14.11.2009 klo 11.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 3293 kertaa
Joystiq kertoo, että Alan Wake heräilee toukokuussa 2010. Päivämäärä perustuu 'peliä lähellä olevaan lähteeseen', joka paljastaa myös, että peliä tullaan mainostamaan ison leffan tapaan. Ehkä kaikkien aikojen odotetuimmasta suomalaispelistä on julkaistu myös joukkio videoita.
Harmi kun en omista xboxia, tämä näyttää todella hyvältä. Videoissa, etenkin toisessa, on tajuttoman mahtava tunnelma.
Jeppe
14.11.2009 klo 11.22
Siis toukokuussa 2015.
Appe
Rekisteröitynyt 15.09.2008
14.11.2009 klo 11.49
Jos peli julkaistaan vasta toukokuussa, ni kaverit vois kyllä miettiä että hioko ne peliä tarpeeks nopeesti vai ei. Niiltähän ilmotettiin että peli on valmis, nyt ne vaan hio sitä.
Perhanan hienoa jälkeä videoiden perusteella, tunnelmaa tuntuu piisaaavan kuin hyvässä elokuvassa. Harmi kun ilmeisesti pelkkä xbox360 julkaisu, joten jäänee itseltä näkemättä varsinainen peli.
Niinpä
14.11.2009 klo 13.47
Samalla kun Remedyn pojat rupesivat huoraamaan microsoftille, vesitettiin yksi näyttävimmistä pelimoottoreista aikoihin. Aika kuohitulta tuo nykyään näyttää, kun vertaa kolme vuotta vanhaan videoon:
Niinpä kirjoitti: Samalla kun Remedyn pojat rupesivat huoraamaan microsoftille, vesitettiin yksi näyttävimmistä pelimoottoreista aikoihin. Aika kuohitulta tuo nykyään näyttää, kun vertaa kolme vuotta vanhaan videoon:
Varsinkin videon loppupuolella rupeaa tapahtumaan.
Melkoisen hukkaan on mennyt näinkin pitkä kehitysaika. No varmaan käyttävät teknologiaansa tulevissa projekteissa tai myivät sen jollekin.
Joo olisivat saaneet keskittyä täysin PC -versioon ja sen julkaisun jälkeen vasta miettiä konsolikäännöstä. Pelin ulkoasu on kyllä muuttunut melkoisesti niistä ekoista kuvista ja videoista.
Saintiel
14.11.2009 klo 15.04
No onkos niillä grafiikoilla nyt paljo väljä jos se on edes hieno ja peli on rautaa.
C4SSE
Rekisteröitynyt 24.03.2009
14.11.2009 klo 15.41
tuleeko PC:lle?
Niinpä
14.11.2009 klo 16.01
Saintiel kirjoitti: No onkos niillä grafiikoilla nyt paljo väljä jos se on edes hieno ja peli on rautaa.
Kun olisikin pelkistä grafiikoista ja fysiikoista kiinni, mutta jossain vaiheessa ilmoitettiin että avoin pelimaailma ei olekaan enää niin avoin ja muuttuu putkimaisemmaksi. Yllättäen vähän aikaa tämän jälkeen sai lukea uutisista että tulee microsoftin halusta ainoastaan x360:lle. Eli toisin sanoen, kun microsoft kusi omiin muroihinsa ryssimällä Vistan ja samalla directx 10:n tulon, olisi pc-version myynti jäänyt surkeaksi. Se kun oli microsoftin vaatimuksesta DX10 ainoastaan. Tästä syystä varmaan tullut microsoftilta päätös, että Alan Wakesta tehdäänkin Xboxin vetonaula.
Eli näin näitä pc-pelejä ryssitään, kun microsoft hämmentää isolla rahalla. Eipä tästä oikein enää pc-versiota toivo. Niin paljon tätä on huononnettu, että tuntuu aivan rammalta alkuperäiseen verrattuna.
Heiheleijaahuhhuijaa
14.11.2009 klo 17.10
Niinpä kirjoitti:
...
Eli näin näitä pc-pelejä ryssitään, kun microsoft hämmentää isolla rahalla. Eipä tästä oikein enää pc-versiota toivo. Niin paljon tätä on huononnettu, että tuntuu aivan rammalta alkuperäiseen verrattuna.
Aijaa, oletkin päässyt testaamaan peliä? Kerroppa meille hieman mites se 2006 vuoden versio pelitti. Ja entä mitäs pidät tästä lähes valmiista tuotoksesta? Ai et pidä. No kerro nyt jotain yksityiskohtia meille, jotka odottavat kieli pitkänä. Ai että eivät ole käyttäneet vuosia hiomiseen? On varmaan tarinakin pitänyt vaihtaa alustan mukana, sehän on selvä.
Kyllä pelistä tulee varmaan sysipaska, kun M$:kin on pistänyt isoa rahaa kehitykseen - aivotonta mainstreamia tiedossa! Eikö vain?
...
Pelin ulkoasu on kyllä muuttunut melkoisesti niistä ekoista kuvista ja videoista.
Totta turiset - pelin miljööstä on äkkiä tullut paljon syvempi ja tunnelmallisempi. Mitä ihmettä ihmiset valittavat, kaikki näyttää edistyvän erinomaisesti.
Heiheleijaahuhhuijaa: Totuus nyt valitettavasti on se, etä 3v sitten julkaistut videot ovat graffissesti parempia kuin nämä 09 videot lähes valmiista tuotoksesta. Grafiikat eivät ole tietenkään pääasia, mutta on se hassua että se on huonontunut jonkin verran. Sen lisäksi pelimaailman piti olla avoin, nyt se on ilmeisesti putki. Vuonna 2006 pelin piti olla Windows ja XO360 peli, mutta widows versio kuopattiin, ja yhtäkkiä peli muuttui vähän rammaksi.
...
Pelin ulkoasu on kyllä muuttunut melkoisesti niistä ekoista kuvista ja videoista.
Totta turiset - pelin miljööstä on äkkiä tullut paljon syvempi ja tunnelmallisempi. Mitä ihmettä ihmiset valittavat, kaikki näyttää edistyvän erinomaisesti.
Mikähän ihmeen näkymätön halogeenivalo sillä on rinnassa noissa kahdessa ekassa videossa? Tästäkin huolimatta eiköhän tämä tule varattua ennakkoon, tällasia tunnelmallisia pelejä jaksaa pelata aina.
Jos joku kehtaa väittää että grafiikka on huonontunut, niin silloin taitaa olla näössä vikaa. Onhan se nyt ihan selvä asia että grafiikat ovat parantuneet, jos ne johonkin suuntaan ovat muuttuneet.
Jos joku kehtaa väittää että grafiikka on huonontunut, niin silloin taitaa olla näössä vikaa. Onhan se nyt ihan selvä asia että grafiikat ovat parantuneet, jos ne johonkin suuntaan ovat muuttuneet.
Tuo on 2007 julkaistu kuva aikaisesta konsoliversiosta. Tuolloin peliin alettiin jo sotkemaan "next-gen" -valaistusta. Ne 2005-2006 pc-version kuvat ovat niitä komeimpia.
Ei se missään nimessä ruma ole, muttei ne graffat näytä mitenkään valtavirrasta poikkeavalta kun taas ne 06 kuvat näyttä osaksi miltei fotorealistisilta.
asdasd kirjoitti: Onhan aina mahdollisuus, että nuo vanhemmat kuvat on renderöityjä...
Ei ollut esirenderöityjä. Pelin tekniikkaa demottiin ihan livenä esittelytilaisuudessa ja kameraa sekä säätiloja ohjattiin reaaliajassa.
kakkaa_silmille
14.11.2009 klo 22.07
Juu, puolustan mikrosoftia koska tykkään niin boksistani. Love!
lilly
14.11.2009 klo 22.21
kakkaa_silmille kirjoitti: Juu, puolustan mikrosoftia koska tykkään niin boksistani. Love!
ksinoikeuksienne pariin.
Vai olisiko niin että ne joilla ei ole boxia tulevat morkkaamaan alustan yksinoikeutta - happamia sanoi kettu, joo. Pelatkaa Hazea, KZ2:n putkijuoksu kutsuu - sinne vaan omien yksinoikeuksienne pariin tyttöset vinkumaan.
Jutavi
14.11.2009 klo 22.29
Pleikalla pelaan tällä hetkellä, mutta ostan 360:sen kun peli ilmestyy. Että sikäli...
Kal
14.11.2009 klo 23.03
tagman kirjoitti:
Silverblade kirjoitti:
tagman kirjoitti:
...
Pelin ulkoasu on kyllä muuttunut melkoisesti niistä ekoista kuvista ja videoista.
Totta turiset - pelin miljööstä on äkkiä tullut paljon syvempi ja tunnelmallisempi. Mitä ihmettä ihmiset valittavat, kaikki näyttää edistyvän erinomaisesti.
No tossa alimmassa kuvassahan se näyttää ihan samanlaiselta kun noissa uusissa videoissakin.
shais
15.11.2009 klo 04.19
Hirveä valitus ja älämölö nykyään nostetaan kanssa kaikesta, ai saatana :D Meinaa usko loppua aina välillä kun näitä juttuja lueskelee.
joeysss
15.11.2009 klo 11.46
fysiikkamallinnukset yms nykyajan trendit vievät kyllä konetehoa, joten se voi vaikuttaa, jos joku hifisti huomaa grafiikan huonontuneen. omasta mielestäni peli näyttää upealta. tunnelma on loistava.
Tuli fiilis että tohon kyllästyy vähän turhan nopeaa. Toivon että peli toimii, Remedystähän tässä puhutaan :)
Stank
15.11.2009 klo 19.10
Gran Turismo 5, Agent, God of War 3, Heavy Rain, Free Realms, MAG, Resistance 3, White Knight Chronicles, Agency, DC Universe Online, Final Fantasy XIV, Yakuza 3, liikkeentunnistusohjain ja mitä niitä olikaan tulossa 2010... Joutunee siirtymään PS3:lle ens vuonna =D Mahtista settiä tulossa!
Ja jengille jotka vitisee, pitäkää ne ihan oikeasti pahasti katkerat naamanne kiinni! Maailmassa on paaaljon pelejä jotka tulevat yhdelle alustalle ainoastaan, mutta mikä prkle siinä on jos peli tulee pelkästään boksille, mikä peli tahansa, pitää siitä tehdä aina aivan älytön negatiivinen kommentointiswhow. Säälittävän naurettavaa!
Edes suomalaisen hienon pelifirman tuotos ei saa teitä käyttäytymään asiallisesti, hemmetin noloa toimintaa. Menkää itseenne ja pelatkaa ihan mitä tahansa mutta älkää sitten jos AW tuleekin vaikka PuuCeelle, hankkiko sitä silloinkaan! Toivottavasti ei ikinä ilmesty millekkään muulle alustalle. ;)
Wakeup
16.11.2009 klo 19.35
Keskkeis kirjoitti: Ja jengille jotka vitisee
Opettele hyväksymään, että ihmisillä on eriäviä mielipiteitä. Kaikki eivät ole aina kanssasi samaa mieltä.