Tuorein sisältö

Wasteland 2

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: InXile Entertainment
Julkaisija: Deep Silver
Julkaisupäivä: 19.09.2014
Pelin kotisivut
Vieras

01.10.2014 klo 18.00 | Luettu: 8781 kertaa | Teksti: Vieras

Paluu ydinaavikolle
Joukkorahoituksella toteutettu Wasteland 2 ilmestyi toissa perjantaina. Toimituksen hukkuessa pelitulvaan olikin upea juttu, että meitä satunnaisesti avustanut Jarkko Lehti tarjoutui kirjoittamaan siitä – läpipeluun perusteella!

Odotus alkoi 13. maaliskuuta vuonna 2012, kun Wasteland 2 -projekti julkistettiin Kickstarterissa. Asiasta tuli innostuttua niin paljon, että heitin asiaa kummemmin ajattelematta 100 euron tukisumman sisään. Sekään ei haitannut, että projektin valmistuminen venyi vuodella. Hyväähän kannattaa aina odottaa, eikö totta?


Toissa perjantaina odotuksen aika oli siis viimein ohi ja pääsin palaamaan ydinsodan jälkeisiin maisemiin. Takamuksessa luonnollisesti kutisi, olisiko peli nyt kuitenkaan kahden vuoden odottamisen ja avokätisen tukemisen arvoinen.

Laskeuman jäljillä


Vuonna 1989 ilmestyneen Wastelandin sanotaan olleen jo klassikoiksi nousseiden Fallout 1:n ja 2:n henkinen esi-isä. Wasteland 2 tuntuukin graafisen ilmeensä, äänimaailmansa ja tunnelmansa puolesta siltä, millainen Fallout 3:n voisi kuvitella olleen, jos se olisi pysynyt tyylilleen uskollisena eikä siirtynyt ensimmäisen persoonan seikkailuksi. Mitenkään Fallout 3:a väheksymättä tämä ei ollenkaan ole huono asia.

Kyseessä on siis perin juurin perinteinen vuoropohjainen roolipeli, vaikkakin nykyaikaisella tekniikalla toteutettuna. Tällaisen tuotteen tuominen markkinoille olisi tuskin suurten julkaisijoiden pavunlaskijoita ilahduttanut, mutta joukkorahoituksen avulla Brian Fargo tiimeineen on saanut toteutettua juuri sellaisen pelin kuin halusivat. Meitä vanhemman polven pelaajia tämä luonnollisesti ilahduttaa.

Kertomus maailmanlopun maisemista



Wasteland 2 sijoittuu 15 vuotta ensimmäisen osan jälkeen ja sisältää melko paljon viittauksia aiempiin tapahtumiin. Jos alkuperäinen tarina kiinnostaa, etkä pelkää hieman rujoa ulkokuorta, löytyy Steamista myös Wasteland 1 – The Original Classic muutaman euron hintaan. Perusasetelma on molemmissa peleissä samanlainen: ihmiskunta on lopultakin miltei onnistunut pyrkimyksissään tuhota itsensä. Jäljelle jääneessä yhteiskunnan rangassa järjestystä ylläpitävät Desert Rangerit, joihin pelaajan joukkiokin lukeutuu.

Seikkailu alkaa Desert Rangerien tukikohdasta, jossa tehtäväksi annetaan selvittää Acen kuolema. Ace taas oli yksi alkuperäisen Wastelandin NPC-hahmoista. Tästä tarina lähtee etenemään omalla painollaan ja mukaan ympätty opastussysteemi ei ainakaan allekirjoittanutta ärsyttänyt, vaan pikemminkin oli hyödyllinen.

Seurue kuosiin ja lukulasit päähän


Varsinainen peli alkaa neljän hahmon valinnalla. Ne voi luoda itse tai valita valmiiksi luoduista. Hyvään tiimiin kannattaa kokemukseni perusteella valita ainakin tarkka-ampuja sekä lääkäri, joka osaa paikata pelikentällä haavoittuneet takaisin iskukuntoon. Tehokas paikkaaminen vaatii sekä Field Medic- että Surgeon-kykyjä. Ensimmäinen osaa poistaa verenvuodon ja käytellä laastaria, jälkimmäinen taas elvyttää pelissä tajuntansa menettäneet takaisin jalkeille. Käytännössä ilman kirurgin kykyjä riittävästi vahinkoa saanut pelihahmo kuolee lopullisesti.


Kykypuu on varsin monipuolinen ja hahmoa voi kehittää niin nokkeluuksia latelevaksi älyköksi kuin vaikkapa perustyhmäksi nuijamieheksi, jonka iskuista on luulot pois. Valinnanvaraa on niin paljon, että pelattuani pelin kertaalleen läpi tein jo uutta pelikertaa varten erilaiset hahmot, jotta pääsen kokeilemaan tyystin erilaista lähestymistapaa peliin.

Tekstiä pelissä on todella paljon ja se sisältää paikoin melko synkkääkin huumoria – taattua K-18-kamaa, siis. Huomasin myös roppakaupalla viittauksia scifi-elokuviin sun muihin, mikä ainakin allekirjoittanutta ilahdutti suuresti. Tärkeimpien henkilöiden puheet on myös äänitetty, mutta pääosaa pelissä esittää luettava teksti.

Tekstin seassa näkyy korostettuja täkysanoja, joita klikkailemalla voi kysellä pelihahmoilta asioista tai muuten reagoida tilanteisiin. Näissä kannattaa olla tarkkana, sillä hahmot saattavat reagoida hyvinkin voimakkaasti pelihahmon valintoihin. Jos hahmoilla on tiettyjä kykyjä, voi keskustelu saada uusia käänteitä ja jopa sen lopputulos voi muuttua.

Kannattaa osua


Taistelut pelissä on toteutettu mielestäni varsin hyvin. Pelikenttää voi käyttää taktisesti suojana ja tietyt elementit voivat myös tuhoutua. Raskaalta konekivääriltä ei kannata hakea suojaa puulaatikon takaa ja niin edelleen. Pelissä voi olla samaan aikaan seitsemän enemmän tai vähemmän pelaajan hallinnassa olevaa hahmoa, joista neljä on normaaleja hahmoja ja kolme NPC:itä. NPC-hahmot ovat vain osittain pelaajan ohjattavissa, ja niiden käytös riippuu Leadership-kyvystä: mitä suurempi kyky, sitä paremmin NPC:t pysyvät lestissään eivätkä sooloile omiaan.


Ammukset pelissä ovat suhteellisen harvinaisia ja konetuliaseiden harkitsematon käyttö voi johtaa niiden loppumiseen kesken rähinän. Ammuksia löytyy kuitenkin lisää tapetuilta vihollisilta sekä pelimaailmasta erilaisten kassakaappien ja lokeroiden uumenista. Rahalla voi myös ostaa lisää, mutta kauppiaita ei ole aina saatavilla ja ammukset maksavatkin kovasti.

Aina erilainen


Pelin tekijöiden mukaan mahdollisuus kahteen samanlaiseen pelikokemukseen on pyöreä 0 ja uskon tämän väitteen täysin. Vaihtoehtoja tuntuu olevan loputtomiin ja varmasti tästä johtuen törmäsinkin läpipeluussani jokuseen bugiin liittyen mm. asioiden tekemisjärjestykseen. Mitään pelikokemuksen pysäyttävää ei eteen kuitenkaan tullut. Peli on myös jo saanut ensimmäisen ison päivityksensä ja lisää lienee luvassa. Itselläni WL2 on kaatunut työpöydälle vain kerran 43 pelitunnin aikana, joten se on ainakin omalla laitteistollani suhteellisen vakaa.

Yhteenvetona voisin sanoa, että peli oli hyvinkin kahden vuoden odotuksen arvoinen ja täytti odotukseni suhteellisen hyvin. Täydellisyyteen ei päästy, mutta peli joka onnistuu imemään 40-vuotiaan veteraanin näin hyvin mukaansa on onnistunut varsin monella osa-alueella vähintäänkin kiitettävästi.

Teksti: Jarkko Lehti

V2.fi | Vieras

Wasteland 2 (Tietokonepelit)

Ks. arvostelun viimeinen kappale.
  • Monipuolinen
  • Kestää monta läpipeluuta
  • Vanha kunnon Fallout-meininki
  • Vaatii pelaajaltaan nykypelejä enemmän
  • Satunnaiset bugit

Pelikuvat

< Forza Horizon 2... Hyrule Warriors... >

Keskustelut (13 viestiä)

oijfdsjiog

01.10.2014 klo 18.38 12 tykkää tästä

Peli vaatii on miinus lololololol

Also, Texas Ranger
lol

01.10.2014 klo 18.58 23 tykkää tästä

Just tätä velliperse-sukupolven menoa kun se on miinusta, että peli vaatii nykypelaajalta enemmän...
JypeK

01.10.2014 klo 19.42 9 tykkää tästä

Minkä takia tuo "Vaatii pelaajalta nykypelejä enemmän" on miinuksissa? Eikö se ole tänä ylihelppojen pelien aikakautena vaan hyvä asia?
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

01.10.2014 klo 20.42 4 tykkää tästä

Itsekin mieltäisin tuon plussaksi, varsinkin kun oldschool Fallout-meininki on plussana. Ei tätä ihan kasuaalipelaajille ole suunnattukaan.
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.10.2014 klo 22.05 6 tykkää tästä

Niin, mainittakoon, että Jarkko ei tuota ensimmäistä miinusta itse listaan laittanut. Itse vain kuuntelin miekkosen huomioita siitä, miten mm. save-toiminnon käytön on joutunut opettelemaan uudelleen, niin päätin lisätä juttuun maininnan siitäkin.

Ja kommentoijat ovat oikeassa: se on joko iso plussa, jos hakee haastavaa peliä, tai miinus, jos on tottunut siihen että kuolema pelissä ei oikein merkitse mitään.
Muokannut: Mikko 01.10.2014 klo 22.05
karva

01.10.2014 klo 23.08 3 tykkää tästä

Ei kuolema tässäkään merkitse kyllä mitään kunhan tajuaa quick savettamaan ennen jokaikistä keskustelua ja taistelua. Tämä tietysti vain niille ketkä haluaa tarinaansa tietynlaisen suunnan.

Itselläni uudelleenpeluuarvoa tulee ainakin yksi kerta kun pelaan ns. hardcoresti että peliä ei ladata jos tapahtumat ei mene oman mielen mukaan.
asdfghj

02.10.2014 klo 00.05

Mikko kirjoitti:
mm. save-toiminnon käytön on joutunut opettelemaan uudelleen, niin päätin lisätä juttuun maininnan siitäkin.
Manuaalinen tallennus valikosta, autosave alueiden välillä ja vartin välein ja quicksave napinpainalluksella, taisi olla vielä usea slotti ettei huono quicksave ylikirjoittanut edellistä. Ei mitään "uudelleen opeteltavaa", ellei sitten muiden pelikehittäjoen pitäisi ottaa oppia tästä.
Jnq

02.10.2014 klo 08.00 1 tykkää tästä

Olisi voinut miinuksena myös mainita rasittava non combat skillien käyttö. Käytössä kestää helvetin pitkään mikä on ihan typerää out of combatissa. Jos sulla on 60% chance tiirikoida kassakaappi auki, voi mennä se 4x quick save/load ennen kuin saat auki, eli minuutista pariin noinniinku ajallisesti. Tähän saverumbaan kun lisätään se että itse tiirikointi kestää sen 10s niin alkaa välillä verisuoni pullottamaan ohimolla.

(Ainakin lähes) jokainen noita yrittää niin pitkään että onnistuu anyway eikä mitään kiirettä tai vaaraa ole, niin aivan typerää että aikaansa joutuu tuhlaamaan tuohon malliin.
Veteraani

02.10.2014 klo 08.51 7 tykkää tästä

JypeK kirjoitti:
Minkä takia tuo "Vaatii pelaajalta nykypelejä enemmän" on miinuksissa? Eikö se ole tänä ylihelppojen pelien aikakautena vaan hyvä asia?

Koska tätä arvostelua lukevat myös ne ylihelppoihin peleihin tottuneet ja miettivät onko tämä peli heille, on hyvä kertoa että tämä ei ole ihan läpihuutojuttu.
asdfghj

02.10.2014 klo 09.00 1 tykkää tästä

Jnq kirjoitti:
(Ainakin lähes) jokainen noita yrittää niin pitkään että onnistuu anyway eikä mitään kiirettä tai vaaraa ole, niin aivan typerää että aikaansa joutuu tuhlaamaan tuohon malliin.
Saman tien voisi poistaa kaikista ovista ja kassakaapeista lukot kun (ainakin lähes) jokainen kuitenkin avaa ne joka tapauksessa.
Tallukka

06.10.2014 klo 17.33

Taas tämmöstä hikistä nostalgia paskaa naavapartahörhöille ja pikkupennuille jotka ovat aivan innoissaan ku pääsee pelaamaan jotain harmaapartojen hehkuttamaa paskaa ja kyllästyvät parissa tunnissa kun eivät osaa.

Ei kunnon toimintaa, räjähdykset ja meno ja meininki puuttuu, ammukset loppu kokoajan, terveys ei palaudu itestään, liikaa valittavia skillejä joita ei jaksa ees käyttää, liian vaikee helpoimmallakin vaikeustasolla.

Pelaamatta paskaa.
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

06.10.2014 klo 18.59

asdfghj kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
mm. save-toiminnon käytön on joutunut opettelemaan uudelleen, niin päätin lisätä juttuun maininnan siitäkin.
Manuaalinen tallennus valikosta, autosave alueiden välillä ja vartin välein ja quicksave napinpainalluksella, taisi olla vielä usea slotti ettei huono quicksave ylikirjoittanut edellistä. Ei mitään "uudelleen opeteltavaa", ellei sitten muiden pelikehittäjoen pitäisi ottaa oppia tästä.

Jos tämä pitää paikkansa, niin tässä ei pitäisi olla ensimmäisellekään PC-pelaajalle yhtään mitään uutta, sillä tallentaminen on suuressa osassa PC-peleistä toiminut tuolla periaatteella 90-luvusta asti aivan viime vuosiin asti, jolloin (omasta mielestäni typerät) tarkistuspisteet ja niiden yhteydessä tallentaminen ovat korvanneet vanhan, hyvän systeemin.
Provosti

09.10.2014 klo 23.32

Hieno peli kunenes joku provosti rupes seuraan. Jossain tappelussa se sit suuttu ja rupes ampumaan meikäläistä. Seittemällä jätkällä yritin tappaa mut vitun pullahiiri väisti kaikki osumat. Puol tuntia värkkäsin siinä kunnes provosti tappomun koko tiimin. Rupes hieman vituttaa.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova