Milestone on rutinoitunut tekijä jo vuosikymmenien ajan erityisesti kaksipyöräisten simuloinneissa. MotoGP-pelisarjastakin tuttu kehitystiimi on vakiinnuttanut asemansa moottoripyöräilygenren merkittävimmäksi tekijäksi ja tälläkään kerralla lopputuote ei tuota pettymystä. Kuudenteen osaansa edennyt RIDE-sarja tarjoaa tuttuun tapaan realismia, pikkutarkkaa säätöä ja vakuuttavan määrän lisensoituja ajokkeja ja ratoja. Viimeksi olen arvioinut PlayStation 4:llä sarjan kolmatta osaa ja tuolloinen teksti kävisi melkein yksi yhteen myös tämän uusimman version kanssa – Imatranajot ovat vain pudonneet tällä kertaa pois kisaohjelmasta.


Realismi edellä kehitetty pelisarja on tunnettu melko haastavasta oppimiskäyrästään ja uutuutena peliin on lanseerattu Arcade-tila hieman kevyempää otetta kaipaaville, jossa pikkutarkka pyörän asetusten säätö on lukittu piiloon ja pelin fokus on hieman aiempaa anteeksi antavammassa ajotuntumassa. Kaltaiselleni sunnuntaimopoilijalle uudistus on tervetullut, ja muistankin hyvin aiemman osan aiheuttamat ärräpäät, kun ensimmäisissä kisoissa ykkösprioriteetti oli menestyksen sijaan siinä, että edes pääsi maalilipulle. Pelaaja istutetaankin heti alussa testaamaan sekä arcade- että pro-pelitilaa löytääkseen itselleen parhaan mahdollisen pelikokemusvaihtoehdon.



Pelivalikot ja uratila on rakennettu fiktiivisen RIDE Fest -nimisen tapahtuman päälle, jonka tunnelmassa on aistittavissa lainauksia muista ajopeleistä. Festivaalitunnelmaa ei tunne itse ajosuorituksissa, mutta alkuvalikko on ihan tyylikäs. Kampanjassa on sadoittain kilpailuja erilaisilla pyörätyypeillä. Kaikkia kisoja ei tarvitse ajaa saati voittaa, jotta uusia kilpailuja avautuisi, joka luo pientä vapautta pelaajalle valita millaista kilpailua milloinkin haluaa lähteä suorittamaan.


Festivaalitunnelman suurin latistaja on pelin geneerinen EDM-soundtrack. Yleisesti elektronisesta musiikista pitävänä kauhistuin kerta toisensa jälkeen pelin luotaantyöntävästä teknojumputuksesta. Musiikki oli siinä määrin häiritsevää, että tulin ladanneeksi konsolille Spotifyn ongelmaa korjaamaan. Ensimmäisen Xboxin aikaan kuuntelin pelien taustalla konsolille siirtämiäni mp3-tiedostoja (koska se oli pienestä miehestä siihen aikaan tyylikästä), mutta sittemmin olen tyytynyt aina pelien omiin soundtrackkeihin, kunnes nyt kamelin selkä katkesi.


Sisältöä pelissä on kiitettävissä määrin. Eri maailmankolkkiin sijoittuvia ratakokonaisuuksia muutamin eri variaatioineen on 39 erilaista ja ajokkejakin ainakin 250 erilaista laajan viritysosakatalogin kera. Pääpaino radoissa ja pyörissä on katuajon puolella, mutta päästään pelissä pienissä määrin motocross-meininkiäkin harrastamaan ravan lentäessä. Verkkopelinä kuudes peliosa ei vieläkään säväytä. Muiden kanssa kisaaminen on haamuilua, joka on aika turvallinen valinta, ettei kukaan pääse kiusallaan muita kolamaan kumoon. Toisaalta tutut verkkoviiveen aiheuttamat ongelmat ovat edelleen läsnä ja verkkopelitoverien liikehdintä on hyvin luonnotonta ja aikaeroja muihin kilpailijoihin näyttävään kelloon ei voi aina luottaa.



Simulaatiofiilikseltään peli on mainiolla tasolla, ja kuten sanottua, uudelle pelaajalle oppimiskäyrä erityisesti pro-moden puolella on jyrkkä. Ajolinjoja ja oikea-aikaisia jarrutuksia saa opetella pitkään ennen kuin ne alkavat onnistua. Usein löysin itseni radan ulkopuolelta, kun vääräaikaisesta jarrutuksesta ja huonosta ajolinjasta johtuen aliohjautumiselle ei voinut enää mitään. Sateella hankaluudet vielä korostuvat, kun viimeistään silloin tuntuma tien pintaan on menetetty. Jonkin aikaa radan reunoja kynnettyään onkin palkitsevaa päästä homman jujusta kiinni. Arcade-muodon anteeksiantavuus paikkaa onneksi tätä ja aloittelijan ei tarvitse sen valitessaan heittää ohjainta heti parin kierroksen jälkeen seinään. Tuntumaa ajamiseen voi hakea myös pelin opetusosiosta, mutta alkuun pääsemiseksi tuntui opettavammalta ajaa normaaleja kisoja ja epäonnistua niissä, sen sijaan että opetusmuodossa samaa mutkaa toistaisi niin kauan, kunnes se täydellisesti onnistuisi.


RIDE 6 on yhteenvetona mainio kokonaisuus. Edelliseen osaan en voi pikkutarkasti verrata, mutta sisältöä on niin runsaasti, että ei voi muuta kuin lyödä käsiä yhteen. Arcade-tila ei ole siinä määrin nimensä mukainen kuin Ridge Racer -pelisarja autopeleissä, mutta se tekee simulaatiosta sen verran helpomman lähestyttävän, että peliä voi suositella aiempaa laajemmalle pelaajakunnalle. Urheilupelimäisesti voisi toki sanoa, että uudistuksia on melko vähän edelliseen versioon, mutta kaiken kaikkiaan peliä voi suositella jokaiselle kaksipyöräisistä pitävälle videopelaajalle.