Tuorein sisältö

R&B-legendan keikalla rasistinen välikohtaus, tappelu keskeytti keikan

05.09.2015 klo 00.10 | Luettu: 1932 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Amerikkalainen 74-vuotias R&B-laulaja Martha Reeves joutui sanallisen rasistisen hyökkäyksen kohteeksi kesken Lontoon Brooklyn Bowlilla soitetun keikan.

Tietojen mukaan Motown-legendan suuntaan huudeltiin 'nigger'-sanaa - välikohtaus aiheuttu yleisön joukossa pienimuotoisen mellakan ja Reeves joutui keskeyttämään keikkansa.

Yleisön joukossa ollut toimittaja kertoi ITV:lle kuuden parikymppisen humaltuneen hahmon aiheuttaneen häiriötä keikan alusta lähtien. Seurueen keskuudesta huudettiin 'n-sanaa', josta oli seurauksena yleisön joukossa puhjennut pienimuotoinen paini-ja nyrkkiottelu. Tiettävästi tappeluun osallisui aktiivisimmin kaksi naishenkilöä.

Reeves yritti rauhoitella porukkaa tyyliin "we want the blues, not a brawl". Reeves bändeineen otti vauhtia takahuoneen kautta ja palasi lauteille riitapukareiden ulosajon jälkeen.

Poliisin mukaan kolme henkilöä kuljetettiin rauhoittumaan putkan viileyteen. Ainakin kaksi naista ilmoitti saaneensa lieviä vammoja kahinan aikana.

Reeves kommentoi asiaa myöhemmin Twitterissä;
"Thank you so much. They didn't ruin it, though. A momentary distruption. Love always triumphs!"

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tämä brittirokkari t... Miksi ihmiset kauhis... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova