Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Mortal Kombat 11

Miikka Lehtonen

30.03.2019 klo 18.31 | Luettu: 793 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Hyperväkivaltaa, leffatähtiä ja mikromaksuja
Mortal Kombat -pelisarja on ehtinyt jo 11 pelin kunnioitettavaan ikään siitäkin huolimatta, että sarja oli useamman vuoden jäissä ennen Mortal Kombat 9:n herättävää hellää otsapusua. Väliin on mahtunut useita totaalisia pannukakkujakin, mutta se on väistämätöntä seurausta sille, että tiimi kokeilee rohkeasti uusia ja ihmeellisiäkin ideoita. Niin tälläkin kertaa.


Muutaman viikon kuluttua ilmestyvä Mortal Kombat 11 oli maaliskuun lopussa viikon mittaisessa suljetussa betassa, jonka aikana selvisi parikin juttua. Näistä ensimmäinen on, että minun ei kannata yrittää pelata Mortal Kombatia netissä koska turpaan siellä vain tulee. Toinen taas on, että Mortal Kombat 11 vaikuttaa todella lupaavalta peliltä.

Ei juosta saksien kanssa


Mortal Kombat 11 tuulettaa taas sarjaa isolla kädellä ja tekee peliin pinon pienempiä ja suurempia muutoksia, joiden yhteisvaikutuksena syntyy taas tuoreelta tuntuva pelikokemus. Esimerkiksi se muuttaa pelikokemusta suurestikin, että taistelijat eivät voi enää juosta. Näin tempo tavallaan hidastuu, mutta käytännössä vain lähinnä muuttuu: Mortal Kombat on yhä brutaali kokemus, jossa erikoishyökkäykset vievät hahmoilta runsaasti kestopisteitä. Kun hauta alkaa häämöttää, aktivoituu mahdollisuus niin sanottuun Fatal Blow -hyökkäykseen, joka osuessaan napsaisee vastustajalta miltei puolet kestopalkista. Mutta jälleen: sitä ei voi edes käyttää ellei ole itse melkein vainaa, ja jos vastustaja väistää tai blokkaa iskun, omissa soi varmasti.


Suuremmat muutokset kohdistuvat kuitenkin pelin ulkopuoliseen metapeliin. Mortal Kombat 11 kun on aiempia kustomoitavampi kokemus. Injustice 2:n tapaan peli sisältää nyt suuret määrät loottia, jonka avulla voi muokata hahmonsa ulkoasun ohella myös pelattavuutta. Kaikki ovat tottuneet esimerkiksi siihen, että Scorpion osaa tehdä sen kuuluisan ”Get over here!” -harppuunaheittonsa. Mutta mitä jos ei osaisikaan? Mitä jos haluaisi mielummin, että Scorpion heittelee tulipalloja tai hengittää tulta vihollistensa niskaan? Nyt se on mahdollista, sillä hahmojensa erikoisliikkeet saa valita itse rajallisella budjetilla. Omia asusteitaan ja liikesettejään voi tallentaa pikavalinnoiksi, joita voi sitten kiskoa hihastaan toista pelaajaa tai tekoälyä vastaan.


Tämä toki herättää kysymyksiä pelin mikromaksusisällöstä, sillä sekin ominaisuus tuntuisi mukana olevan. Miltei lopullista versiota ennakkotilaisuuksissa pelanneet ovat kertoneet, että Mortal Kombat 11 jakelee loottia kuin abit penkkarikarkkia, mutta voi olla, että lopulliseen versioon hanat väännetään kiinni ja Warnerin veljesten ahne käsi kurottelee kohti luottokorttia. Toivotaan siis parasta, pelätään pahinta.

Mutta mitä muuta?


Toistaiseksi pelistä ei ole nähty kuin kaistale. Toisia pelaajia vastaan kamppaileminen, tornin haasteiden voittaminen ja hahmojen kustomointi eivät ole suinkaan kaikki, mitä Mortal Kombatilla on tarjottavanaan. Ulkopuolisen korviin voi kuulostaa esimerkiksi vähän oudolta, että itse ainakin odotan innolla pelin tarinatilaa, mutta Mortal Kombat 9:n pelaajat nyökyttelevät ymmärtäväisesti. Ed Boon tiimeineen lähti villeille poluille pelin tarinan kera, ja tiettävästi nyt on tulossa vielä hämärämpää settiä.


Pelin loppupahiksella on kyky muokata ja muutella aikaa sekä menneitä tapahtumia, ja tarinatila tulee ottamaan tästä kaiken irti. Tarinan kuluessa nähdään nimittäin tapahtumia jos ei kaikista niin useimmista sarjan aiemmista peleistä, mutta nyt muokattuina versioina Mortal Kombat 11:n sankareiden taistellessa aikakuningatarta vastaan. Mukana on myös muotoaan muuttava muinainen velho, Shang Tsung, jota näyttelee pelissä tietenkin sama hemmo, kuin klassisessa ja mielestäni oikeasti hyvässä Mortal Kombat -elokuvassa. Tällaiset jutut kertovat siitä, että pelin kehittäjät tajuavat jutun. He ymmärtävät, miksi Mortal Kombat on Mortal Kombat, ja nojaavat täysillä kaarteeseen.


Betassa ei myöskään nähty kuin kapea kaistale hahmovalikoimasta, ja tiettävästi tuloillaan on taas todella hämärää kamaa, kuten se edellä mainittu aikavelho, sekä verivelho, joka käyttää omaa ja vihollistensa verta hyökkäystensä tehostamiseen. Kuulostaa vähintään mielenkiintoiselta ja kokeilemisen arvoiselta.



Hieman yllättäen tämä on muutenkin reaktioni Mortal Kombat 11:tä kohtaan. Vaikka miten valittelin ennakkoon Manulle, että en minä tappelupelejä jaksa, Netherrealmin tyypit näyttävät taas kerran tehneen sen poikkeuksen: Mortal Kombat kiinnostaa.

Miikka Lehtonen

Mortal Kombat 11
Testattu: Xbox One
Tulossa: PC, PS4, Xbox One
Julkaisu: 23.4.2019
Kotisivut: mortalkombat.com








V2.fi | Miikka Lehtonen
< V2.fi pelasi: Call o... Pelataanpa: Segan es... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

90598

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova