Tuorein sisältö

Saara Aalto kommentoi, miksi yritti voimallisesti kääntää Sharon Osbournen pään

29.09.2016 klo 00.20 | Luettu: 2949 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Saara Aalto jatkaa Britannian X Factor -taivaltaan. Saara on parhaillaan Los Angelesissa, jossa Sharon Osbourne valmentaa yli 25-vuotiaiden ryhmäänsä.

Instagramiin lisätyssä viestissä Saara kommentoi myös viikonlopun koitosta (Six chair challenge), jossa Sharon pudotti Saaran ensin rannalle mutta jatkopaikka aukesi villin kortin ansiosta.

Saara marssi ensin pois lavalta mutta palasi takaisin pyytäen toista tilaisuutta. Saara saikin laulaa toisen kappaleen. Ranskankielinen kappale ei tosin tehnyt vaikutusta tuomaristoon eikä yleisöön.

"Ja pakko vielä kommentoida siihen, kun jotkut suomalaiset kuulemma häpeävät sitä, miten intin Sharonille vastaan 6 chairissa...Jos vähänkin olette ohjelmaa seurannut, huomaatte, että tuon koko vaiheen idea on taistella tuolista viimeiseen asti puhumalla ja yrittämällä kääntää tuomarin pää. Kaikki tekevät niin, kaikkea ei vaan ole aikaa näyttää telkussa".

"Jouduin repimään kaiken suomalaisen sisun mun sisältä, että uskalsin sen tehdä. Jos olisin kävellyt masentuneena ja luovuttaneena lavalta pois, en varmasti olisi villiä korttiakaan saanut".

Losissa näiden ihanien tyyppien kanssa! Tää kilpailu on rohkaissut mua tosi paljon olemaan se mikä olen, näyttämään mun persoonaa, olemaan rohkeasti erilainen. Täällä todella kannustetaan siihen! Ihanaa on myös, miten meille on painotettu, että haastatteluissa tulee näyttää ilo, innostus, intohimo ja kipinä sun silmissä, taistelutahto, itsevarmuus voitontahto, koska sitä katsojat haluaa nähdä.. Mua liikuttaa ja itkettää kuulla tuollasia sanoja, tuollaista kannustusta. Mietityttää, miten erilaisia asioita katsojat täällä haluaa kuin Suomessa ja miten vapauttavaa on saada näyttää innostus!!???? Tää matka on opettanut mulle niin paljon ! Ja pakko vielä kommentoida siihen, kun jotkut suomalaiset kuulemma häpeävät sitä, miten intin Sharonille vastaan 6 chairissa.. ???? Jos vähänkin olette ohjelmaa seurannut, huomaatte, että tuon koko vaiheen idea on taistella tuolista viimeiseen asti puhumalla ja yrittämällä kääntää tuomarin pää. Kaikki tekevät niin, kaikkea ei vaan ole aikaa näyttää telkussa! Myönnän, että oli näin suomalaiselle todella hankalaa ja rankkaa mennä puhumaan itselleni tuolia.. Huhhuh! Jouduin repimään kaiken suomalaisen sisun mun sisältä, että uskalsin sen tehdä. Jos olisin kävellyt masentuneena ja luovuttaneena lavalta pois, en varmasti olisi villiä korttiakaan saanut. Kaikki toimii niin eritavalla kuin Suomessa. Parhaani olen yrittänyt pysyä mukana meiningeissä, helppoa ei ole ollut. Kiitos paljon teille kaikille, jotka olette tukeneet mua Niiin ihanasti viime viikot!! Teidän takia jaksan ja uskon vielä hyvään ????????????

Kuva, jonka Saara Aalto (@saaraaalto) julkaisi









V2.fi | J.A. Kaunisto
< Peter Doherty julkai... Rhapsody Of Firen vo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova