Tuorein sisältö

The Amazing Spider-Man 2 -peruutus peruuntui

17.04.2014 klo 20.06 | Luettu: 7388 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Tämä oli arvattavissa...

The Amazing Spider-Man 2 saapuu Suomeen ensi viikolla. Myös Finnkino esittää elokuvaa täysin normaalisti.

Tällainen uutinen on ilmestynyt Finnkinon sivulle:

"Asiakkaidemme ja erityisesti Hämähäkkimiehen ystävien iloksi voimme kertoa, että The Amazing Spiderman 2 -elokuva nähdään Finnkinon teattereissa normaalisti perjantaista 25.4.2014 alkaen. Elokuvaa esitetään kaikilla Finnkinon paikkakunnilla 3D- ja 2D-versioina.

Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 23.4. samaan aikaan muiden kyseisen esitysviikon näytösten kanssa."




The Amazing Spider-Man 2 on ilmestynyt takaisin Finnkinon tietokantaan, josta se hävisi viime viikolla. Helsingin sanomat ja muut mediat uutisoivat ongelmista Finnkinon ja maahantuojan välillä. On väitetty, että Finnkino yrittää kasvattaa osuuttaan voitoista ja että kyseessä on laajempikin erimielisyys.

V2.fi:n leffatoimittaja alkoi vasta tänään pohtia, että peruutus saattaa olla ihan oikea uutinen, joka koskettaa kansaa, eikä isojen pösöjen kuurupiiloa. Mutta kyseessä oli koko ajan isojen pösöjen kuurupiiloa.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Mrs. Doubtfire - isä... Ensimmäiset kuvat Si... >

Keskustelut (9 viestiä)

Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.04.2014 klo 20.13 3 tykkää tästä

Ehdin jo innostua, että pääsen arvostelemaan korvaavana elokuvana tämän:

http://cdon.fi/elokuvat/video-on-demand/superman-vs-spide
lainaa
T0nttu

17.04.2014 klo 20.13

Oli mitä? Mutta nyt onkin mitä ? MITÄ??
lainaa
Maffe

Rekisteröitynyt 10.04.2010

17.04.2014 klo 20.33 1 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:
Ehdin jo innostua, että pääsen arvostelemaan korvaavana elokuvana tämän:

http://cdon.fi/elokuvat/video-on-demand/superman-vs-spide

Mukavia noi tuote-ehdotukset tuossa ''superman vs spiderman hd'' elokuvassa..

Oho.. Nytten vasta tajusin, että kyseessä ei olekkaan piirretty.
Muokannut: Maffe 17.04.2014 klo 20.35 lainaa
Peace

18.04.2014 klo 14.32 4 tykkää tästä

En missään nimessä tahdo kuulostaa pilkkaavalta, mutta jotenkin Finnkinon ratkaisu The Amazing Spider-Man 2:n kohdalla jätti koko elokuvateatteriketjusta huonon vaikutelman: ensiksi Finnkino, jolla on varsinainen monopoliasema elokuvateatterimaailmassa, päättää jättää elokuvan näyttämättä elokuvan tuotoista syntyneen kiistan vuoksi, mutta lopulta muuttaa mielensä lähes heti sen jälkeen, kun pienteatterit päättivät ottaa elokuvan ohjelmistoihinsa.
Tietenkään asiat eivät ole näin mustavalkoisia, eikä varmastikaan ollut helppo päätös Finnkinolta poistaa elokuva ohjelmistosta. Vaikka onkin hienoa, että Finnkino lopulta pääsi levittäjän kanssa sopuun elokuvan tuotoista, tunsin oloni hyvin ristiriitaiseksi tämän uutisen luettuani. Toisinaan tuntuu siltä, että pienteattereissa on vara parempi.
lainaa
Mietin

18.04.2014 klo 17.55 1 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:
Ehdin jo innostua, että pääsen arvostelemaan korvaavana elokuvana tämän:

http://cdon.fi/elokuvat/video-on-demand/superman-vs-spide


Seuraako Jari Brad Jonesii thatguywithglasses.comista?
lainaa
balanceworld

18.04.2014 klo 19.59

Peace kirjoitti:
En missään nimessä tahdo kuulostaa pilkkaavalta, mutta jotenkin Finnkinon ratkaisu The Amazing Spider-Man 2:n kohdalla jätti koko elokuvateatteriketjusta huonon vaikutelman: ensiksi Finnkino, jolla on varsinainen monopoliasema elokuvateatterimaailmassa, päättää jättää elokuvan näyttämättä elokuvan tuotoista syntyneen kiistan vuoksi, mutta lopulta muuttaa mielensä lähes heti sen jälkeen, kun pienteatterit päättivät ottaa elokuvan ohjelmistoihinsa.
Tietenkään asiat eivät ole näin mustavalkoisia, eikä varmastikaan ollut helppo päätös Finnkinolta poistaa elokuva ohjelmistosta. Vaikka onkin hienoa, että Finnkino lopulta pääsi levittäjän kanssa sopuun elokuvan tuotoista, tunsin oloni hyvin ristiriitaiseksi tämän uutisen luettuani. Toisinaan tuntuu siltä, että pienteattereissa on vara parempi.


ratkaisu on warettaa kaikki. ei tarvi miettiä isojen ja pienten firmojen välisiä dilemmoja
lainaa
Minä

18.04.2014 klo 22.01 3 tykkää tästä

Olen arvostanut Finnkinon brändiä ja pitänyt sitä tyylikkäänä yrityksenä. Tällainen typerä temppu vaikutti kyllä käsitykseeni Finnkinosta ja varmaan monien muidenkin. Nyt kun kävelen Finnkinoon sisään, ajatukseni väistämättä ajautuvat tähän tapaukseen. Valtava imagotappio, mutta eivät varmaan etukäteen odottaneet, että siitä tällaista haloota syntyisi.
lainaa
iobfjoiwef

19.04.2014 klo 00.03 4 tykkää tästä

Minä kirjoitti:
Olen arvostanut Finnkinon brändiä ja pitänyt sitä tyylikkäänä yrityksenä. Tällainen typerä temppu vaikutti kyllä käsitykseeni Finnkinosta ja varmaan monien muidenkin. Nyt kun kävelen Finnkinoon sisään, ajatukseni väistämättä ajautuvat tähän tapaukseen. Valtava imagotappio, mutta eivät varmaan etukäteen odottaneet, että siitä tällaista haloota syntyisi.


Hyvä vaan että ihmisten silmät aukeaa. Pienet firmat ovat jo vuosia valittaneet siitä millaisella kyynärpäätaktiikalla Finnkino pelaa ja monet pikkufirmat pyörittävät toimintaa nollatuloksella ihan vaan intohimosta elokuviin. Valitettavasti tämä "katastrofi" varmaan unohtuu viikossa, eikä siitä nytkään kuullut kuin pieni osa leffakävijöistä. Voi olla että oli vain ilmaista mainosta.
lainaa
Joe

19.04.2014 klo 19.31 3 tykkää tästä

Minä kirjoitti:
Olen arvostanut Finnkinon brändiä ja pitänyt sitä tyylikkäänä yrityksenä. Tällainen typerä temppu vaikutti kyllä käsitykseeni Finnkinosta ja varmaan monien muidenkin. Nyt kun kävelen Finnkinoon sisään, ajatukseni väistämättä ajautuvat tähän tapaukseen. Valtava imagotappio, mutta eivät varmaan etukäteen odottaneet, että siitä tällaista haloota syntyisi.

En usko että tämä tapaus vaikuttaa oikeastaan mihinkään. Toki porukka mutisee että kusipäitä ovat mutta silti sinne Finnkinoon mennään.

Juoppojakin varmaan vituttaa Alkossa käydä mutta eipä sitä vaihtoehtojakaan ole.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova