Tuorein sisältö

Kolme kolmososaa ennakkokatsauksessa

Manu Pärssinen

16.05.2011 klo 23.43 | Luettu: 15344 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Dirt, Deus Ex ja Dungeon Siege
V2.fi pääsi tutustumaan ennakkoon kolmeen peliin, joiden julkaisu on vielä jonkin ajan päässä: Dirt 3 julkaistaan tämän kuun lopulla, Deus Ex: Human Revolution elokuun lopulla ja Dungeon Siege III ensi kuun puolivälissä. Deus Existä pelattavana olikin varsin aikainen versio, mutta noin viiden tunnin/per peli pelaamisen jälkeen kaikista voi jo muutaman sanasen tässä sanoa. Sattuman kautta kaikki pelit ovat sarjansa kolmansia ja kaikki alkavat D-kirjaimella. Kaikista kolmesta testattiin Xbox 360:n versiota.



Tekijä: Codemasters
Julkaisija: Codemasters
Ikäraja: 12
Julkaisu: 24.5.2011



Dirt-sarjan pelit, varsinkin ensimmäinen niistä, ovat olleet autopelejä meikäläisen makuun. Sopivasti arcadea, sopivasti haastetta, enkä ole jokaisessa männyssä tiukan mutkan jälkeen. Kakkososa harhautui liikaakin Amerrrriikkalaiseen X-games-Jackass-henkiseen kuorrutukseen, mutta kolmososa tuntuu palaavan jälleen aidon asian ääreen ja nimenomaan ralliin keskittyvää sisältöä luvataan olevan kolminkertaisesti kakkososaan nähden. Touhu jopa alkaa erikoiskokeella Suomessa.

Ja sanottava on, että Suomelta Suomi todellakin näyttää, niinkuin näyttää Afrikkakin Afrikalta. Codemasters on tuunannut ennestäänkin komeaa pelimoottoriaan yksityiskohtaisemmaksi ja ylilyöviä graafisia efektejä on hillitty. Lensflaret eivät enää polta kulmakarvoja ja sateiset sekä varsinkin lumiset radat näyttävät erinomaisen realistisilta. Vaikka kyseessä ei ollut vielä lopullinen versio, ei pelimoottori yskinyt lainkaan (en havainnut popuppia, en tökkimistä) ja sarjalle ominaiset erikoiset valikot on taas tehty omalaatuisesti ja tyylillä. Ensimmäinen hymähdyksen aiheuttanut yksityiskohta on se, että geenialtaasta pois haluavat rallikatsojat ylittelevät uhkarohkeasti tietä, kuten heillä on oikeastikin tapana.

Heitän tähän tupladonitsit




Toki pelkällä rallilla ei tälläkään kertaa edetä, vaikka painopiste on sinne siirrettykin. Mukana on rallycrossia ja erilaisia variaatiota, sekä tietenkin se jo monissa trailereissa Ken Blockin kera mainostettu gymkhana-taitoajokikkailu. Sille on muiden joukkoon siroteltujen osakilpailuiden lisäksi aivan oma pelitilansa, jossa on 80 erilaista ja eri tasoista haastetta. Tyylillä ja taidolla, sanoi Tommi Mäkinen (tai sitten ei). Gymkhanailusuoritusten keräilyyn jää helposti koukkuun, vaikka sen pelaaminen tuntuukin enemmän Tony Hawk -skeittailulta kuin autopeliltä.

Dirt 3:ssa kaikkea on hiottu, eikä vain sen verran, että saadaan päivitys aikaiseksi, vaan sen verran, että se näkyy, tuntuu ja kuuluu. Tuntumapuolella tärkeintä on autojen käyttäytyminen, jonka fiilis on ainakin meikäläiselle erinomaisen natsaava. Autot tuntuvat inasen raskaammilta kuin edellisissä peleissä, käyttäytyvät mutkissa tarkemmin, ja jokaisen tasoiselle kuskille löytyy apuasetuksia niin, että kaikki pääsevät nauttimaan. Tekstistäni voi lukea rivien välistä, etten välitä äärirealistisesta autoilusta, mutta uskon, että tiukimmat asetukset säätämällä kovimmatkin rallikuskit saavat sopivan haasteen. Kaikkein suurimpia mokailuja varten on vielä arcadehenkinen takaisinpäinkelaus, mutta sitä käyttämällä menettää pisteitä, joita tarvitaan uusien autojen ja ratojen avaamiseen.

Dirt 3 keskittyy ulkokultaisten asioiden sijaan enimmäkseen siihen itseensä ja näillä näkymin siitä on tulossa sarjan paras peli. Rallipelirintamalla ei juuri haastajia tällä hetkellä ole, mutta tämän perusteella ei tarvitse ollakaan.





Tekijä: Eidos Montreal
Julkaisija: Square Enix
Ikäraja: 18
Julkaisu: 26.8.2011



Kuten toissa sunnuntain Listasunnuntaista kävi ilmi, en ole aikaisempia Deus Ex -pelejä pelannut, mistä syystä joku voi kokea pyhäinhäväistykseksikin sen, että juuri minä tätä peliä testasin. Toisaalta voitte lohduttautua sillä, että Human Revolutionin myötä ne muutkin alkoivat meikäläistä kiinnostaa. Kyseessä on ennakko-osa Deus Ex -pelisarjalle ja tapahtumat sijoittuvat aikaan 25 vuotta ennen ensimmäistä peliä. Ihmisten parantelusta teknologian keinoin väännetään kättä ja syntyneen salaliiton keskipisteessä on päähahmomme Adam Jensen, joka sai viritettyjä vimpaimia kehoonsa pyytämättä. Miekkonen alkaa itsekin kyseenalaistaa kaiken taustamotiivit...

Helpoin pelin vaikeusasetuksista on “Tell me a Story”, mikä kertoo aika paljon pelistä itsestään. Tälläkään vaikeudella peli ei alennu interaktiiviseksi elokuvaksi, mutta kaiken kaikkiaan tarinalla on suuri merkitys ja scififanin se tempaisi mukaansa alkumetreiltä. Päähenkilö Jensen on melko peruskörmy, ex-erikoisjoukkojen sotilas, mutta rosoiseen sankariin kyllä kiintyy. Muissakaan tarinalle tärkeissä hahmoissa ei ole valittamista, ne on toteutettu animaatiota ja ääninäyttelyä myöten varsin kohtuullisesti.

Kun en voi edellisiin peleihin verrata, heitän pöytään sellaiset pelit kuin Metal Gear Solid ja Mass Effect - niistä molemmista sain DE: HR:ää pelatessani viboja. Genre on toiminta-RPG ME:n tyyliin, mutta myös hiiviskelyä saa ja kannattaa harrastaa, varsinkin vaikeustason noustessa. Heti alkuvaiheessa yksi peliin vaikuttava päätös onkin se, mennäänkö vihollisten sekaan aseet ryskyen vai hiljempää hiiviskellen. Valitsin jälkimmäisen ja voi että olin onnellinen, että vihollisilta sai poimittua tainnutusnuolipyssyä tehokkaampaa pikaisesti. Pelaajalle annetaan siis valinnanvaraa etenemisessä, vaikka tehtävän reitti olisikin suorahko.

Kyber-rakkautta




Suoraviivaisen alun jälkeen päästään laajaan Detroitiin, joka oli ennakkoversion ainoa kaupunki - lopullisessa pelissä on toki muitakin. Samalla myös toiminnan vapaus moninkertaistuu ja pelaajalle avautuu hiekkalaatikko, jossa voi touhuta monenlaista - vaikkakaan ei aina seurauksista välittämättä. Mikäli olen internet-keskusteluita oikein tulkinnut, tämä on juuri sitä, minkä pitäisi vanhan koulukunnan DE-faneja miellyttää. Vajaan kymmenen tunnin testauksen jälkeen on kuitenkin vielä vaikea sanoa, kuinka paljon pelissä tehdyt valinnat ja tehtävien suoritustavat vaikuttavat sen etenemiseen.

Pelin tyyli ja visuaalinen ilme on synkkä “kyber-renessanssi” (niinkuin mukana tullut lappunen sen osuvasti ilmaisee) ja se pysyy maailmana hyvin koossa. Vaikka välillä tuntuu, että joitain asioita on ‘vähän liian kätevästi’ käytettävissä, on Deus Exin universumi omissa rajoissaan uskottava, monipuolinen ja syvällinenkin. Ei siis ihme, että sinne on kahdeksan vuoden ajan haluttu pelaajien toimesta palata. Sama eheys pätee myös kohtuullisen näyttävään graafiseen ulkoasuun, vaikka pelisuunnittelun kliseiltäkään (laatikot, ilmastointikanavat) ei ole vältytty.

Eidoksella on ollut melkoiset paineet pelin kanssa, mutta haaste on otettu vastaan kunnianhimoisesti, eikä liian varovaisesti. On helppo sanoa, että Deus Ex: Human Revolution on tämän ennakkoversion perusteella erinomaisen hyvä peli, jossa tunnelma, sekä toiminnan ja tuuminnan suhde kohdillaan. Viimeksi jäin näin koukkuun scifipelin tarinaan Mass Effectissä, joten otan nyt paljon tyytyväisemmin vastaan sen tiedon, että ME3 siirtyi ensi vuoden puolelle. Onpahan aikaa syksyllä tahkota tätä.

PS. Jos haluaa hieman kurkistaa, minkälaisia parannuksia päähahmoon voi tehdä, voi suunnata MTV Multiplayerin artikkeliin.





Tekijä: Obsidian Entertainment
Julkaisija: Square Enix
Ikäraja: 16
Julkaisu: 17.6.2011



“Tunkion Sika” edustaa sitä perinteisempää roolipelaamista ja julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa myös konsolipelaajien ulottuville, mitä PC-harrastajat tietenkin kavahtavat. Vastuu kolmososasta on sälytetty ennenkin onnistuneita jatko-osia (mm. New Vegas) tehneelle Obsidianille, joka astuu Gas Powered Gamesin saappaisiin. Ei ehkä niin isoihin, kuin Deus Exin tekijöiden oli astuttava, mutta on tälläkin pelisarjalla faninsa.

Ehbin kuningaskunnassa kuhisee ja ennen niin mahtavan 10th Legionin elossa olevat jäsenet alkavat käydä vähiin. Pelaajan pitääkin valita hahmokseen yksi harvoista legioonalaisista ja saada poppoo jälleen kokoon, pahikset pinoon ja rauha maailmaan. Jo tästä voi päätellä, että muutoksia hack’n’slash-perusmättökaavaan on tehty, ja kaiken taustalla eteenpäin pelaajaa vie tarina.

Valittavat hahmot ovat kaikki RPG-pelaamisen arkkityyppejä ja omaan testisessiooni valitsin niistä aseita käyttävän, varsin kaarevan rintapanssarin omistavan Katarina-noidan, joka vaikutti alun kuvauksen perusteella astetta mielenkiintoisemmalta tuttavuudelta. Katarinalla viholliset hoidellaan yleensä vähän kauempaa, ja otinkin aika rankasti nassuuni ennenkuin suojausten, hyökkäysten, loitsujen, pistoolien ja kiväärien yhteispeliin löytyi sopiva taktiikka.

Jos mä vielä vähän pelaisin...




Aluksi taistelut vaikuttavat varsin suoraviivaisilta, ja sitähän ne ovatkin, mutta hyvin rakennetun hack’n’slash -pelin tunnistaa siitä, että hahmon kehitys on saatu sopivalla tavalla tasapainoon. Kun uusia kykyjä tulee oikealla tahdilla, monipuolistuvat taistelutkin ja addiktio iskee. Obsidian on selvästi pyrkinyt (enkä siitä heitä moiti) saamaan pelaajat koukkuun monellakin tavalla: perusgrindaus, keräily, hahmonkehitys ja tarina ovat kaikki oivia aseita moiseen.

Graafisesti ja muutenkin audiovisuaalisesti Dungeon Siege III ei yllä aivan kärkikastiin, mutta ei silmistä ja korvista vertakaan tarvitse vuodattaa. Alla oleva video kertoo enemmän, kuin tässä voin hyvin kuvailla, ehkä paras sana kuvaamaan koko ulkoasua olisi ‘roolipelimäinen’, miten sen sitten kukin ymmärtääkin. Hienompaa on nähty, mutta tällä pärjää mainiosti.

Vaikka olen jokuseen huonompaankin hack’n’slash-peliin koukkuuntunut pahanpäiväisesti, on Dungeon Siege III näistä kolmesta ennakkokatsauspelistä vähiten minun pelini ja pelatun perusteella se saisi minulta vähiten pisteitä. En osaa myöskään sanoa, mitä sarjan edellisten pelien ystävät uudesta ja uudistetusta tulokkaasta pitävät, mutta keskitasoa parempi viritys on joka tapauksessa kyseessä.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Infamous 2 -kilpailu... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (11 viestiä)

Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

17.05.2011 klo 03.01

Jotenkin tuo Deus Ex + Metal Gear Solid ei kuulostanut kovin hyvältä. Tavallisesti kun laitetaan AAA pelistä toiseen AAA peliin ominaisuuksia tulos on hyvin keskinkertainen koska peli ei tee kovin suurta vaikutusta millään osa-alueella.

Deus Ex on tavallisesti aina ensimmäisestä persoonasta kuvattu peli. Toivottavasti tätä aspektia ei olla ryssitty Human Revolutionissa koska se tarkoittaisi sitä, että Human Revolution ei ole "Deus Ex"-peli vaan jotain ihan muuta. Mikä olisi sääli koska Manun ennakon perusteella siltä voisi jotain jopa odottaakin.

Jotain tuttua ja ihanaa siinä on, mutta jotenkin tuo vain pelottaa kun alkuperäisestä kehittäjä ryhmästä ei ole ketään mukana projektissa. Ja se joka sinne eniten oltaisiin kaivattu on ilman Warren Spector...

Toivotaan, että sieltä ei tule mitään todella scifi-versiota Splinter Cellistä roolipelielementeillä. Ja mielellään vielä vastattaisiin niihin kysymyksiin joita kakkososan lopussa oli enemmän kuin vastauksia.
lainaa
Gesti

17.05.2011 klo 07.00

Sen kuvan minkä ite oon saany Deus Exista ennakkojen, kuvie ja filmien perusteella on kaukana MGS:sästä. Vaikka stelttipelaaja olenkin pitää toivoa että se ja räiskintä on paremmin tasapainossa kuin alkuperäisessä(2:sta en pelannut), mistä on kuulunut pelottavia juttuja.
lainaa
jej

17.05.2011 klo 10.54

Gesti kirjoitti:
Sen kuvan minkä ite oon saany Deus Exista ennakkojen, kuvie ja filmien perusteella on kaukana MGS:sästä. Vaikka stelttipelaaja olenkin pitää toivoa että se ja räiskintä on paremmin tasapainossa kuin alkuperäisessä(2:sta en pelannut), mistä on kuulunut pelottavia juttuja.


Alkuperäisessä Deuxissa räiskintä oli aivan jäätävän kömpelöä ja puuduttavaa, mikä kyllä sinällään rohkaisi virheettömiin hiiviskelysuorituksiin. Tämä näyttäisi korjaavan asiaa edes hieman.

Innolla, mutta varoen, odotan itse Human Revolutionia. Omasta mielestäni 1st person -kuvakulma ei ole se, mikä määrittelee Deus Exin. Tuollainen suojautumis-systeemi nyt vaan toimii huomattavasti paremmin kolmannesta persoonasta, varsinkin hiiviskelypeleissä. Innolla odotan!
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.05.2011 klo 12.03

jej kirjoitti:
Gesti kirjoitti:
Sen kuvan minkä ite oon saany Deus Exista ennakkojen, kuvie ja filmien perusteella on kaukana MGS:sästä. Vaikka stelttipelaaja olenkin pitää toivoa että se ja räiskintä on paremmin tasapainossa kuin alkuperäisessä(2:sta en pelannut), mistä on kuulunut pelottavia juttuja.


Alkuperäisessä Deuxissa räiskintä oli aivan jäätävän kömpelöä ja puuduttavaa, mikä kyllä sinällään rohkaisi virheettömiin hiiviskelysuorituksiin. Tämä näyttäisi korjaavan asiaa edes hieman.

Innolla, mutta varoen, odotan itse Human Revolutionia. Omasta mielestäni 1st person -kuvakulma ei ole se, mikä määrittelee Deus Exin. Tuollainen suojautumis-systeemi nyt vaan toimii huomattavasti paremmin kolmannesta persoonasta, varsinkin hiiviskelypeleissä. Innolla odotan!
Njoo, ykösen yks suurimmista ongelmista oli tuo räiskinnän puuduttavuus. Mielummin hiipi jo ihan sen takia, että ammuskelu oli pitkälti turhauttavaa, kaikilla paitsi parilla aseella.

Jännityksellä odotellaan Human Revolutionia. On tuo kakkonen edelleen tos odottelemassa, että joskos sitä nyt sit vihdoin sen sais alotettua.
lainaa
Dirtitonkuraa

17.05.2011 klo 12.55

Joku saisi kyllä tehdä uudistetun version Richard Burns Rallysta, tietenkin eri nimellä.
lainaa
trolololloo

17.05.2011 klo 14.25

Näyttää siltä et uudesta DiRTistä olis jätetty pois ne tyhmät buggy- ja hummeri huviajaelut. Edistystä! Mutta, taidanpa ostaa tonki sit alelaarista, kun hinnat putoo kympin tietämille. Hyviä pelejähän eka ja toka osa ovat, mutta ei niin hyviä että jaksais neljää viittä kymppiä ruveta maksamaan.
lainaa
Zelica

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.05.2011 klo 14.57

Minkä pituisia noi erikoiskokeet tuossa Dirtissä oli? Ihan kunnon pätkiäkin vai lyhyitä rykäisyjä?
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.05.2011 klo 15.13

Zelica kirjoitti:
Minkä pituisia noi erikoiskokeet tuossa Dirtissä oli? Ihan kunnon pätkiäkin vai lyhyitä rykäisyjä?


Ennakkoversiossa oli ajettavana vain ensimmäinen "kausi", jossa erikoiskokeet olivat lyhyemmän puoleisia. En osaa sanoa, tuleeko pelin myöhemmässä vaiheessa pidempiä.
lainaa
seppojouni

17.05.2011 klo 20.36

Dungeon Siegeä odotellessa

Eihän ne mitään maailmaa mullistavia pelejä olleet, mutta kyllä niiden seurassa meni tunti jos toinenkin tällaiselle genren kasuaalipelaajalle.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

17.05.2011 klo 22.18

Tässä on jokin vapaamuurari-salaliitto takana, kolme kolmos-osaa? Sehän on 3-3 eli 33!!!!

Mielenkiintoista lukea näistä ennakkoon, luulenpa kuitenkin että näistä kolmesta hankin Deus Ex 3:n julkaisussa.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.05.2011 klo 08.49

Oiskohan tosta Dungeon Siegestä lopulta mihinkää. Yköseenki kyllästyin puolivälissä ja yks niitä harvoja pelejä joita oon pelannu pitkälle ja jättänyt sit kokonaa kesken. Kävi vaan nii puuduttavaks.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova