Tuorein sisältö

Transistor

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: SuperBot Entertainment
Julkaisija: Superflat games
Julkaisupäivä: 20.05.2014
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

06.06.2014 klo 16.26 | Luettu: 2190 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Miekkaa jututtaa
Kuinka nopeasti pelaaja saadaan luomaan tunneyhteys puhuvaan miekkaan? Transistor-peliltä se kesti kohdallani noin 20 sekuntia. Kuulokkeet korvilla, hämärässä huoneessa, PS4-ohjaimen valon vilkkuessa karhean jämäkällä äänellä puhuvan miekan tahdissa, minä olin heti koukussa. Tunnelma oli asetettu, mysteeri oli alkutekijöissään. Tästä on hyvä aloittaa.


Transistor on Bastion-pelin tekijöiden Supergiant Gamesin uusi, odotettu teos. Yhtymäkohdat edeltäjään ovat näkyvissä, mutta tunnelman ja ympäristön puolesta liikutaan aivan eri sfääreissä. Bastionissa hallitsevina tekijöinä olivat kuvakulma sekä selostajan ääni ja ne seikat pätevät myös Transistoriin, tosin selostaja on nyt itse mukana pelissä, päähenkilö Redin tekoälyllä varustettuna miekkana.

Oottako työ nähnynnä kamerata?


Red on punapäinen laulajatar, joka joutuu salamyhkäisen Camerata-järjestön hyökkäyksen kohteeksi ja löytää mykän itsensä futuristisen, tietokoneohjatun Cloudbank-kaupungin toiselta laidalta ihmisten persoonia (tai sieluja?) imevän Transistor-miekan kanssa. Tien ja totuuden välissä ovat miekkaa halajavat Cameratan jäsenet ja The Process-tekoälyjoukkiot, joita vastaan Red ja Transistor taistelevat. Minkälainen politikointi oli hyökkäyksen syynä? Kuka on se mysteerinen mies, joka Transistorin sydämenä sykkii? Käykö tässä hyvin, huonosti vai hyvin huonosti?


Taisteluita pelissä on (ehkä puuduttavankin) paljon ja onkin miellyttävää nähdä, että niihin on panostettu. Pelaaja voi hyökiä vihollisrobottien päälle reaaliajassa tai vuoropohjaisen strategian tyyliin Turn()-moodissa. Joskus saattaa olla paikallaan tehdä molempia, mutta pelkällä suoraan huitomisella jää pian alakynteen, joten strategiointi on syytä ottaa haltuun. Kukistetuista ihmisvihollisista Transistor imee uusia funktioita(), eli kykyjä, joita voi sitten hyödyntää taistelussa seuraavia vihollisia vastaan.


Kun ajan pysäyttää, on Redillä/Transistorilla tietty määrä muistia Memory(), jonka puitteissa liikkeitä voi taisteluareenalle sijoittaa. Suorituksen jälkeen toiminta palaa taas samantien reaaliaikaiseksi, joten silläkin on merkitystä, missä seisoskelee kun mätkinnät on mätkitty. Uutta vuoroa joutuu hetken odottelemaan, eikä silloin välttämättä halua olla keskellä vihollisjoukkoa. Liikkeensä saa suunnitella rauhassa, niiden aiheuttaman tuhon näkee heti ja huonosti toimivat ideatkin voi perua ennen komentosarjan käynnistämistä, joten pieni pohdinta ei ole haitaksi. Oikeiden funktioiden ja tietyn taktiikan löydyttyä taisteluista kuitenkin selviää melkoisen rutiinilla (heh heh, ohjelmointivitsi).


Kun RedSistor ottaa tarpeeksi damagea, se aktiivinen kyky, jolla on käytössään eniten muistia, ylikuormittuu käyttökelvottomaksi. Jos kaikki kyvyt pääsevät ylikuormittumaan, ruudulle lävähtää Game Over. Cloudbankin kujilta löytyy kuitenkin checkpointeja, joissa käymisen myötä kyvyt palautuvat, tai joissa niiden tilalle voi valita uusia. Checkpointeilla funktioita voi myös asettaa toisten alifunktioiksi, mikä muuttaa niiden ominaisuuksia ja sallii kattavan valikoiman erilaisia taktiikoita. Ohjelmointitermien sekoittaminen taistelutekniikkaan tuo mukaan jännän scifiviban ja pelin tekijät ovat pystyneet niiden avulla perustelemaan monia käytettyjä kikkoja sekä tuomaan Transistoriin lisää roolipelimäisyyttä.

Herkkubuffetti kuuloelimille


Olen pelivuosikymmenieni aikana kohdannut pelejä, joiden graafiset näkyvät ovat saaneet minut mykistymään, joiden tarinat ovat saaneet minut hiljentymään ja joiden toiminta on imaissut minut sisäänsä. Transistorissa leukani tipautti sen ääniraita - siis musiikki, ääninäyttely, äänitehosteet. Ensi sekunneista lähtien se sai minut lumoihinsa jopa niin, että lopulta säveltäjää piti tukea CD:n ostamisella. Ääniraita myös täydentää pelin juonta - laulua ei kovin usein ole peleissä kuultukaan. Onneksi Transistorin tunnelma ei jää vain ääniin, vaan graafisesti peli on myös upean tyylikäs. Kaunis ja hiottu, mutta ennen kaikkea tyylikäs.


Alun perusteella Transistor lopulta lupaa enemmän kuin sisältää. Lyhyestä kestostaan huolimatta vihollisia on hippusen rajattu valikoima ja pelaaminen etenee melko suorasukaisesti taistelusta taisteluun. Myös tarinan kantavuus heittelehtii hieman matkan varrella, vaikka sillä hienot hetkensä onkin ja sen ansiosta peli jää lopetuksen jälkeen joksikin aikaa päähän elämään. Osa tarinasta on myös piilotettu valikkoruutuihin funktioiden eri variaatioihin, eikä niiden lukeminen välttämättä innosta.

Pelin loputtua ei voi olla myöskään ajattelematta sitä, että vielä pienellä lisäpanostuksella Transistorista olisi saanut kerrassaan mahtavan pelin. Nyt on kuljettu vähän taiteellinen puoli edellä, vaikka taisteluissa onkin omanlainen otteensa ja tunnelma pelastaa paljon.


Hinta: 18,99 eur (PS Store)

V2.fi | Manu Pärssinen

Transistor (Playstation 4)

Transistor on tyylikkään hiottu paketti, jonka äänimaailma hurmaa, mutta sisältö lyhyydestään huolimatta hieman haukotuttaa.
  • taisteluiden toteutus
  • äänimaailma
  • tyyli
  • toisto ja tahkoaminen
  • tarinan kiinnostavuus poukkoilee
< Watch Dogs... Strike Suit Zero: Di... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

63090

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova