V2.fi pelasi taas: Tämän sukupolven taistelupelit
Päivityksiä on - tai sitten ei
Sekä Street Fighter 6 että Tekken 8 ovat saamassa päivityksiä, jotka ovat ihan kulman takana. Pelien alkuperäisestä julkaisusta onkin jo muutamia vuosia – ja uutta sisältöä on taas varsinkin yhteisön osalta odotettu isosti. Tekken 8 täytti tammikuun lopussa 2 vuotta ja Street Fighter 6 lähestyy kolmatta synttäriään. Kuten olettaa saattaa, sekä Capcom että Namco pitävät pelejä live service -tyyliin pystyssä ja kaikenlaista niihin on lisäiltykin vuosien varrella.
Suurin muutos on tullut Tekken 8:aan, jota käynnistettäessä ruudulle lävähtää uusi kauppa, josta voi monen muun elävän pelin tyyliin ostaa lisäsisältöä erinäisten pukujen muodossa. Niitä halutessaan on tietenkin ensin ostettava Namcon omaa sisäistä valuuttaa. Valitettavasti puvut ovat joko edellisestä peleistä suoraan tuotuja, huonolaatuisia tai kumpaakin.

Namcon kehitysfilosofia Tekken 8:n kohdalla on ollut julkaista iso päivitys aina esports-turnauskausien välillä. Tämä on varsinkin viime kauden kohdalla ollut jopa pieni ongelma: 1.4.2025 julkaistu “toinen kausi” sisälsi hehkutetut 1500 muutosta, joista suurta osaa ei oltu mietitty kunnolla.
Tekken 8:n ydin on aina ollut “aggressiivisuus”, mutta vaikka julkaisupeli oli jo itsessään tehnyt passiivisemman pelaamisen vaaralliseksi, kakkoskausi pisti pökköä pesään oikein kunnolla. Sikäli mikäli halusi kolmiulotteisen pelin sivuttaisliikkumisineen, varsinkin kauden alku teki siitä mahdotonta.

Pieniä muutoksia on saatu tipoittain, mutta isoja ei Namco tällä kaudelle ole uskaltanut tehdä, koska niin sanotun Tekken World Tourin aikana pelin tilaa on tarkoitus pitää jokseenkin lukossa. Ammattipelaajat tykkäävät, yhtään kasuaalimmat eivät.
Vastaavanlainen filosofia on myös Street Fighter 6:lla ja päivityksiä valuu peliin hyvin hitaasti monessakin mielessä. Pelijärjestelmä on ollut suhteellisen lukossa pelin ensimmäisistä versioista lähtien - ja Capcom on pääasiassa hionut sitä pienin osin.

Tämä toki tarkoittaa, että jos peliä pelasi julkaisussa ja aloittaa nyt uudelleen, suurella todennäköisyydellä samat asiat toimivat täysin samalla tavalla edelleen. Se on kaksiteräinen miekka, sillä pidempään peliä pelanneita kohtaa kyllästyminen.

Uusia hahmoja ja kosmetiikkaa on toki julkaistu, joskin niitäkin hitaanlaisesti. Street Fighter 6 julkaistiin 2023 - ja tuoreita tappelijoita on sinä aikana julkaistu 10. Se on vajaa neljä kuukautta per hahmo. Pukuja on julkaistu vielä kitsaampaa tahtia: neljäs sarja pukuja hahmoille on vielä tällä hetkellä kesken. Ottaen huomioon, että hahmot julkaistaan kahdella puvulla, on tahti etanamaista.
Sekä Tekken 8:ssa että Street Fighter 6:ssa panostus on tuntunutkin pitkälti olevan ammattipelaajissa. Muutoksia ei uskalleta tehdä ennen kuin kokonainen turnauskausi on ohi - ja kaudet ovat yleensä noin vuoden pituisia. Jos pelin tila ei miellytä, voi muutoksia joutua odottamaan pitkälle seuraavaan vuoteen. Toisaalta kasuaalimman pelaajan ei tarvitse pelätä, että peli muuttuu liian tiuhaan.

Kohti aggressiivisempaa

Sama peli pienin muutoksin

Ammattilaiset edellä
Sekä Tekken 8:ssa että Street Fighter 6:ssa panostus on tuntunutkin pitkälti olevan ammattipelaajissa. Muutoksia ei uskalleta tehdä ennen kuin kokonainen turnauskausi on ohi - ja kaudet ovat yleensä noin vuoden pituisia. Jos pelin tila ei miellytä, voi muutoksia joutua odottamaan pitkälle seuraavaan vuoteen. Toisaalta kasuaalimman pelaajan ei tarvitse pelätä, että peli muuttuu liian tiuhaan.

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti