauksessa tapahtuva räiske

En tosin usko että Miyamoto halusi Alpha Protocol tyyppistä näkemystä Bondiin
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova