Tuorein sisältö

20,000 Leagues Under the Sea vs. 20,000 Leagues Under the Sea

17.05.2010 klo 16.23 | Luettu: 1350 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

David Fincher aikoo ohjata seikkailuelokuvan 20,000 Leagues Under the Sea Disneylle (uutinen), mikä oli monelle yllätys. Samaan syssyyn on julkaistu tieto, että myös 20th Century Fox tahtoo tehdä version samasta Jules Vernen romaanista.

Tuottajaveljeksillä Ridley & Tony Scott on Travis Beachamin (Titaanien taistelu) kynäilemä käsikirjoitus ja he tahtovat ohjaajaksi Timur Bekmambetovin (Wanted, Night Watch). Bekmanbetov on kiinnostunut, mutta liittoa ei ole kirkossa kuulutettu.

Salaperäisen kapteeni Nemon seikkailut tunnetaan Suomessa muun muassa nimellä Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Vernen romaani oli ilmestyessään 1870 tieteisfiktiota. Oletettavasti Disneyn versio tulee olemaan sille uskollinen, jolloin leffa olisi käytännössä tieteisfantasiaa. Foxin versio tulee tähän tietoon olemaan modernisoitu tieteiselokuva, joka noudattelee romaanin rakennetta, mutta sijoittuu tulevaisuuteen.

Hollywoodissa on tekeillä tällä hetkellä myös kaksi versiota Kolmesta muskettisoturista ja kaksi draamaa Marilyn Monroesta.

Lähde: Heat Vision Blog

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Asus julkisti kaksi ... LaBeouf nöyränä: Ind... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova