Tuorein sisältö

Norjalaisen black metal -veteraanin nimikiistassa uusi käänne

15.12.2014 klo 00.12 | Luettu: 3236 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Dagbladet.no:n uutinen kertoi legendaarisen norjalaisen black metal -orkesteri Immortalin jakautuneen kahteen leiriin - oikeudessa riidellään bändin nimestä (V2.fi-uutinen).

Dagbladetin mukaan bändin nokkamies Abbath, joka on pyrkinyt rekisteröimään bändin nimen itselleen, väittää muiden soittomiesten lähteneen orkesterista.

Norjan patentti-ja rekisteriviranomaiselle lähettämässään kirjeessä Abbath kertoo kitaristi Demonazin ja rumpali Horghin jättäneen viime kesänä bändin harjoituskämpän vuokrat maksamatta ja soittomiehet olivat viestitelleet haluavansa jatkaa soittotaukoa.

Ilmeisesti riitaa oli syntynyt juuri nimenomaisen harjoituskämpän vuokran maksamisesta. Kaksikko ei halunnut osallistua kuluihin koska bändi ei ollut aktiivinen. Abbath tarvitsi kuitenkin harjoitustilaa - joka johti siihen että muut tyypit kantoivat kamansa muualle ja jättivät Abbathin selviämään yksin paikan vuokrasta. Tässä vaiheessa Abbath myös päätteli tyyppien jättäneen Immortalin.

Bändin pääasiallisena biisintekijänä Abbath on myös painottanut että hänen toimeentulonsa on kiinni bändissä ja Immortalilla on voimassa oleva levytyssopimus, joka edellyttää uutta julkaisua.

Asian käsittely jatkuu, kun Demonaz ja Horgh saavat toimitettua vastineensa viranomaiselle.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Iron Sky -ilta tulos... Tämä brittibändi saa... >

Keskustelut (1 viestiä)

mogvisti

Rekisteröitynyt 12.04.2007

16.12.2014 klo 09.39 1 tykkää tästä

Hieno tarina. Ei ehkä ole hohdokkain luku pahamaineisessa norjalaisessa black metallin historiassa.. xD
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova