Tuorein sisältö

Lapis x Labyrinth

Arvioitu: Nintendo Switch
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 1
Kehittäjä: Nippon Ichi Software
Julkaisija: Nippon Ichi Software
Julkaisupäivä: 31.05.2019
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

24.05.2019 klo 18.50 | Luettu: 1477 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Sankaripino labyrintin sokkeloissa
Lapis x Labyrinth on aivan totaalisen älytön peli. Sellainen, joka ei olisi voinut tulla kuin pelijameilta, tai sitten Japanista, tuosta maiden pelijamista. Pelin perusidea on tuttu noin miljoonasta muustakin pelistä: pino seikkailijoita tunkeutuu pahuuden täyttämiin luolastoihin tuhoamaan vihollisia, kaatamaan pomoja ja keräämään loottia.


Mutta kysynpä vain, että kuinka monessa muussa pelissä yksi sankari juoksee pitkin luolastoa muiden ollessa tämän päälaella hattuina?

Niin, sitä minäkin. Japani iskee taas.

Mitä ihmettä taas, Japani?


Lapis x Labyrinthin kuvaileminen on haastavaa, sillä kyseessä on tavallaan yhdistelmä tasohyppelyä, kevyttä toimintaroolipeliä ja Super Smash Brosia. Alusta alkaen käy selväksi, että hämärä ”sankarit hattuina toisen päällä” -systeemi (kehitystiimi sanoo, että inspiraatio löytyi japanilaisista dango-herkuista) on oikeasti sangen elegantti.


Luolastoon saa ottaa kerrallaan mukaan maksimissaan neljä sankaria kovin vaihtelevista hahmoluokista. Perustason soturien, varkaiden ja pappien ohella seikkailijat voivat olla vaikka sisäkköjä, koska Japani. Vain yksi on kerrallaan aktiivinen, mutta kaikkien varusteet kantavat kortensa kekoon nostaen aktiivisen sankarin hyökkäys- ja puolustustehoa. Sankaripinon ansiosta ei tarvitse koskaan arvuutella, mikä sankareista on aktiivisena ja mihin päin jonoa pitää pyörittää jos haluaa vaihtaa vaikkapa noidan turmionritariin.

Samalla hattusankarit kuvastavat elegantisti myös pelaajan käytössä olevien hyppyjen määrää. Sen normaalin hypyn jälkeen voi hypätä uudelleen, mutta jokainen jatkohyppy pudottaa harteilta yhden sankarin, kertoen näin, montako neljästä hypystä on vielä jäljellä ennen kuin pitää laskeutua maahan latautumaan.


Tämä kaikki on hyvin tervetullutta, sillä Lapis x Labyrinth on myös äärimmäisen nopeatempoinen peli. Kun vihollisia tulee vastaan ja taistelu alkaa, ruutu on kepeimmilläänkin noin puolillaan räjähdyksiä, sateenkaaria, lentäviä jalokiviä ja kolikoita, sekä tietenkin vahinkonumeroita. Käytössä on kaksi hyökkäysnappia, joiden yhdistäminen ohjaimen suuntiin määrittää, mikä hahmo- ja asekohtainen liike irtoaa. Lisäksi käytössä on yhden tai koko hattuporukan käyttöön valjastavia tiimihyökkäyksiä, joiden pitää aina latautua hetken aikaa käyttöjen välillä.

Kullakin hahmolla on oma pelityylinsä, ja koska hahmoja voi generoida vaikka maailman tappiin, mikään ei estä kokeilemasta ja etsimästä omaa suosikkikombinaatiotaan. Itse tykästyin alusta saakka noitaan, joka harrastaa suuria aluehyökkäyksiä.


Kun vihollisia mätkyttelee, ruudun ylälaidassa oleva kombomittari täyttyy. Sen paukahtaessa kattoon aktivoituu useammin arcadepeleistä tuttu fever-tila, jossa kaikki hyökkäykset ovat entistä voimakkaampia ja seiniä lyömälläkin ilmoille räjähtelee valtavia kolikko- ja jalokivipilviä samalla kun pajatsoäänet ja kolikoiden kilinä muodostavat yhdessä teknobiitin kanssa soundtrackin.

Koska kyse on luolastoseikkailusta, luolista pitäisi tietenkin myös etsiä loottia. Kussakin luolaston kerroksessa on viiden minuutin aikaraja, jonka sisällä pitäisi tuhota pitkin kerrosta sijoitellut jalokivet ja näin avata teleportti seuraavaan kerrokseen ja lopulta pomolle. Siinä sivussa kerätään paitsi suoraan aarteita, myös lukittuja aarrearkkuja, joita saa sitten seikkailun jälkeen availla keräämillään avaimilla. Erikoinen, mutta ihan toimiva ratkaisu.

Siinä sivussa…


Koska kyse on Nippon Ichin kehittämästä pelistä, hektisen luolastomätkyttelyn ohella on tarjolla tietenkin myös metapeli. Luolaston ulkopuolella sijaitseva, sankareiden käyttöön aikanaan rakennettu kylä, on vuosien varrella vajonnut melkoiseen lamaan. Kun sankareita ei enää näkynyt, ei heitä tukevalle infrastruktuurillekaan ollut tarvetta ja niin pelin alussa kaikki paitsi seikkailijoiden kilta onkin lappu luukulla.


Luolastoon tunkeutumalla pelaaja saa hiljalleen avattua kaupunkiin jos jonkinlaisia liikkeitä ja kahviloita, joissa voi craftailla varusteita tai vaikka ostella luolaston kerrosten välillä popsittavia välipaloja parannuksen ja buffien toivossa.

Ilahduttavasti tämä ei kuitenkaan ole se pelin pääpointti, vaan ainoastaan sitä pääjuttua – hektistä ja värikästä luolastotoimintaa – tukeva lisäkiva. Itse pääpeli toimiikin mainiosti, joskaan ei aivan kivuttomasti. Peli yrittää kyllä tarinan aluksi selittää erilaisia mekaniikkojaan ja mekanismejaan, mutta niitä tulee liukuhihnalta järkyttävällä vauhdilla. Kaiken tarjolla olevan tiedon sisäistäminen ja varastoiminen on haastavaa, varsinkin kun tutoriaalia läpikäydessään ei vielä osaa välttämättä arvostaa ja painottaa kaikkea kuulemaansa. Onneksi tutoriaaleja voi lueskella uudelleen myöhemminkin ja täten oppiminen on kyllä mahdollista. Se kuitenkin vaatii enemmän vaivaa kuin näin iloisen ja yksinkertaisen näköiseltä peliltä voisi odottaa.

Pitkä taival



Lapis x Labyrinth on pitkä peli, ja hieman ikävästi tämä pituus johtuu välillä grindauspakosta. Ihan kelvollisena ideana sankarit aloittavat aina uuden luolastomatkan ykköstasolta ja keräävät sitten kokemusta edetessään. Näin on pidetty huolta siitä, että pelaaja ei voi grindata itselleen niin kovia ominaisuuksia, että haasteet kaatuisivat itsestään. Tämä tarkoittaa kolikon kääntöpuolella sitä, että joskus vastaan vain tulee sellaisia haasteita, että peli pysähtyy. Mitäs sitten tehdään? No grindataan esineitä, tietenkin.

Koska kokemustasoilla ei ole niin hirveästi väliä, esineillä on. Niiden haaliminen taas on pitkälti sattumanvaraista, joten välillä on vain pakko juosta niitä auki olevia luolastoja uudelleen ja uudelleen siinä toivossa että saisi haalittua itselleen kasaan hieman kovemmat varusteet ja voisi taas edetä niihin haastavampiin luolastoihin.


Nämä ovat myös niitä hetkiä, jolloin Lapis x Labyrinthin kulissit rapisevat ja se käy hieman turhankin ilmeiseksi, että pelillinen sisältö on oikeasti nähty jo tutoriaalin jälkeen ja sitten vain toistetaan samaa looppia uudelleen ja uudelleen erilaisten grafiikoiden saattelemana. Tässä jonkinlainen pysyvämpi progressio olisi ehkä voinut auttaa, mutta toisaalta kenties ei: Nippon Ichin tyypit kyllä osaavat hommansa ja näitäkin ideoita on varmasti kokeiltu.

Haluan myös korostaa, että kuten lopussa seisovista pisteistä voinee päätellä, ongelma ei ole suunnaton. Lapis x Labyrinth ON riemastuttava, värikäs ja viihdyttävä peli. Itse pelailin sitä hieman lyhyemmissä pätkissä, ja siihen peli on omimmillaan: yhden luolaston putsaaminen kestää maksimissaankin noin vartin, ja sitten voi vetää henkeä ennen seuraavaa.



V2.fi | Miikka Lehtonen

Lapis x Labyrinth (Nintendo Switch)

Puhdasta japanilaishulluutta.
  • Söpöt ja värikkäät grafiikat
  • Peruspelattavuus toimii
  • Sankaripino on mainio mekanismi
  • Nopea tempo ja lyhyet seikkailut = täydellinen matkapeli
  • Vapaa ryhmänrakennus
  • Tarina? Mikä tarina?
  • Ajoittainen grindaus
  • Loppua kohti tympeitä kerrasta poikki -kuolemia
  • Ajoittainen hidastelu
< A Plague Tale: Innoc... Outward... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova