Tuorein sisältö

V2.fi pelasi jälleen: Overwatch 2 puolitoista vuotta julkaisun jälkeen

Matias Puro

24.04.2024 klo 22.36 | Luettu: 1194 kertaa | Teksti: Matias Puro

Kymmenes kerta toden sanoo?
Blizzardin suosittu joukkueräiskintäpeli Overwatch korvattiin lokakuussa 2022 uudella, ilmaiseksi pelattavalla Overwatch 2:lla. Uusien karttojen, sankareiden sekä pelimuotojen lisäksi peliin luvattiin myöhemmin julkaistava, tarinavetoinen PvE-kampanja.


Kirjoitin ylös ensifiiliksiäni Overwatch 2:n julkaisun yhteydessä (Linkki). Ajatukseni summautuivat seuraavasti: “Overwatch 2 on yhä Overwatch, ja pitkän taukoni jälkeen se riittää minulle varsin hyvin – ainakin toistaiseksi. En aio esittää, että uudistukset olisivat yksinään suurien kehujen – tai varsinkaan kokonaisen jatko-osan – arvoisia, mutta ne eivät myöskään pilaa kaiken pohjalla loistavan Overwatchin hekumaa. - - vain aika näyttää, tuleeko Overwatch 2 saamaan tarpeeksi sisältöpäivityksiä että hintavat kausipassit ja Overwatch-kolikot voidaan oikeuttaa”.

Nyt, vajaa puolitoista vuotta ensijulkaisun jälkeen Overwatch 2 mainostaa seuraavaa suurta askelta: pelin 10. kausi alkoi 16. huhtikuuta 2024. 10. kauden uudistuksiin lukeutuu mm. uusi sankari, kaikkien sankareiden vapautuminen pelattavaksi ilman grindausta tai kausipassia, köydenvetoa muistuttava Clash-pelimuoto, huhtikuun lopulla kolmeksi viikoksi ilmestyvä Mirrorwatch-event sekä liuta pieniä muutoksia. Miten peli on kehittynyt 10 kauden ja puolentoista vuoden aikana? Entä ovatko ne Overwatch-kolikot oikeutettu?

Lyhyeksi jäänyt kuherruskuukausi


Ihastukseni Overwatch 2:een ei ollut lopulta kovin pitkäikäinen. Koska peli vastasi pitkälti alkuperäistä Overwatchia, uusi pelisisältö tuli koluttua muutamassa kuukaudessa läpi. Pelimekaniikkojen uudistusten lisäksi julkaisuun kuului kolme uutta sankaria sekä viitisen uutta kenttää, jonka lisäksi Assault-pelimuodon tilalle vaihdettiin Push-pelimuoto. Suurimmilta osin uudistukset kyllä toimivat: 6v6-asetelman supistaminen 5v5-otteluiksi lisäsi tiimityön tärkeyttä sekä pelaajien painoarvoa, jonka lisäksi uudet kartat ja sankarit ovat yltäneet Overwatchin korkealaatuiselle tasolle.


Julkaisun jälkeen karttoja ja hahmoja on lisätty vuorotellen, yksi per kausi. Julkaisussa nähtyjen Kirikon, Junker Queenin ja Sojournin jälkeen sankarien rosteria on kasvatettu viidellä uudella hahmolla. Kahden tankin (Ramattra ja Mauga) sekä kahden support-sankarin (Lifeweaver ja Illari) jälkeen 10. kausi toi mukanaan ensimmäisen uuden DPS-hahmon, porakonetta heiluttavan Venturen. Karttoja on julkaistu vastaavasti myös viisi. Lisäksi peliin on julkaistu pari tarinavetoista tehtävää, muutamia eventtejä sekä kuriositeetin tasolle jääviä pelimuotoja.

On tärkeää mainita, että oikeastaan kaikki lisäykset toimivat. En ole henkilökohtaisesti ihastunut kaikkiin uusiin hahmoihin, mutta eri sankarit ja kentät ovat yleisesti ottaen laadukkaita. Tasapaino järkkyy aina jokaisen päivityksen yhteydessä johonkin suuntaan (näin on jokaisessa pelissä, jossa on 40 erikoiskykyistä sankaria), mutta yleisesti ottaen Blizzard on onnistunut tasapainottelussaan. Mutta – ja tämä on aikas iso “mutta”: vajaan puolentoista vuoden aikana peliä on siis pääasiallisesti laajennettu vain viidellä uudella hahmolla sekä viidellä kunnon kartalla. Vaikka päivitykset ovat laadukkaita, päivitystahti on liian hidas pitkäkestoisen mielenkiinnon ylläpitoon. Muistutuksena: pelistä löytyy kaiken kaikkiaan noin 40 sankaria sekä noin 30 karttaa, joihin suhteutettuna uudet lisäykset tuntuvat tolkuttoman vähäisiltä. Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä turhemmalta Overwatch 2:n perästä löytyvä luku 2 tuntuu.

Otetaan esimerkiksi vastikään ilmestynyt 10. kausi. Uusi hahmo Venture on miellyttävä pelata: porakoneella maan alle sujahtava Venture viihdyttää illan jos toisenkin, tarjoten uusia taktiikoita vihollisen selustaan. Mirrorwatch-event taas muuttaa hahmojen kykyjä, jolloin esimerkiksi rautanyrkillä humautteleva Doomfist suojaakin tiimiään Reinhardtin kilvellä ja konekivääripesäkkeeksi muuttuva Bastion pysyykin bipedaalina haulikkorobottina. Mirrorwatch on myös “ihan kiva” pikku lisämauste, joka sekoittaa pakkaa sopivasti. Kumpikaan ei kuitenkaan tunnu perustavanlaatuiselta uudistukselta tai parannukselta, vaan ennemminkin tekohengitykseltä jolla yritetään paikata aidosti uuden sisällön puutetta.

Ankea loppu tarinalle


Jos PvP:n uudistukset tuntuvat vähäisiltä, PvE:n tilanne on kerrassaan surkuhupainen. Overwatchin muuttaminen Overwatch 2:ksi perusteltiin pitkälti PvE-sisällöllä: pelin fanit rakastuivat palavasti Overwatchin animehenkiseen maailmaan, joka tuntui täydelliseltä tarinavetoiselle sisällölle. Blizzard halusi vastata fanien pitkäaikaisiin toiveisiin kehittämällä Overwatchiin ihka aidon kampanjan, joka sisältäisi mm. vaihtoehtoisia kykypuita hahmoille. Kehitystyön laahatessa pelintekijät kuitenkin ilmoittivat, että Overwatch 2 julkaistaisiin aluksi puhtaana PvP-pelinä, tarkoituksena julkaista PvE-kampanja myöhemmin sen valmistuessa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan pelintekijät kertoivat puoli vuotta myöhemmin uusista suunnitelmistaan PvE-sisällölle.


Kunnianhimoisen kampanjan kuoppaamisesta huolimatta PvE-sisältöä oli siis silti luvassa: uutena ideana Blizzard aikoi julkaista “story missioneiksi” nimettyjä, tarinavetoisia PvE-tehtäviä jotka muistuttaisivat tyylillisesti vuosittaisten Archive-eventien PvE-tehtäviä. Ensimmäinen tehtäväkolmikko julkaistiin viime vuoden elokuussa, hintaan 15 euroa. Vaikka olen unelmoinut tarinavetoisesta Overwatchista 8 vuotta ja olen tapittanut kyynel silmäkulmassa kaikki maailmaa syventävät CGI-videot sekä sarjakuvat, en ole tähän päivään mennessä suostunut maksamaan tehtävistä 15 euroa – varsinkaan, kun tehtävien ostoon ei voi käyttää tililtä jo valmiiksi löytyviä Overwatch-kolikoita (joita vaaditaan muihin hankintoihin). En ilmeisestikään ollut päätökseni kanssa yksin, sillä viimeaikaisten (vahvistamattomien) ulostulojen perusteella PvE-sisällön vastaanotto on ollut niin huonoa, että Blizzard on saattanut jopa kuopata idean uusista story missioneista. Se siitä sitten?

Turhauttavaa tipparuokintaa


Eli kerrataan: uusia hahmoja, karttoja ja pelimuotoja on julkaistu varsin vähän ja koko jatko-osan olemassaolon oikeuttanut PvE-sisältö on mahdollisesti kokonaan peruttu, vähintäänkin siirretty taka-alalle. Mitä Overwatch 2:sta sitten on jatko-osana jäänyt mieleen? Oikeastaan lähinnä pelin lootboxit korvannut kausipassi.

Noin parin kuukauden välein vaihtuvilla kausilla on aina myös kausipassi. Pelaamalla kerätään kokemuspisteitä, joilla kausipassin 80 tasoa avautuvat. Jokaisen tason mukana saa jonkinlaisen tilpehöörin tai kiiluttimen, kuten spray-maalin tai skinin. Kymmenisen euroa kustantava kausipassi on useimpia live service -moninpelejä nykypäivänä riivaava kansantauti, joka aiheuttaa turhautumista, pakkopelaamista sekä sisällön tarjoamista tipparuokinnan tahdilla (ns. “drip-feed”).

Overwatch 2 on mallikirjaesimerkki kausipassien ankeuttavasta efektistä. Jos haluan saada pelistä irti koko sisällön, joudun maksamaan parin kuukauden välein 10 euroa, jonka lisäksi uhraan hyvin suuren osan päivittäisestä peliajastani yhden pelin pelaamiselle, huvitti minua pelata juuri silloin tai ei. Päivittäiset bonukset ohittamalla ja välipäiviä – tai väliviikkoja – pitämällä kausipassin koko sisältö ei välttämättä ehdi avautua, jolloin kymmenen euron satsaukselle ei saa täyttä vastinetta.


Kausipassit ovat imeneet ilon Overwatch 2:n pelaamisesta niin pahasti, että kolmen ensimmäisen kauden jälkeen olen palannut pelin pariin vain satunnaisesti. Olen pääosin testannut aina uudet lisäykset peliin, mutta aidosti uuden ja merkittävän sisällön puuttuessa ähky iskee jo parin tunnin jälkeen.

Ei se ole tyhmä, joka pyytää…


Vaikka välillä unohtaisin tuohtua pelin kehityssuunnasta, lyhyt vilkaisu kauppapaikalle riittää. Syvennytäänpä siis hetkeksi kauppapaikan tarjontaan. Overwatch 2 on niin äärimmilleen monetisoitu hirviö, että kauppasivu on ollut pakko jakaa neljään välilehteen. Etusivulla kaupataan kausipassia (noin 10€ edestä “Overwatch-kolikoita”) sekä viikottain vaihtuvia skinejä (noin 10-20€ edestä “Overwatch-kolikoita” tai “krediittejä”). Seasonal -välilehdellä kaupataan kausipassin eri variaatioita (noin 10-22€ edestä “Overwatch-kolikoita” tai 39,99 euroa pankkitililtä) sekä kolme PvE-tehtävää sisältävää Overwatch 2: Invasion -bundlea (14,99 euroa pankkitililtä).

Tämän jälkeen löytyy uusi tapa ansaita menneiden kausipassien viimeisiä palkintoja, eli ns. osista koostuvia Mythic-skinejä, uudella “Mythic prism” -valuutalla. Jos Mythic-skinit ovat jääneet saamatta, voit hankkia “Mythic prismoja” joko kausipassilla tai ostamalla niitä. 10. kauden kausipassi sisältää yhteensä 80 prismaa, jos kausipassin avaa 78. tasolle asti. Vaihtoehtoisesti voit ostaa prismoja euroilla: hinta vaihtelee 0,75€/prismasta 1€/prismaan. Yhden Mythic-skinin kaikkien osien hankkiminen maksaa 70-80 prismaa, eli edullisimmalla 0,75€/prisman hinnalla yhden skinin hinnaksi jää n. 50-60 euroa. Yhdestä kausipassista saatavalla prismamäärällä saa toki hankittua myös yhden Mythic-skinin.


Lopuksi kauppapaikalta löytyy vielä Overwatch League -välilehti, josta voi ostaa e-urheilutiimien skinejä “Overwatch League Tokeneilla”, joiden hinta on kalleimmillaan 100 tokenia/5,99€ ja halvimmillaan 900 tokenia/47,99€. Yhden hahmon yhden tiimin skini maksaa 150 League Tokenia, eli noin 8-9 euroa. Jos haluat kerätä kaikille hahmoille kaikki skinit, mainittakoot että Overwatch League -skinejä on julkaistu 38 hahmosta ja eri e-urheilutiimejä on 19, eli skinejä on yhteensä 722. Yhden tiimin kaikkien skinien hankkiminen kustantaisi siis näillä hinnoilla jotakuinkin 300 euroa, ja jos haluaa hankkia kaikkien tiimien kaikki skinit, hinta nousee noin 5800 euroon. Alkaako jo väsyttää?

Summa summarum


Ymmärrän kehitystyön rahoitustarpeen. Ilman jatkuvaa kassavirtaa on vaikeaa perustella ylläpitoa vuosien lisäkehitystä vaativalle live service -pelille, varsinkin kun Fortniten ja Modern Warfaren kaltaiset rahasammot tienaavat jättiomaisuutensa vastaavalla rahoitusmallilla. Jos Overwatch 2 olisi muulla tavoin yhtä esimerkillinen tiimiräiskintäpeli kuin vuonna 2016 ilmestynyt isoveljensä, voisin antaa kausipassin jopa anteeksi. Ikävä kyllä Overwatch 2 on tunaroinut koko puolitoistavuotisen olemassaolonsa: loistavasta alkuasetelmasta on vuoronperään kompasteltu ja kompuroitu niin pahasti, että pelin ilmestyessä kauppapaikka Steamiin fanit palkitsivat Overwatch 2:n äänestämällä tämän koko Steamin historian huonoimmaksi peliksi. Reaktio on juuri niin liioiteltu kuin internetiltä osaa odottaa, mutta tuohtumuksen takana piilee totuuden siemen.

Lopetin alkuperäisen arvioni toiveikkain sanoin. Näin myrskypilviä taivaalla, mutta uskoin että Blizzardilla olisi taitoa ja tahtoa hoitaa homma kotiin. Puolitoista vuotta myöhemmin voin yhä sanoa, että kaiken kuonan alla piilee se kertakaikkisen upea ja koukuttava moninpeli, joka ansaitsisi kiillotettuna paikkansa moninpelien kuninkuusluokassa. Ikävä kyllä Blizzard tuntuu tekevän kaikkensa, että Overwatch 2 hukkuisi unohdettuna ryysyläisenä ojanpohjalle. Katsotaan, onko pelin pariin syytä palata vielä myöhempien kausien merkeissä.

V2.fi | Matias Puro
< V2.fi testasi: NZXT ... V2.fi testasi: Hyper... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova