Tuorein sisältö

Juhani Merimaa mukana pelastamassa Turun Klubia

13.10.2015 klo 11.16 | Luettu: 2222 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Konkurssiin ajautunut Turun Klubi on saanut koalition pelastamaan live-toiminnan jatkumisen klubin tiloissa.

'Pelastusjoukoissa' ovat Tiketin omistaja Mirva Merimaa, turkulaisen Solina Recordsin toimitusjohtaja ja perustaja Tom Riski, Tiketin luova johtaja Lauri Levola, Tavastia-klubin ja Ruisrockin toimitusjohtaja Juhani Merimaa, Tavastian ravintolatoimenjohtaja Nina Hartikainen, Tampereen Klubin ja Pakkahuoneen tuotantopäällikkö Alex Regan sekä konsultin roolissa Turun Klubin aikaisemmat vetäjät Tero ja Kimmo Viikari.

Kiinnostuksensa lähteä pelastustalkoisiin on tuonut esiin useampi turkulainen taho ja lisää paikallisia toimijoita toivotaan mukaan.

Uudelleenkäynnistystyön aloittaa juuri perustettu Turun päivä ja yö Oy. Saatuaan anniskeluoikeudet Turun päivä ja yö pyrkii takaamaan Turun Klubilla jo myynnissä olevien tapahtumien toteutumisen.

Ennen uuden klubin avaamista yritys hakee klubille vetäjän. Haussa on monipuolisesti kulttuurin ja etenkin musiikkialan tunteva edustaja, jolla on erinomaiset sosiaaliset taidot, paikallistuntemus ja jo olemassa olevaa alan kontaktiverkostoa. Haku tehtävään on juuri avattu täällä: www.tiketti.fi/Turun-paiva-ja-yo-rekry.

Yritys aloittaa toiminnan Turun Klubin tiloissa uudella nimellä vielä tämän vuoden puolella.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Children Of Bodomin ... Päivä pilalla: James... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova