Tuorein sisältö

Hulluille, rikkaille aasialaisille vihdoin oma leffa

04.05.2016 klo 20.30 | Luettu: 3101 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jon M. Chu ohjaa draamakomedian Crazy Rich Asians, joka perustuu Kevin Kwanin romaaniin.

Kyseessä on Hollywood-elokuva, jossa nähdään pääasiassa aasialaisia ja aasianamerikkalaisia näyttelijöitä. Tämä on huomionarvoista, sillä aasialaisten aliedustuksesta on riittänyt puhetta viimeaikoina.

Mustien näyttelijöiden oikeuksia puolustanut Oscar-gaala sai kritiikkiä aasialaisten kustannuksella vitsailusta. Elokuva Ghost in the Shell koki saman kohtalon, kun ensimmäinen kuva muistutti kansaa siitä, että aasialaisen kyborgin rooliin on palkattu Scarlett Johansson. Nämä olivat vain esimerkkejä.

Crazy Rich Asians kertoo kiinalaisista perheistä, jotka valmistautuvat suuriin häihin Singaporessa. Kun äärimmäisen varakkaan suvun perijä saapuu paikalle Yhdysvalloissa syntyneen tyttöystävänsä kanssa, juoruilusta ja juonittelusta ei tahdo tulla loppua. Nimi siis viittaa sekä "hullun rikkaisiin" että "hulluihin ja rikkaisiin" aasialaisiin.

Chun aiempia töitä ovat Step Up 2 ja 3, G.I. Joe: Kosto ja Jem and the Holograms.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Päivä pilalla: Batma... Henkivartija jutteli... >

Keskustelut (1 viestiä)

neekeri

05.05.2016 klo 13.33

Toivottavasti floppaa
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova