Tuorein sisältö

Listasunnuntai #78

Mikko Heinonen

03.04.2011 klo 17.02 | Luettu: 30107 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Vain muutaman pelin tähden
Kilpailu pelimarkkinoilla on kovaa, eivätkä kaikki voi menestyä. Kun uusi pelikone kannetaan kaupasta kotiin, odotuksena on usein, että sille löytyisi jatkossa tasaisesti uutta pelattavaa. Aina näin ei käynyt.

PC Engine SuperGrafx

Pelejä: 5 kpl + 2 parannettua versiota


Pelikoneen laadulla ei useinkaan ole sen menekin kanssa paljon tekemistä. NEC:n SuperGrafx oli vallan tasokas päivitys suosittuun PC Engine (TurboGrafx) -pelikoneeseen, mutta pelijulkaisijat eivät lämmenneet: pelejä ilmestyi kokonaista viisi kappaletta. Lieventävänä asianhaarana oli, että vanhat PC Enginen pelit toimivat myös SG:ssä, ja parin PCE-pelin ulkoasu komistui, kun ne kytki tähän uudempaan koneeseen. Laitetta ei julkaistu Japanin ulkopuolella.

Virtual Boy

Pelejä: 22 kpl


Lyödään nyt lyötyä vielä (ainakin) kerran. Nintendon varhainen epäonnistunut 3D-kokeilu tuotti särkeviä päitä, rikkoutuneita laitteita ja rumaa punamustaa grafiikkaa. Jos satuit olemaan yksi niistä, joita toimintaperiaate ei saanut oksentamaan, valittavana oli alun kolmattakymmentä peliä, joista vain 14 oli käännetty englanniksi.

Amstrad GX4000

Pelejä: 25 kpl


Useimmat onneksi säästyivät tältä Amstradin konsolikokeilulta. CPC-tietokonesarjaan pohjautunut kammotus saavutti hyvin nopeasti kyseenalaisen kulttimaineen, niitä mm. annettiin lehdissä palkinnoksi kuukauden huonoimmasta lukijakirjeestä. Laitteen ostamaan harhautuneet saivat valita viihteensä massiivisesta 25 pelin valikoimasta.

Vectrex

Pelejä: 28 kpl + prototyypit + homebrew


Retroharrastajien lempilapsi Vectrex ei ollut mikään julkaisujen kunkku ensi-ilmestymisessään. Oman näyttönsä sisältäneelle vektorikonsolille ilmaantui vain vaivaiset 28 eri peliä, joista osa vielä vaati valokynän tai 3D-lasien kaltaisia lisäinvestointeja. Tilanne on sittemmin parantunut, sillä aktiivinen harrastajayhteisö on julkaissut laitteelle jo 36 peliä lisää (yhden niistä on muuten tehnyt V2.fi:n Manu) ja elvyttänyt myös vanhoja, julkaisematta jääneitä prototyyppejä.

N-Gage

Pelejä: 58 kpl


Helsinki, Porilaisten marssi. Huomioiden kotimaassamme tehtyjen pelikonsolien pienen määrän nostaa Nokian pelikonekokeilu epäonnistumisprosenttimme varsin lähelle sataa. N-Gage ei sidetalkannut itseään ihmisten sydämiin ja parannettu QD-versio tuli liian myöhään. Peleissä päästiin sentään jo kymmeniin, mutta mukana oli niin kaameaa mutaa, että pelaamisen arvoiset on pian lueteltu.

NEC PC-FX

Pelejä: 62 kpl


NEC pääsee listalle toisenkin kerran. Tämä PC Enginen seuraajaksi tarkoitettu CD-pohjainen konsoli oli markkinoilla yli kolme vuotta, mutta pelejä ilmaantui vain 62 kappaletta. Näistä suurin osa oli visual novel -pehmopornoa, joten perinteisempää pelitoimintaa etsivät suuntasivat nopeasti muualle. Tämäkin laite jäi vain Japaniin.

Atari Jaguar

Pelejä: 81 kpl


Joskus tuntuu, että historia kohtelee tiettyjä laitteita epäreilusti. Jaguarin kohdalla näin ei ole. Laite oli liki kaikin puolin kelvoton, alkaen käsittämättömän huonosta ohjaimesta ja päättyen olemattomaan tukeen kehittäjille, minkä johdosta pelaamisen arvoisia pelejä tuli hädintuskin kourallinen.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Gamebox... >

Keskustelut (23 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.04.2011 klo 17.26

Listan ulkopuolelta mainittakoon seuraavaa:

- Sega Mega Driven 32X -lisälaitteelle ilmestyi kokonaista 34 peliä + 6 32X-CD-peliä, mutta se ei ollut oma konsolinsa.

- Menestyskonsoli Gizmondo julkaistiin 14 pelin kera. Se olisi voinut päätyä listalle, jos koko operaatio ei olisi ollut vain rahanpesua ja laitetta olisi ollut tarkoitus myös myydä.
lainaa
Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.04.2011 klo 17.40

Veikkaan että Suomen Jaguar-kanta on pitkälti peräisin Game Over -peliohjelmasta, kun siinä Jaguaaria suorastaan jaettiin pois. Voittaja sai Jaguarin ja 10 peliä ja toiseksi tullut joutui tyytymään Jaguariin vain kahdella pelillä. Oliko sillä sitten jotain merkitystä saiko 10 vai 2 peliä palkinnoksi, ehkä ei.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.04.2011 klo 17.42

Suomen Jaguar-maahantuoja ION Finland oli todella aktiivinen laitteen markkinoinnissa, uskon että jopa ainutlaatuisella tasolla maailmanlaajuisesti. Heillä oli mm. upea mustaksi maalattu Jaguar-rekka ja isot messuosastot pelitapahtumissa. Taisi vaan tulla hiukan turskaa.
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

03.04.2011 klo 18.07

Tunnustaako joku muka tunteneensa ihmisiä jotka kertoivat omistavansa Amstradin?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.04.2011 klo 18.13

Minä vaihdoin sellaisen aikanaan brittiläiseltä keräilijäkollegalta. Mukana tuli superhitti Burning Rubber, muita pelejä ei ole, enkä ole niin nähnyt tarpeelliseksi hankkiakaan toistaiseksi.
lainaa
jounihat

03.04.2011 klo 18.21

N-Gagelle oli kyllä myös muutama todella helmi peli, kuten Colin McRae Rally, Pathway to Glory ja sen jatko-osa Ikusa Islands.

Montakos peliä CD-i:lle muuten tuli?
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

03.04.2011 klo 18.23

AVGN tehny melkein kaikista arvostelun ;:D
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.04.2011 klo 18.23

jounihat kirjoitti:
Montakos peliä CD-i:lle muuten tuli?


Noin 140.
lainaa
Maade

03.04.2011 klo 18.26

Minulla oli aikoinaan Amstrad enkä kyllä muista että minulla olisi sille ollut kuin Oil Imperium (Joka oli sinäänsä pirun mielenkiintoinen ja monimutkainen peli) ja jokin autopeli jossa piti kioskeilla yms. haastaa muita hahmoja kisoihin. Nimeä en kyllä saa mieleen mutta tuo oli ensimmäinen autoilupeli jossa auton osia pystyi vaihtelemaan. Listalta puuttuu Philipsin CD-i jota joskus nuorena tuli pelailtua kaverilla. En muista siltä muita pelejä kuin jonkin minigolf pelin jossa oli aikaisekseen tosi upeat grafiikat. Ainakin muistaakseni :)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.04.2011 klo 18.26

jounihat kirjoitti:
Montakos peliä CD-i:lle muuten tuli?


137 kappaletta, eli se olisi ollut suorastaan elinvoimainen alusta, ellei olisi ollut... surkea.

Myös SuperGrafxin viidestä pelistä 1941 ja Dai Makaimura ovat aivan loistavia, eivätkä muutkaan ole mitään roskaa. Lista ei ota kantaa laatuun, vain määrään.
lainaa
Maade

03.04.2011 klo 18.31

Jaa, en tiennytkään että tuolle CD-i:lle tuli noinkin paljon pelejä. Jotenkin on sellainen muistikuva etten kyllä koskaan nähnyt noita pelejä yhdessäkään kaupassa, konsoleista puhumattakaan. Muistan elävästi kun yritin ostaa sille peliä kaverille syntymäpäivälahjaksi ja kaikissa kaupoissa myytiin "ei oo:ta" ja muutamassa kauppias ihmetteli että mikä se sellainen vekotin oikein on.
lainaa
Rixa

Rekisteröitynyt 02.05.2010

03.04.2011 klo 19.05

Tämän artikkelin innoittaman oli pakko wikistä http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Atari_Lynx_games tarkistaa montako peliä Lynxille (120) tuli. Itsellänin on Atari Lynx II versio muutamalla pelillä. Eipä ole isommin tullut pelattua tosin vaikka muuntaja & virtapiuha löytyy.
lainaa
Temposaur

03.04.2011 klo 23.03

Maade kirjoitti:
Minulla oli aikoinaan Amstrad enkä kyllä muista että minulla olisi sille ollut kuin Oil Imperium (Joka oli sinäänsä pirun mielenkiintoinen ja monimutkainen peli) ja jokin autopeli jossa piti kioskeilla yms. haastaa muita hahmoja kisoihin. Nimeä en kyllä saa mieleen mutta tuo oli ensimmäinen autoilupeli jossa auton osia pystyi vaihtelemaan. Listalta puuttuu Philipsin CD-i jota joskus nuorena tuli pelailtua kaverilla. En muista siltä muita pelejä kuin jonkin minigolf pelin jossa oli aikaisekseen tosi upeat grafiikat. Ainakin muistaakseni :)
olisiko autopeli saattanut olla legendaarinen Street Rod?
lainaa
Jouni

03.04.2011 klo 23.20

Mikko kirjoitti:
Listan ulkopuolelta mainittakoon seuraavaa:

- Sega Mega Driven 32X -lisälaitteelle ilmestyi kokonaista 6 peliä, mutta se ei ollut oma konsolinsa.


6?
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Sega_32X_games
Ellei sitten tarkoiteta Mega-CD32X pelejä, jotka vaativat molemmat lisälaitteet, mutta niitä taisi olla 4.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.04.2011 klo 23.26

Jouni kirjoitti:

6?
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Sega_32X_games
Ellei sitten tarkoiteta Mega-CD32X pelejä, jotka vaativat molemmat lisälaitteet, mutta niitä taisi olla 4.


Joo, katsoin väärää lukua, noita carttipelejä oli sentään muutama kymmenen, mutta 32X-CD-pelejä oli se 6 kpl kaikkiaan.
lainaa
TheÄijä

04.04.2011 klo 08.29

Mikko kirjoitti:
Lista ei ota kantaa laatuun, vain määrään.

Selittäneekin sen miksi Wii puuttuu listasta.

Uusien pelien tekeminen Wiille näyttää muutenkin tyrehtyneen, jos ei shovelwarea huomioida. En ole aikoihin kuullut mistään uudesta AAA-nimikkeestä Wiille. Nintendokin lienee siis jo luovuttanut.
lainaa
VMV

04.04.2011 klo 10.35

Itse käytin pentuna yhden kesän koko kesätyöpalkan Amiga CD32:seen. Ei mennyt kauaa ennen kuin alkoi harmittamaan aika kovasti. Pelejä tuli noin 175, mutta mitään sille varta vasten kehitettyä ei tule ihan heti mieleen.

Pirates Goldin ja Ufon kanssa tuli vietettyä unohtumattomia hetkiä, mutta halvemmalla ja paremmin pyörivinä ne olisi saanut kun olisi miettinyt konevalinnan vähän tarkemmin.
lainaa
KOI

04.04.2011 klo 11.43

Tuli muuten mieleen, ihan vertailuna, että DreamCastille tuli 720 peliä, GameCubelle 640 ja PS2:lle 2015+ peliä. Tässä vaiheessa minua alkoi oikeasti säälittämään Sega, kun noin hieno konsoli kuin DC, oli kilpailussa mukana vain vähän aikaa.
lainaa
Aatu

04.04.2011 klo 16.15

TheÄijä kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Lista ei ota kantaa laatuun, vain määrään.

Selittäneekin sen miksi Wii puuttuu listasta.

Äläs nyt, kyllähän keskimääräinen Wii-peli lyö laatussa PS3-pelit mennen tullen. Pleikkari kolmosta voidaankin pitää floppina, sillä tällä sukupolvella Sony menetti markkinajohtaja asemansa. Vain BlueRay-soittimen lisäys poisti PS3:sen todelliselta syösyltä, sillä pleikka 3 yksinoikeuspeli ovat olleet todillisia pettymyksiä, jos vertaa X-box yksioikeus peleihin. Määrässä PS3-yksinoikeuspelit jäävät vain murto-osaan PC-yksinoikeuspeleistä. Aivan oikein Sonyn kaltaiselle demoni-firmalle. Tämän rinnalla Microsoft on enkeli.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

04.04.2011 klo 19.46

Aatu kirjoitti:
Vain BlueRay-soittimen lisäys poisti PS3:sen todelliselta syösyltä, sillä pleikka 3 yksinoikeuspeli ovat olleet todillisia pettymyksiä, jos vertaa X-box yksioikeus peleihin.

Mihin Xbox-yksinoikeuspeleihin? Onko Xbox 360:lle jotain yksinoikeuksiakin? Eikö ne kaikki julkaista myös Windowsillekin? Eihän ne sitten ole yksinoikeuksia. Ja montako niitä hyviä pelaamisen arvoisia yksinoikeuksia sitten on? Miten niiden saamat arvostelut Metacritic.comissa ovat verrannollisia PS3:n yksinoikeuksien saamiin arvosteluihin? ;D
lainaa
joel141290

Rekisteröitynyt 18.04.2010

05.04.2011 klo 10.37

Dekonega kirjoitti:
Aatu kirjoitti:
Vain BlueRay-soittimen lisäys poisti PS3:sen todelliselta syösyltä, sillä pleikka 3 yksinoikeuspeli ovat olleet todillisia pettymyksiä, jos vertaa X-box yksioikeus peleihin.

Mihin Xbox-yksinoikeuspeleihin? Onko Xbox 360:lle jotain yksinoikeuksiakin? Eikö ne kaikki julkaista myös Windowsillekin? Eihän ne sitten ole yksinoikeuksia. Ja montako niitä hyviä pelaamisen arvoisia yksinoikeuksia sitten on? Miten niiden saamat arvostelut Metacritic.comissa ovat verrannollisia PS3:n yksinoikeuksien saamiin arvosteluihin? ;D


Voi Dekonega voi voi sinun tietojasi...Xbox on Microsoftin ja windows myös ja lopettakaa tää säälittävä touhu...Sitä paitsi MITÄ sillä on väliä!!!!! Taidan jatkaa Skies of Arcadian pelaamista Dreamcastilläni....Että on sairasta porukkaa...
lainaa
Nappe_

05.04.2011 klo 10.43

En aio millään tavalla ylistää PS3:sta tai Xboxia, mutta molemmilla on omat hyvät yksinoikeus pelinsä. Itse olen ainakin tykännyt molempien koneiden GoWeista (God of War ja Gears of War). Molemmilla on myös aivan mahtavat autopelit Gran Turismot ja Forzat. Mutta nyt on alkanut tuntumaan siltä että noita yksinoikeuspelejä ei oikein enään niin kannata tuijottaa, kun kaikki uudet hienot ideat tykkäävät tulla kaikille alustoille esim Bulletstorm, Mass Effect ja Bioshock.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

05.04.2011 klo 12.28

joel141290 kirjoitti:
Voi Dekonega voi voi sinun tietojasi...Xbox on Microsoftin ja windows myös ja lopettakaa tää säälittävä touhu...Sitä paitsi MITÄ sillä on väliä!!!!! Taidan jatkaa Skies of Arcadian pelaamista Dreamcastilläni....Että on sairasta porukkaa...


Tappelua ilma-aaveitten kanssa kymmenen metrin lentelyn välein ja lopulta jumiin mennyt tarina. Siihen loppui Arcadiat minulta :(
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova