Tuorein sisältö

Mobiilipeleillä maailmalle

Manu Pärssinen

17.09.2007 klo 11.30 | Luettu: 5804 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Haastattelussa kotimainen Universomo
Suomalainen mobiilipelifirma Universomo koki alkuvuonna mullistuksia, saaden ensin komeita lisenssipelisopimuksia ja päätyen myöhemmin THQ:n alaisuuteen. V2.fi selvitti Universomon tunnelmia sekä menneisyyttä ja tulevaisuutta, ja testasi studion tässä kuussa ilmestyvän tuotoksen.

Universomon perusti vuonna 2002 kolmikko Markku Hakala, Atte Kotiranta ja Lasse Hirvonen Tampereelta, taustallaan kokemusta mm. Tampereen yliopistolta ja Nokialta. Myöhemmin yritykseen liittyi lisää osaamista rekrytointien ja etenkin kahden yritysoston myötä.

"Yrityksellä oli alusta lähtien korkeat tavoitteet, mutta yrityksen myyntiin ei milloinkaan tähdätty. vaan tarkoituksena oli ja on yhä rakentaa mielekästä työpaikkaa ja luoda hyviä pelejä. Toiminnalla ei ollut missään vaiheessa rahoittajaa, vaan toiminta on aina pyörinyt tulosrahalla", kertoo yksi perustajista, toimitusjohtaja Markku Hakala.

Mobiilipeleillä ison talon hommiin


"Kun aloitimme, mobiilipelibisnekseen oli paljon helpompi päästä kiinni kuin PC- ja konsolipelibisnekseen. Pelialustan (matkapuhelin) rajoittuneisuus alkoi kuitenkin nopeasti myös viehättää asettamiensa haasteiden kautta. Pelisuunnittelussa joutui todella keskittymään olennaiseen, eikä voinut vain kuorruttaa huonoa ideaa loistaviin efekteihin. Toisen joukon rajoitteita asettavat elokuva- ja muut lisenssit, joiden ympärillä mobiilipeliliiketoiminta pitkälti tällä hetkellä pyörii. Näiden kahden hyvin voimakkaan rajoitteen ristikentässä toimiminen on vaatinut paljon luovuutta ja teknistä taituruutta ja siinä menestyminen on ollut erittäin palkitsevaa", Hakala selventää alan haasteita. Hänen mukaansa mobiilialusta on koko ajan lähempänä muita pelilaitteita, joten multiplatform-julkaisut ovat vain ajan kysymys.

Ennen kuin Universomo siirtyi THQ:n leiriin, oli tulessa jo monta rautaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hollywoodin valloittaminen poiki firmalle paljon sopimuksia ja varsinkin Segan sekä Warner Brothersin kanssa päästiin hyvin vauhtiin. Uusi toimintamalli valjastaa yrityksen voimavarat yksinoikeudella THQ:n käyttöön, mutta miltä tämä hämäläisistä tuntuu?

”THQ oli Universomolle luonnollinen kumppani, sillä yritysten arvomaailmat kohtasivat. THQ ymmärtää työyhteisön ja studion oman identiteetin merkityksen. Pelin tekijät esimerkiksi saavat aina nimensä tekemäänsä tuotteeseen, mikä ei ole alalla itsestäänselvyys”, kertoo Hakala kumppanin arvostuksesta. ”Universomo on THQ:n ainoa oma mobiilipelistudio, joten merkityksemme THQ:n mobiililiiketoiminnalle on suuri. Tämän haasteen olemme tietenkin ottaneet ilolla vastaan.”

Ison sateenvarjon alle päätyminen ei kuitenkaan ole tuntunut rajoitukselta, vaan miehen mukaan asia on päinvastoin. Nyt Universomo saa käyttöönsä THQ:n laajan brändiarsenaalin ja pystyy keskittymään siihen olennaiseen ydinosaamiseen, eli pelien tekemiseen. Kun tausta on turvattu, eikä tarvitse huolehtia tulevaisuudesta arvaamattomien asiakassuhteiden ja –projektien varassa, on työntekokin helpompaa.

Miten unet versoavat jatkossa?


”Vaikka mobiililipelibisnes on tällä hetkellä hyvin sidottu brändeihin, tuotteiden pitää loppukädessä puhua puolestaan. THQ:n myötä Universomosta tuli yksi alan suurimmista pelureista ja teknologiamme ja osaamisemme pääsee vihdoin arvoiseensa käyttöön. Jatko riippuu siitä kuinka hyvin Universomo pystyy työntekijämarkkinoilta houkuttelemaan yhä uusia alan huippuja leiriinsä”, hahmottelee Hakala. Universomon tavoitteena on säilyttää rento ja yhteen hiileen puhaltava työyhteisö, mikä on ollut menestymisen taustalla miehen omien sanojen mukaan tähänkin asti.

Yksi ase pinnalla pysymiseen saattaa olla myös Universomon kehittämä CellWeaver™ -teknologia. Se on uusi interaktiotapa, jossa käytetään perinteistä 12 näppäimen näppäimistöä merkkien ja eleiden luomiseen puhelimen näytöllä. Näitä eleitä voi käyttää pelityypistä liittyen eri tavoin pelin ohjaamiseen, kuten esimerkiksi taikasauvan heiluttamiseen, judo-liikkeisiin tai tanssikuvioihin. Kehityksen alla oleva projekti on jo herättänyt paljon mielenkiintoa ja ensimmäiset CellWeaver-pelit julkaistaan vuoden sisällä.

THQ-kumppanuus antaa Universomolle mahdollisuuden myös omien pelibrändien luomiseen aivan eri mittakaavassa kuin se oli mahdollista itsenäisenä pelistudiona, eikä ajatus käsikonsoleillekaan kehittämisestä ole kaukana: ”THQ:n taustatuki tarkoittaa, että Universomo voi jatkossa olla enemmän mukana myös muille alustoille tehtävissä tuotteissa. EA on pelimaailman jätti, mutta THQ pää pystyssä kulkeva kakkonen, ja Universomo-kaupan myötä meillä on mahdollisuus saada juurrutettua suuren luokan peliteollisuutta Suomeen”, julistaa toimitusjohtaja ylpeänä.

Vaikka pelimaailman syvyyksissä tehdään pitkiä työpäiviä, se ei tarkoita, ettei pelaamista voisi harrastaa myös vapaa-aikana. Monet työntekijöistä ovatkin päätyneet pelialalle siksi, että pelit ovat jo lapsena vieneet mukanaan ja suuri osa heistä on edelleen innokkaita pelaajia. Hakala itse kertoo pitävänsä sekä räiskinnästä, autopeleistä että koukuttavista mobiilipeleistä, mutta kritisoi nykypelien edelleen ohutta sisältöä: ”Haluaisin kovasti pelata myös tarinallisempia pelejä, mutta toistaiseksi pelien kerronnallinen ilmaisu on vielä liian kömpelöä ja aihepiirit kovin yksipuolisia. Tällä saralla haluaisinkin nähdä nopeasti jotain kehitystä, sillä kohdeyleisö on varttumassa ja haluaa hieman kypsempää sisältöä.”

Kiitämme Markkua haastattelusta ja sen järjestelyistä myös Ville Levaniemeä. Universomon tuotantoon voi käydä tutustumassa osoitteessa www.universomo.com.

Juiced 2:n mobiiliversio testissä


tekijä: Universomo
julkaisija: THQ Wireless
testialusta: Nokia N95

Pystymetsästä mobiilipelikriitikoksi ryhtyminen on sekä mielenkiintoista, koska siihen maailmaan ei ole tullut tutustuttua, että hankalaa, koska vertailukohtia ei kokemuspohjassa juuri ole. Toisaalta, sillähän pelin mahtavuus mitataan vallan mainiosti, että innostaako se konsolivannoutuneen käpistelemään kännykkäänsä. Kotimainen Juiced 2 ainakin yrittää.

Juiced 2: Hot Import Nights on THQ:n vastine autotuunauspeleille ja jatkoa hyvin vähän pakokaasuja nostattaneelle Juicedille. Nokialaisen ruudulle väännettynä se esittäytyy pääasiallisesti osoituksena erinomaisesta teknisestä taituruudesta – N64/PSX –aikaiselta grafiikalta kalskahtavat maisemat vilistävät puhelimen ruudulla erinomaisen sujuvasti ja automallitkin näyttävät kuin Ridge Racerista repäistyiltä, positiivisessa mielessä. Pelin suurin saavutus onkin vikkelä 3D-maailma kännypeleille perinteisen 2D-grafiikan sijaan. Tuunaus tulee myös mukaan taskuun, kun pelin neljää automallia voi voitoista saavutetuilla rahoilla viritellä nopeammiksi.

Kolikon toinen puoli on kuitenkin se, että virittelystä huolimatta pelin anti jää varsin tylsäksi. Loputtomasti luuriin ei tietenkään voi tavaraa tunkea, mutta paljon jätetään pelaajan mielikuvituksen varaan. Radat sijoittuvat San Franciscoon, Tokioon ja Lontooseen, mutta kaikissa on sama harmaa tie, samojen öisessä sumussa seisovien harmaiden rakennusten seassa. Jos oikein pinnisti, saattoi havaita SF:ssä enemmän mäkiä ja Tokiossa kapeampia reittejä, mutta tästäkään en ole aivan varma. Pieni värimaailman muutos olisi jo piristänyt kummasti. Asiaa ei helpota noin puolen minuutin välein toistuva teknomusan pätkä, jonka senkin olisi toivonut jossain vaiheessa vaihtuvan. Taas pitää ottaa huomioon alustan rajoitukset, joten vähäiset ja älyltään kankeahkot vastustajat sekä viritysosien niukan valikoiman ymmärtää.

Peliruutu kääntyy haluttaessa Nokia N95:llä myös vaakasuuntaan, mutta sen valikonselausnäppäimillä pelaaminen tuntui hankalammalta kuin pystysuunnassa kahdella peukalolla numeroita painellen. Pelissä ei tarvitse kaasuttaa, vaan auto kiihtyy automaattisesti, joten enimmäkseen tarvitaan vain kahta näppäintä autoa kääntämään. Silloin tällöin tulee tarvetta jarrulle ja nitroille, vaikka jälkimmäiset johtavatkin usein seinätörmäykseen.

Kaiken kaikkiaan Universomon Juiced 2 –pikkuversiosta jää hyvin samanlainen fiilis kuin isoveljestään – kohtuullisen komeaa, mutta ei koukuttavaa.

Videokuvaa pelistä löytyy V2.fi:n tiedostoista:

Juiced 2 (mobiili) -video

V2.fi | Manu Pärssinen
< Kielletty lapsilta, ... NHL 08 -ennakko... >

Keskustelut (1 viestiä)

MadAct

20.09.2007 klo 17.08

Tulipahan tässä mieleeni tätä lueskellessa että, varsinkin itsellä näiden hienojen mobiilipelien peluuta rajoittaa ohjaus joka on kännykkä tateilla ja näppiksillä pelaamillani peleillä ja puhelimilla yleensä surkea. Jos nyt joku suomalainen pelistudio kuulisi ja pistäisi pelin kanssa pakettiin halvan tatti + parinamiskaa bt ohjaimen nii jopa oilisi auvoisaa pelailla esim E90 sisänäytöllä rallia ja periaatteessa mitä tahansa peliä. Eipä olisi pahitteeksi vaikka olisi joku standardi millä kaikki ohjaimet toimisivat kaikilla konsoleilla ja koneilla nin voisin kitarheron kitaraani kanniskella mukanani ja kännykästäni täräyttää Ace of spaden mummojen ihmeteltäväksi linjuriautossa. Totta puhuakseni esim: ps3 sixaxis tai wiin wiimote eikös ainakin wiimote toimi bt:llä siihen vaan ajurit ja ohjaus hyppäisi 20:ntä vuotta eteenpäin kännyköillä.

Itseäni myös vähän harmittaa hyvien yksinkertaisten pelien unohtuminen ja aina tehdään uutta, olisipa poikaa saada mame emulaattori ja vanhoja hitti romeja ilman 10vuoden kokemusta kaiken säätämisestä. Helppo latauspalvelu ja edulliset pelit. Kovimille pelaajille arcade ohjainta btllä. Ja multiplattarina toimisi ohjain sekä pelit. Tälläinen ei varmaan onnistu kaikenmaailman pelioikeuksien takia mutta saahan sitä unelmoida.

Vielä kiitosta pitää laittaa V2 veteraaneille jaksamisesta ja yrittämisestä hieno saitti meni heti löytämisen jälkeen bookmarkkeihin!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova