Tuorein sisältö

Joululahja-Wii johti perheriitaan ja pidätykseen

29.12.2008 klo 13.00 | Luettu: 16467 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Boston Herald kertoo 26-vuotiaasta miekkosesta nimeltä Heath Blum, joka oli poliisin mukaan toivonut pukilta radio-ohjattavaa lentokonetta. Mummonryökäle oli kuitenkin laittanut joulusukkaan Nintendo Wiin, mikä sai Heathin raivoihinsa.

Kun tyttöystäväkin haukkui poloista Wiinvihaajaksi, oli riita valmis. Tyttöystävä alkoi pakata laukkujaan ja kun Heath luuli, että rakkauden mukana lähtee Wiikin, lähti neitonen hiuksista pitäen kaksi kerrosta rappusia pitkin alakertaan. Sitten olikin jo poliisien vuoro retuuttaa miekkonen putkan puolelle. Mies itse sanoo tyttöystävän motanneen häntä silmään ja hänen tukistaneen.

(Ex?)-Appiukkoehdokkaan mukaan pariskunta tappeli kuin pikkukakarat.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Japanilaiset ostivat... Wii-ohjaimesta karu ... >

Keskustelut (26 viestiä)

Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

29.12.2008 klo 13.04

Idiooteille on ilmeisen vaikea ostaa lahjoja :/
lainaa
Intrasigent

Rekisteröitynyt 15.07.2008

29.12.2008 klo 13.08

Kyllä ymmärtää, että joku pikkulapsi voi hermostua, jos ei saa toivomiaan lahjoja, mutta 26 vuotias... Eikö ton ikänen vois ihan ite sitten käydä ostamassa radio-ohjattavat lentokoneensa. Uskomatonta touhua. :/
lainaa
Makhe

Rekisteröitynyt 06.11.2008

29.12.2008 klo 13.32

Ei jumalauta! :D
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

29.12.2008 klo 13.50

Menee kyl aika naurettavaksi jo. Kuten jo aikaisemmin olen sanonut niin nuo fanittamiset alkavat lähennellä jo oikeaa uskontoa.

Itselle olisi kelvannut moinen lahja kylläkin. :)
lainaa
jake

29.12.2008 klo 14.14

Tyhmä pitää olla jos ei ilmasta wiitä haluu : O
Sillehän on ties mitä aivan mahtavia pelejä!
lainaa
dementia

29.12.2008 klo 14.30

Olisi nyt itsekäs mummu vaan ostanut sellaiset lahjat kuin oli toivottu.

Vanhainkotiin joutaisi, mokoma. Siellä voisi mummu sitten pelata Wii:llä ihan niin paljon kuin sielu sietää.
lainaa
roskaa

29.12.2008 klo 14.31

jake kirjoitti:
Tyhmä pitää olla jos ei ilmasta wiitä haluu : O
Sillehän on ties mitä aivan mahtavia pelejä!


Kuten esimerkiksi?
lainaa
Henkka

29.12.2008 klo 14.51

Brawl, Galaxy, Twilight, Metroid ja Excite Truck, suosikkeja mainitakseni.
lainaa
just

29.12.2008 klo 14.53

Henkka kirjoitti:
Brawl, Galaxy, Twilight, Metroid ja Excite Truck, suosikkeja mainitakseni.


no onpas todella mahtavia pelejä.........
lainaa
Odin

Rekisteröitynyt 24.04.2007

29.12.2008 klo 15.01

On ne todella mahtavia pelejä.
lainaa
rikru

29.12.2008 klo 15.08

just kirjoitti:
Henkka kirjoitti:
Brawl, Galaxy, Twilight, Metroid ja Excite Truck, suosikkeja mainitakseni.


no onpas todella mahtavia pelejä.........


Kyllähän ne on jos vain ottaisit fanipoikatikun pois perseestäsi
lainaa
EXWiiBoy

29.12.2008 klo 15.19

Henkka mainitsikin juuri wiin kaikki parhaat pelit. No RE4:n siihen voisi vielä lisätä. Muuta hyvyyttä sille ei ole tullutkaan.
lainaa
joopajoo

29.12.2008 klo 15.29

rikru kirjoitti:
just kirjoitti:
Henkka kirjoitti:
Brawl, Galaxy, Twilight, Metroid ja Excite Truck, suosikkeja mainitakseni.


no onpas todella mahtavia pelejä.........


Kyllähän ne on jos vain ottaisit fanipoikatikun pois perseestäsi


No, niinhän tuossa sanotaan. Tuottaako luetun tekstin ymmärtäminen vaikeuksia, onneton pellepoika, vai oletko muuten vain tyhmä?
lainaa
näinon

29.12.2008 klo 15.31

Sori vaan fanipoika-apinat, mutta totuus on, että Wiille ei ole AINUTTAKAAN hyvää peliä.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.12.2008 klo 15.41

Boom Blox, de Blob, World of Goo
lainaa
random1337

29.12.2008 klo 15.48

näinon kirjoitti:
Sori vaan fanipoika-apinat, mutta totuus on, että Wiille ei ole AINUTTAKAAN hyvää peliä.

Aika hyvä fleimaus kun meikäläisenkin on pakko tarttua siihen: Twilight Princess on paras seikkailupeli ikinä, Galaxy paras tasohyppelypeli ikinä ja Brawl yltää melkein parhaan partypelin titteliin.
Ettäh, ainoa harmi on se, että Wiillä on näitä melko hyviä pelejä sitten vähemmän ja suurin osa pelitarjonnasta on jotain satunnaista minipelituubaa. Niin ja aivan, omistan PS3:n sekä X0:n, joten turha mistään fanipoikajutusta höpistä.
lainaa
Petteri

29.12.2008 klo 16.58

Wiin pelit ovat vain lapsille suunnattua kuraa ja jumppapelejä, jotka kiinnostavat vaan lapsellisia japanilaisia ja läskejä amerikkalaisia.
lainaa
Ebut

29.12.2008 klo 17.49

Wiille on tällä hetkellä paras pelivalikoima, mikä ei ole paljoa. Galaxy, TP, Brawl, MKWii, RE4, Okami, Zack & Wiki, World of Goo, Metroid Prime 3. Lisäksi on aimo kasa keskivertoja, kuten joku Excite Truck.

Boksille on sentään Banjo-Kazooie: NaB, Banjo-Kazooie, Viva Piñatat, Braid, Kameo... Kaikkia ei vain kiinnosta ankeat ja värittömät pumpum-räiskinnät. Half-Life, RE4, GE64 ja Perfect Dark ovat ainoat itseäni kiinnostaneet räiskinnät.

PS3:lle ei ole yht... Ei vaan, onhan sille LBP. PS3:lle ei ole yhtään itseäni kiinnostavaa peliä, paitsi LBP. Kaikki muut ovat jotain helvetin ankeeta räiskintää ja realistista kaahailua. Ei kiinnosta. PS3:lla ei ole räiskintöjen ja autopelejen ulkopuolelta muuta tarjottavaa kuin LBP (+ MGS4 (?) ja MGS:sistäkään en pidä kuin huumorin osalta).

Koittakaa nyt rakkaat fanipojat ymmärtää, että kyse on makuasioista. Jos tykkää räiskinnöistä, RPG:istä tai autopeleistä ostaa X0:n. Jos tykkää edellisistä ja lisäksi MGS:stä kuin hullu puurosta niin ostaa PS3:n. Jos tykkää jostain muusta ostaa Wiin. Jos tykkää tasaisesti kaikesta niin ostaa X0:n.

Kuinka hassulta se tuntuukin, niin kaikki eivät ajattele samalla tavalla.

(Itse olen ylpeä Wiin omistaja, joka on juuri varannut X0:n, pääasiassa Banjo-Kazooie: Nuts and Boltsin takia.)
lainaa
Jere

29.12.2008 klo 18.42

Ebut puhuu asiaa.
Tunkekaa ne konsolifanituksenne vaikka sieraimeenne, minne näkyy muutenkin kertyvän aika lahjakkaasti tavaraa etenkin silloin jos joku sattuu dissaamaan sitä just parasta konsolia.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

29.12.2008 klo 19.57

Kyseessähän on ihan normi agressiivinen HC -pelaaja. Onko nyt ihme jos casual konsolin saaminen lahjaksi saa rage -moodin päälle:D
lainaa
lkalk

29.12.2008 klo 21.48

Tollasia ne kaikki HC pelaajat on. Heti hakkaamaan kun jokin asia ei mene mielensä mukaan.
lainaa
kernel32

29.12.2008 klo 23.07

Muahaha kyllä muakin nakertais jos saisin jonkun Wiin lahjaks. :D
lainaa
Totuus

30.12.2008 klo 02.53

Naurettavaa tämä konsoli meininki täälläkin jo... mitä helvetin väliä on sillä millä pelaa ja mitä pelaa jos tykkää siitä :D Pelaan dreamcastiä ja on järkyttävän paskoja pelejä.
lainaa
KOi

30.12.2008 klo 16.30

Tästä konsolisotafanilasiketjustahan puuttuu maininta tämän ja edellisen sukupolven parhalle pelille(PS2 ja Wii): Okami! Ehdottomasta paras Wii-peli, eikä sitä vois Sony-miehetkään haukkua kun se on ollut PS2:lla jo pitkään.
lainaa
MaDness

Rekisteröitynyt 28.12.2008

30.12.2008 klo 18.26

no ei helvetti..
lainaa
huihai

31.12.2008 klo 04.58

Jopas alko pikkukikkelit taistelee :DD
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova