Kotimainen metallibändi nostettiin maailmalla vuosikymmenen parhaiden joukkoon
15.01.2010 klo 11.39 | Teksti: J.A. Kaunisto | Luettu: 3351 kertaa
Suomalainen metallibändi Turisas on loistanut Terrorizer-lehden Secret History Of The Decade -listalla. Lehteä pidetään yhtenä arvostetuimmista metallijulkaisuista niin Euroopassa kuin Jenkeissä. Secret History Of The Decade -spesiaalijulkaisussa lehti käy läpi vuosikymmenen (2000-2009) isoimmat liikkeet musiikin saralla sekä listaa varteenotettavimmat albumit ja artistit.
Turisas sijoittui legendaaristen yhtyeiden joukkoon, kun se valittiin yhdeksi kahdeksasta vuosikymmenen parhaasta. Lisäksi yhtyeen debyyttialbumi Battle Metal sijoittui 100 Great Albums of the Decade- listalle.
- Wau! Olemme todella otettuja tästä kunniasta erityisesti siksi, että Terrorizer edustaa metallilehtien parhaimmistoa molemmin puolin Atlanttia. Se, että pärjäsimme jo hyvin vuosiäänestyksissä, mutta myös vuosikymmenen parhaimmistossa, on meille iso juttu...Olen sanaton, toteaa Mathias "Warlord" Nygård.
Turisas on kova, vaikka itse oon innostunut enemmän Cadacrossista.
InTheBeginning
15.01.2010 klo 17.40
Täytyy myöntää, että on Turisas jäänyt kuuntelematta.
Amorphiksen Tales from the Thousand Lakes on kuitenkin, edelleen, mielestäni paras suomalainen levy koskaan.
Pitääpä sitten Battle Metal etsiä ja katsoa jos mielipide muuttuu, tuskin...
Yllätyin tästä valinnasta, vaikka olenkin lehden kanssa vahvasti samaa mieltä. Tosin omaan korvaan The Varangian Way sopii paremmin kuin Battle Metal, joka on toki sekin mahtilevy. Kuitenkin bändin verraten pieni näkyvyys kotimaassa ja lyhyt tuotanto tämän valinnan kuulostamaan melkein absurdilta, mutta hyvä että tällaisiakin yllätyksiä kuulee. Vielä kun saataisiin Turisakselta pian uutta levyä ulos.
Huhhuh, positiivinen yllätys. Turisas tosiaan yks lempibändeistäni ikinä :]. Samaa mieltä Urokhtorin kanssa, The Varangian Way omastakin mielestä hieman parempi. Niin ja uutta levyähän on lupailtu vielä tän vuoden puolelle.