Tuorein sisältö

Iron Sky 2 värväsi Vladimir Putinin Putouksesta

19.11.2014 klo 19.30 | Luettu: 8849 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Venäjän presidentti Vladimir Putin on yksi elokuvan Iron Sky: The Coming Race hahmoista. Ohjaaja Timo Vuorensola kertoo pähkäilleensä päänsä puhki, kuka ulkomainen näyttelijä voisi sopia rooliin.

Kari Ketonen näytteli Putinia tänä viikonloppuna viihdeohjelmassa Putous. Suoritus on saanut jonkin verran huomiota ulkomaillakin. Myös Vuorensolan tiimi on innostunut ja palkannut Ketosen Putiniksi elokuvaan.

Ketonen itse toteaa olevansa mielissään päästessään mukaan tekemään suomalaista elokuvahistoriaa kansainvälisen näyttelijäjoukon kanssa.

Iron Sky: The Coming Race yrittää parhaillaan kerätä puoli miljoonaa Yhdysvaltain dollaria Indiegogo-palvelussa.



Lähde: MTV

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kotimaista fantasiaa... Lue lyhyt Interstell... >

Keskustelut (6 viestiä)

Jorma2

19.11.2014 klo 19.49 7 tykkää tästä

Uusi elokuva voisi muutenkin jättää Natsit enemmän taka-alalle ja keskittyä Putiniin ja Venäjään, sillä se aihe on ajankohtainen ja elokuvateollisuudessa vielä aika neitseellinen.

Ketä kiinnostaa enää natsit, se aihe on loppuunkaluttu... Maailmasta löytyy ajakohtaisempiakin pahiksia eli juuri Putinin Venäjä.
lainaa
Putin

19.11.2014 klo 19.56 1 tykkää tästä

Uuu, suuri ja paha Putin ja Venäjä. Barack Obama ja KKK olisi paljon mielekkäämpi ratkaisu. Saisi paha palkkansa.
lainaa
Lerssi3

19.11.2014 klo 19.58

Jorma2 kirjoitti:
Uusi elokuva voisi muutenkin jättää Natsit enemmän taka-alalle ja keskittyä Putiniin ja Venäjään, sillä se aihe on ajankohtainen ja elokuvateollisuudessa vielä aika neitseellinen.

Ketä kiinnostaa enää natsit, se aihe on loppuunkaluttu... Maailmasta löytyy ajakohtaisempiakin pahiksia eli juuri Putinin Venäjä.


Just näin. Natsit on jo niin out. Pistäis vaikka Putinin pahikseksi tai jos ei uskalla niin Nobaman.
lainaa
Jorma2

19.11.2014 klo 21.31 1 tykkää tästä

Vuorensola voisi tehdä saman minkä Renny Harlin teki 28 vuotta sitten (Jäätävän Poltteen kanssa), eli pistää kunnolla ryssää lättyyn suomettuneiden poliitikkojen harmiksi...

Tai vähintäänkin tuossa leffassa Natsit ja Putin voisi olla kavereita, jotka kieroilevat keskenään muuta maailmaa vastaan...
lainaa
mogvisti

Rekisteröitynyt 12.04.2007

19.11.2014 klo 21.40 5 tykkää tästä

Kiva homma!

Ps. Toi Putouksen Putin-sketsi on varmaan yksi parhaista putous-sketseistä koskaan. Mukavalla tavalla puraisee ajankohtaisesti arkaan aiheeseen, juuri tällaista komediaa tarvitaan!
lainaa
Jorma2

20.11.2014 klo 21.39

mogvisti kirjoitti:
Ps. Toi Putouksen Putin-sketsi on varmaan yksi parhaista putous-sketseistä koskaan. Mukavalla tavalla puraisee ajankohtaisesti arkaan aiheeseen, juuri tällaista komediaa tarvitaan!

Jos noin tosiaan on, niin se ohjelma on vielä huonompi kuin luulin... Jos näin keskinkertainen ja viaton sketsi yltää ohjelman "parhaimmistoon", niin eipä ole hääppöinen ohjelma. Enpä ole siis mitään menettänyt kun en sitä katso.

Tämän sketsin käsikirjoituksessa olisi ollut huomattavasti parantamisen varaa... Putinille voisi kettuilla miljoonasta eri asiasta, eikä tässä raapaistu edes pintaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova