Tuorein sisältö

Hobitti - Odottamaton matka

Ensi-ilta: 12.12.2012
Genre: Fantasia, Seikkailu, Toiminta
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

13.12.2012 klo 18.45 | Luettu: 65651 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Hobitti - odottamaton matka (The Hobbit: An Unexpected Journey) on lähes sama elokuva kuin Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit. Leffojen välissä mestari Peter Jacksonin päähän putosi 11 Oscaria. Entinen Jackson löysi viihteellisen ytimen J. R. R. Tolkienin rikkaasta mutta rönsyilevästä romaanista: pois silpoutui muun muassa turha hihhuli Tom Bombelibim. Uusi Oscar-Jackson juhlii hihhulivelho Radagast Ruskeaa yrittäessään paisuttaa ohutta kirjaa. Miksi? Miksi Jacksonin King Kongissa on puolet enemmän toimintaa kuin tarvitaan? Miksi Jacksonin draamajännäri Oma taivas näyttää Super Mario Galaxylta? Siksi, että Jackson on niitä taiteilijoita, joiden tulisi kärsiä, taistella ja tehdä kompromisseja, eikä saada absoluuttista valtaa.

Koska Odottamaton matka on kierrätystä, koin ylilyönnit piristävinä. Ruskealla pöpivelholla on pulunkakkaa naamassa ja menopelinä pupureki. Jos tämä ei kuulosta erikoiselta, katsopa HFR 3D -versio. Kun sekuntiin mahtuu kaksinkertainen määrä kuvia perinteisiin elokuviin verrattuna, näkymät ovat uskottavampia. Useat asetelmat ovat käsinkosketeltavia - mukaanlaskien pulunpaskavelho! Kakka olkoon esimerkki siitä, miksei leffa vaikuta yhtä tasaisen tyylikkäältä kuin 3D-filmit Hugo ja Prometheus. Huippukohdat ovat joka tapauksessa jotakin uutta ja uljasta: pelkäsin siementäväni housuni kylmiä väreitä kokiessani. Moni on ruikuttanut, että HFR saa tapahtumat näyttämään teatterilta. Eikös teatteri ole vähän niin kuin elokuvaa, mutta se tapahtuu oikeasti edessäsi? Jos teatterissa lennetään tyylitellysti pupureellä, lähden minä teatteriin, niin yksinkertaista tämä on.

HFR 3D tehostaa eniten joukkotaisteluita (eräs takauma on puhdas pikkupojan unelma) ja muuta toimintaa, sekä lähikuvia hirviöistä. Klonkku teki yhtä suuren vaikutuksen kuin kymmenen vuotta sitten. Tahdoin kikattaa, sillä ei tämmöinen iljetys ole ennen ollut näin totta! Tahdon nähdä nämä hetket uudestaan, mutta koska tarina on puuduttava, en ole varma tahdonko antaa silmilleni persettä. Lumoava Avatar kärsi nähdäkseni vain siitä, että tarina oli pikakelausta: olisin tahtonut tunnin lisää. Hobitista voisi leikata tunnin ihan oikeasti.

60 vuotta ennen Sormuksen ritareita Gandalf ja 12 kääpiötä hyökkäävät Bilbo Reppulin asuntoon, ryöstävät muonat ja kysyvät lähdetkö taistelemaan lohikäärmettä vastaan. Kävely alkaa, eikä lopu. Jokainen kohtaus on pitkitetty. Useiden katselukertojen jälkeen arvostan yhä vahvemmin sitä, miten rauhallisesti Sormuksen ritarit alkaa: on arkea, hulluttelua ja säkenöintiä lasten silmissä. Kontu heräsi eloon. Uskottavuus tehosti kaikkea myöhempää. Myös Odottamaton matka hidastelee Konnussa, mutta ei ulkona vaan Bilbon mökissä. Tämä on sitä teatteria. Näkymät ovat ahtaita ja rajoittuneita. Vaikka tunnelmat ovat hupsuja, ovat ne myös hieman teennäisiä. Martin Freeman on miellyttävä Bilbo, Ian McKellen on Gandalf ja kääpiöt ovat velikultia, joten seikkailun itsensä pitäisi olla tosi jännä!

Paitsi että se on jo nähty. Ei siinä mitään, jos sankarit kävelevät taas kohti vuorta tavoittamatta sitä, mutta kun pysähdyspaikat ja monet yksityiskohdatkin ovat samoja. Ihanko totta Gandalfin on taas seisottava sillalla jättiluolassa jättihirviön edessä? Jackson lihottaa tarinaa Tolkienin muistiinpanoilla, mistä seuraa lisää yhtäläisyyksiä. Sauronin paluu ei ole vielä varmaa, mutta tutut hahmot keskustelevat asiasta tutussa paikassa. Toisto ei opeta uutta, vaan tekee alkuperäistrilogiasta vähemmän uniikin. On kiinnostavaa nähdä kuinka Bilbo saa tietyn sormuksen, mutta noin muuten Keski-Maa tuntuu ahtaammalta tämän elokuvan vuoksi.

Trilogian avauksen idea on taas se, että ne ystävystyvät jotka kävelevät jatkossakin. Tällaiset teemat joilla kohtauksista tehdään kokonaisuus eivät ole vetelän käsikirjoituksen vahvuuksia. Bilbo unohtuu eräässä vaiheessa taustalle noin tunniksi. Kääpiöiden johtaja vaikuttaa rasistilta tylyttäessään Bilboa, joka on ihan kiltisti kipitellyt ja kuunnellut jaarittelua kuten kääpiötkin. Toteutuksen ansiosta tunnelmissa on usein tuttua taikaa, mutta huonosti suunniteltu on puoliksi tyritty. Mikä siinä muka mättää, kun kiva poppoo ajautuu mahtavaan mäiskeeseen? Ainoastaan se, että kun kirjoittaja on maalannut sankarit nurkkaan, ulkopuolinen taho tulee yllättäen apuun - aivan kuten jokaisessa aiemmassakin toimintakohtauksessa...

Tätä porukkaa seuraisi mielellään elokuvassa, jota ei ole vaivalla tyritty kuten kahtia jaettu. Jos oikein muistan, materiaalia ei ole enää paljoa, joten todennäköisesti seuraavassa osassa nähdään Legolasin puoli tuntia kestävä cameo-suoritus ja semmoista. Näyttää pahasti siltä, ettei tämä ole uusi trilogia, vaan encore-trilogia.

Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Enkelten siivu... My Reflection - Dre... >

Keskustelut (52 viestiä)

Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

13.12.2012 klo 19.20 37 tykkää tästä

Tämä on häväistys. Kyseessä on vuoden paras elokuva. 5 tähteä. Miksikö? No loistava ohjaus ja näyttelijä suoritukset, sekä käsi. Ja ennenkaikkea tuore ja mielenkiintoinen aihepiiri, eikä semmoinen mitä on melkein joka toisessa leffassa. Tämä myös viihdyttää alusta loppuun ja tehosteet ovat hyviä
h1ppidippi

Rekisteröitynyt 15.03.2011

13.12.2012 klo 19.31 11 tykkää tästä

Jos elokuva on lähelläkään alkuperäisen kirjan tai Taru Sormusten herrasta -trilogian tasoa, niin oma arvosanani tulee olemaan kyllä reilusti korkeampi kuin 3/5. Tai no mitä minä tiedän, huomenna sen vasta näkee kun olen menossa katsomaan.
PS. Aina hyvä idea aloittaa vuoden odotetuimman elokuvan arvostelu puhumalla kappaleen verran 3D:n vaikutuksesta pulunpaskaan :)
Tapza

13.12.2012 klo 19.34 16 tykkää tästä

Ihmetykseni oli suuri jo silloin, kun kirjasta sanottiin työstettävän kaksi leffaa. Kun määrä kasvoi vielä kolmeen, aloin todella huolestua. Arvostelun perusteella on käynyt juuri niin kuin pelkäsin. Alkuperänen kirja kun tosiaan on sellainen 300-sivuinen, suurimmaksi osaksi leikittelevään sävyyn kirjoitettu satu. Paisuttaminen ei ole elokuva-adaptaatioiden kanssa niin yleistä kuin tiivistäminen ja leikkely, mutta voi aivan yhtä lailla pilata kerrottavan tarinan.
Möhköfantti

13.12.2012 klo 19.42 13 tykkää tästä

On nimenomaan hyvä muistaa Hobitin ja Lord of the Ringsin erot, jotka peilaavat myös elokuvasovituksiin. Lord of the Rings on paljon filosofisempi sekä vakavasävyttisempi kuin Hobitti, mikä selvästi tekee elokuvista erilaisia, vaikka sjoittuvatkin samaan maailmaan. Hobitti ei ole yhtä eeppinen kuin trilogia, mutta sen taas korvaavat paljon vahvempi hahmokerrnonta, huumori sekä yksityiskohtaisempi maailma. Mua ei todellakaan haittaa, että Hobitti jaettiin kolmeen osaan, se nimittäin antaa niin paljon enemmän Jacksonille tuoda vapauksia elokuviin sekä laajentaa enemmän Middle-Earthin maailmaa. :) Nyt Hobitin jälkeen sitä huomasi, kuinka tiivistetty paketti Lord of the Rings oikeasti on.
lowty

13.12.2012 klo 20.52 8 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
Tämä on häväistys. Kyseessä on vuoden paras elokuva. 5 tähteä. Miksikö? No loistava ohjaus ja näyttelijä suoritukset, sekä käsi. Ja ennenkaikkea tuore ja mielenkiintoinen aihepiiri, eikä semmoinen mitä on melkein joka toisessa leffassa. Tämä myös viihdyttää alusta loppuun ja tehosteet ovat hyviä

Pah, yliarvostettuja molemmat. Vuoden paras leffa on jo mennyt.
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.12.2012 klo 21.13 7 tykkää tästä

Tuli katottua noin reilu tunti sitte tämä. Kirja on lukematta. Lotrin oon lukenu ja nähny ja siitä tiivistettäköön että niin kirjassa tykkäsin eniten viimisestä kahdesta, elokuvista ensimmäisestä.

Tämä taas ei tuntunut oikeen tarjoavan mitään muuta ku eeppistä ja eeppistä ja eeppisen eeppistä kamera-ajoa sekä lähietäisyydeltä kuvattua taistelua. Joka taistelun jälkee eeppisen eeppinen täpärä pelastautuminen ja hohhoijaa. Plääh. Jackson tarjoaa tasan sitä samaa tavaraa mitä kolmessa edellisessäkin elokuvassa, joskin tässä nyt ei tapahdu juuri mitään. Tämä olis todellakin kaivannut tiivistämistä ja selkeämpää rytmitystä. Ei vuoristoradat ole jänniä jos se on puoltoistatuntia alamäkeä.

Kääpiöt hahmoina jäi erittäin pinnallisiksi tätä pääjehua lukuunottamatta. Varmasti kaipais sen kirjan kaverikseen, et noista irtoais jotain enemmän. Tehosteitakaan en nyt enää kehuis, osassa kohtaa oli oudon sumeita kuvat, liekkö johtui 2D:stä.

Ei siinä, kyllähän tässä viihtyi koko leffan ajan, mutta epäilys heräsi, että viihtyykö seuraavalla kerralla, varsinkin jos se on pienemmältä ruudulta. Mitään penkinreunalla istumista tämä ei juuri tarjonnut.

Annoin nyt alustavasti imdbiin 7/10. Metacritics näyttäs olevan 60/100 samalla ku imdb yleisöarvioista lähes 70% on antanu kympin.
Muokannut: perato 13.12.2012 klo 21.14
jannejee

13.12.2012 klo 21.26 12 tykkää tästä

Minulle tämän pilasi jo se, että joka ikinen pahis oli tehty tietokoneella. Ei yksinkertaisesti pysty katsomaan vakavasti cgi-hahmoja elokuvissa. Ihmettelen myös kovasti tätä ratkaisua, sillä Lotrissa maskeeraukset toimi ällistyttävän hyvin.
Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

13.12.2012 klo 22.25 8 tykkää tästä

Mun pahin pelko oli, että tästä tulisi jotenkin merkityksetön, koska varsinaista antagonistia ei vielä edes esitellä.
Se pelko oli aiheeton, ja Azogin mukaantuonti olikin tosi fiksu veto, niin Thorinkin "kaikkivituttaa" mentaliteetti saatiin keskitettyä johonkin.

Loppujen lopuksi oon ihan tyytyväinen siihen, missä määrin pysyttiin uskollisena alkup. teokselle. LotRin filmatisoinneissa mua ärsytti se, miten tylysti viitattiin kintaalla näille rotujenvälisille skismoille, tässä olin heti menossa mukana kun esitellään sukupolvia vanhat haavat joilla on oikeasti merkitystä, eikä vaan sitä "heh"tason "suippokorviin ei oo luottamista".

En ymmärrä toiminnasta vikiseviä, koska ainakin LotReissa oli enemmän mäiskettä, tietty myös kirjasta johtuen. Thorin on hahmona mielenkiintoisempi kuin esim. Aragorn joka on kingi muttei oo varma viittiikö.
Matskua varmasti riittää kanssa vielä kahden leffan tarpeiksi, koska kirjan matskun lisäksi tarinaan liitetään vissiin ainakin Gandalfin Dol Guldur-seikkailut.

Tiesin että hankalin homma on tasapainottaa leffa silleen, että LotR-yleisö viihtyy mutta kirjasta välittyvä kevyempi ilmapiiri on myös läsnä. Tässä Hobitti onnistui keskinkertaisesti, tai erityyppisten kohtausten rytmitys epäonnistui välillä.

Loppupeleissä sain mitä halusinkin, eli lasten tarinan vähän aikuisemmassa paketissa ja kattavan loren ympäröimänä.
4/5

PS. Joku korjatkaa jos oon väärässä, mutta tämä Neuvoston kokoontuminen ja funtsailu että onko Dol Guldurin jäbä Angmarin noitakuningas vai kuka lie, eikö se oikeasti tapahtunut yli 1000 vuotta takaperin?
Tai eikö nää velhot (Saruman, Gandalf, Radagast, Pallando, Alatar) lähetetty Keski-Maahan nimenomaan siks että joku lurkkii Dol Guldurissa? Vai oonko ihan hukassa?
Muokannut: Heimdall 13.12.2012 klo 22.27
JeezBoxBalliNjaama

13.12.2012 klo 22.28 7 tykkää tästä

jannejee kirjoitti:
Minulle tämän pilasi jo se, että joka ikinen pahis oli tehty tietokoneella. Ei yksinkertaisesti pysty katsomaan vakavasti cgi-hahmoja elokuvissa. Ihmettelen myös kovasti tätä ratkaisua, sillä Lotrissa maskeeraukset toimi ällistyttävän hyvin.

Et ole ainoa jota häiritsi cgi-örkit, tuntui siltä että ollaan menty sieltä missä aitaa ei ole ollenkaan.
mjoo

13.12.2012 klo 23.52 3 tykkää tästä

mikä on hfr?
aaaporinkka

14.12.2012 klo 00.17 4 tykkää tästä

mjoo kirjoitti:
mikä on hfr?

lyhenne sanoista high frame rate
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.12.2012 klo 00.30 3 tykkää tästä

aaaporinkka kirjoitti:
mjoo kirjoitti:
mikä on hfr?

lyhenne sanoista high frame rate

Ja se tarkoittaa että 48 kuvaa sekunnissa.

Perinteinen "frame rate" on 24 kuvaa sekunnissa.

http://www.youtube.com/watch?v=spefM2OjKp4
_Evoxia

14.12.2012 klo 13.06 11 tykkää tästä

Tapza kirjoitti:
Ihmetykseni oli suuri jo silloin, kun kirjasta sanottiin työstettävän kaksi leffaa. Kun määrä kasvoi vielä kolmeen, aloin todella huolestua. Arvostelun perusteella on käynyt juuri niin kuin pelkäsin. Alkuperänen kirja kun tosiaan on sellainen 300-sivuinen, suurimmaksi osaksi leikittelevään sävyyn kirjoitettu satu. Paisuttaminen ei ole elokuva-adaptaatioiden kanssa niin yleistä kuin tiivistäminen ja leikkely, mutta voi aivan yhtä lailla pilata kerrottavan tarinan.

Siis elokuviinhan on lisätty kohtauksia joista ei kirjasta löydy. Esim koko Gandalfin katoaminen on selitetty ja näytetty elokuvassa kun taas kirjoissa siihen ei viitattu mitenkään.
Tämän takia elokuva oli aluksi kahdessa osassa jonka jälkeen päättivät muuttaa sen trilogiaksi koska halusivat muitakin Tolkienin keskimaahan sijoittuvia tarinoita mukaan Hobittiin.
Asku

Rekisteröitynyt 25.08.2007

14.12.2012 klo 13.19 5 tykkää tästä

Kävin katsomassa tämän 3D:nä, ja mielestäni efekteissä oli onnistuttu hyvin. (Tosin kävin katsomassa 3D-leffan ensimmäistä kertaa).

Leffa itsessaan oli ehkä hieman pettymys. Elokuva alkoi hitaasti ja osa kohtauksista oli aivan liian pitkiä. Etenkin kääpiöiden tulo Bilbon luo, huhhuh. CGI:n liikakäyttö ei häirinnyt sinänsä, mutta LOTR-trilogian maskeeraukset olivat huippuluokkaa, joten olisi ollut mukava nähdä niitä tuossakin.

Kirjan lukeneena oli mukava huomata, että kohtauksia ja hahmoja oli lisätty kirjan ulkopuolelta kuten *pienoinen spoileri* Radagast ja tosiaan tämä Gandalfin katoaminen.

Itse antaisin arvosanaksi 3,5/5, toivoen kuitenkin trilogian kahdelta osalta enemmän.
Weteraani2

14.12.2012 klo 14.23 6 tykkää tästä

_Evoxia kirjoitti:
Siis elokuviinhan on lisätty kohtauksia joista ei kirjasta löydy. Esim koko Gandalfin katoaminen on selitetty ja näytetty elokuvassa kun taas kirjoissa siihen ei viitattu mitenkään.

Onko se sitten välttämättä hyvä asia? Jos mikä tahansa muuhun ympäristöön sijoittuva elokuva yrittäisi ahtaa kankaalle kaiken mitä kaikkialla tapahtuukaan, vaikkei se olisi hirvittävän oleellistakaan, sitä syytettäisiin hyvästä syystä merkityksettömästä rönsyilystä. Mielestäni Keski-Maan ei pitäisi olla mikään poikkeus.
Aecobob

14.12.2012 klo 14.40 6 tykkää tästä

Omatkin narinani koskevat lähinnä tuota tarinan ajoittain rajuakin joutokäyntiä ja sitä, että toimintakohtauksissa ei ollut minkäänlaista jännitettä. Enpä silti viitsi kuin pisteen verran rokottaa, sillä huomasin kyllä uppoutuvani tällä kertaa asianmukaisesti satumaisempaan Keski-Maahan ihan samalla tavalla kuin ennenkin ja olihan leffa nyt ihan helvetin komea.
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

14.12.2012 klo 18.31 6 tykkää tästä

Weteraani2 kirjoitti:
_Evoxia kirjoitti:
Siis elokuviinhan on lisätty kohtauksia joista ei kirjasta löydy. Esim koko Gandalfin katoaminen on selitetty ja näytetty elokuvassa kun taas kirjoissa siihen ei viitattu mitenkään.

Onko se sitten välttämättä hyvä asia? Jos mikä tahansa muuhun ympäristöön sijoittuva elokuva yrittäisi ahtaa kankaalle kaiken mitä kaikkialla tapahtuukaan, vaikkei se olisi hirvittävän oleellistakaan, sitä syytettäisiin hyvästä syystä merkityksettömästä rönsyilystä. Mielestäni Keski-Maan ei pitäisi olla mikään poikkeus.

Ei pidä paikkansa. Game of Thornes on menestynyt hyvin, vaikka rönsyileekin. Tässäkin tapauksessa enemmän on enemmän.
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

15.12.2012 klo 00.15 3 tykkää tästä

Tämähän oli täysi lasten elokuva, vaikka olikin 3Dnä ja HFRlla todella kaunista katsottavaa
Cookos

Rekisteröitynyt 22.10.2012

15.12.2012 klo 01.24 8 tykkää tästä

Talmunen kirjoitti:
Tämähän oli täysi lasten elokuva, vaikka olikin 3Dnä ja HFRlla todella kaunista katsottavaa
Hobitti on lastenkirja?
_Evoxia

15.12.2012 klo 01.27 4 tykkää tästä

Weteraani2 kirjoitti:
_Evoxia kirjoitti:
Siis elokuviinhan on lisätty kohtauksia joista ei kirjasta löydy. Esim koko Gandalfin katoaminen on selitetty ja näytetty elokuvassa kun taas kirjoissa siihen ei viitattu mitenkään.

Onko se sitten välttämättä hyvä asia? Jos mikä tahansa muuhun ympäristöön sijoittuva elokuva yrittäisi ahtaa kankaalle kaiken mitä kaikkialla tapahtuukaan, vaikkei se olisi hirvittävän oleellistakaan, sitä syytettäisiin hyvästä syystä merkityksettömästä rönsyilystä. Mielestäni Keski-Maan ei pitäisi olla mikään poikkeus.

Kirjaa lukiessani tuli sellainen "no mitäs perkelettä se Gandalf teki?!" että juu, luulen että siitä olisi tullut isompi haloo jos tätä ei olisi selitetty/selitettäisiin.
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.12.2012 klo 03.47

Lichi kirjoitti:
Weteraani2 kirjoitti:
_Evoxia kirjoitti:
Siis elokuviinhan on lisätty kohtauksia joista ei kirjasta löydy. Esim koko Gandalfin katoaminen on selitetty ja näytetty elokuvassa kun taas kirjoissa siihen ei viitattu mitenkään.

Onko se sitten välttämättä hyvä asia? Jos mikä tahansa muuhun ympäristöön sijoittuva elokuva yrittäisi ahtaa kankaalle kaiken mitä kaikkialla tapahtuukaan, vaikkei se olisi hirvittävän oleellistakaan, sitä syytettäisiin hyvästä syystä merkityksettömästä rönsyilystä. Mielestäni Keski-Maan ei pitäisi olla mikään poikkeus.

Ei pidä paikkansa. Game of Thornes on menestynyt hyvin, vaikka rönsyileekin. Tässäkin tapauksessa enemmän on enemmän.
Ei se menestys silti hyväksi tee. GoT ei pysy kasassa ei millään. Vois olla hyvä sarja jos oottelis eka kaikki kaudet ja sit leikkelis ite semmoseks järkevämmäks sen.
Goodgulf

15.12.2012 klo 04.13

Heimdall kirjoitti:

En ymmärrä toiminnasta vikiseviä, koska ainakin LotReissa oli enemmän mäiskettä, tietty myös kirjasta johtuen. Thorin on hahmona mielenkiintoisempi kuin esim. Aragorn joka on kingi muttei oo varma viittiikö.
Matskua varmasti riittää kanssa vielä kahden leffan tarpeiksi, koska kirjan matskun lisäksi tarinaan liitetään vissiin ainakin Gandalfin Dol Guldur-seikkailut.

Itseasiassa sen minkä monet trailerit ovat paljastaneet, ovat Gandalfin Dol Guldur seikkailut osa tätä Odottamatonta Matkaa, jotka nähdään hyvinkin varmasti pidennetyssä versiossa sitten myöhemmin.
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

15.12.2012 klo 09.49 2 tykkää tästä

perato kirjoitti:
Lichi kirjoitti:
Weteraani2 kirjoitti:
_Evoxia kirjoitti:
Siis elokuviinhan on lisätty kohtauksia joista ei kirjasta löydy. Esim koko Gandalfin katoaminen on selitetty ja näytetty elokuvassa kun taas kirjoissa siihen ei viitattu mitenkään.

Onko se sitten välttämättä hyvä asia? Jos mikä tahansa muuhun ympäristöön sijoittuva elokuva yrittäisi ahtaa kankaalle kaiken mitä kaikkialla tapahtuukaan, vaikkei se olisi hirvittävän oleellistakaan, sitä syytettäisiin hyvästä syystä merkityksettömästä rönsyilystä. Mielestäni Keski-Maan ei pitäisi olla mikään poikkeus.

Ei pidä paikkansa. Game of Thornes on menestynyt hyvin, vaikka rönsyileekin. Tässäkin tapauksessa enemmän on enemmän.
Ei se menestys silti hyväksi tee. GoT ei pysy kasassa ei millään. Vois olla hyvä sarja jos oottelis eka kaikki kaudet ja sit leikkelis ite semmoseks järkevämmäks sen.
Game of Thornes ei pysy kasassa, joka on yksi sen vahvuuksista. Kasaas pysyminen(siis se, että keskitytään vaan1-3 päähenkilöön) on niin ysäriä. Mielestäni Game of Thrones on nyt kahden kauden jälkeen kaikkien aikojen toiseksi pars TV-sarja. Lost on vielä edellä, mutta jos saavat tehtyä Game of Thornesia kirjasarjan loppuun(8+ tuotantokautta) pidän hyvin mahdollisena, että siitä tulee kaikkien aikojen paras.

Esimerkkinä nyt vaikka, kun koiten jälkikäteen alkamaan katsomaan x-filesiä. AAikoinaanhan sitä pidettiin hyvänä sarjana. Siinä on 2 päähenkilöä ja juoni kestää vain yhden jakson. Ei vaan jaksa seurata tuollaista. Aluksi DVD-boksit ja nyt nettipalvelut mahdollistavat sen, että sarjoista voidaan tehdä jatkuvia. Näin ne TV-sarjatkin kehittyvät.
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.12.2012 klo 10.51 7 tykkää tästä

Huomauttaisin, että Lichin logiikka ontuu näin kirjallisessa mielessä eräällä ratkaisevalla tavalla: J.R.R. Tolkien on kuollut. Jos lähdetään kovasti lisäilemään hänen tarinoihinsa asioita, joita niissä ei ollut alunperin - tai rääpimään niitä kasaan teksteistä, joita Tolkien itse ei eläissään julkaissut koska piti niitä keskeneräisinä - ollaan melko kaltevalla alustalla. Kun kyse on materiaalista, joka on näinkin tunnettu, suosittu, ja monille suoranainen uskonkappale, en lainkaan ihmettele jos kuuluu soraääniä

Toisekseen X-Filesissä on hyvinkin kattava, koko sarjan jatkuva juoni, joka vaikuttaa aivan kaikkiin tapahtumiin. Yhden jakson katsomalla sitä ei vaan ehkä tajunnut.
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.12.2012 klo 11.45 3 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
perato kirjoitti:
Lichi kirjoitti:
Weteraani2 kirjoitti:
_Evoxia kirjoitti:
Siis elokuviinhan on lisätty kohtauksia joista ei kirjasta löydy. Esim koko Gandalfin katoaminen on selitetty ja näytetty elokuvassa kun taas kirjoissa siihen ei viitattu mitenkään.

Onko se sitten välttämättä hyvä asia? Jos mikä tahansa muuhun ympäristöön sijoittuva elokuva yrittäisi ahtaa kankaalle kaiken mitä kaikkialla tapahtuukaan, vaikkei se olisi hirvittävän oleellistakaan, sitä syytettäisiin hyvästä syystä merkityksettömästä rönsyilystä. Mielestäni Keski-Maan ei pitäisi olla mikään poikkeus.

Ei pidä paikkansa. Game of Thornes on menestynyt hyvin, vaikka rönsyileekin. Tässäkin tapauksessa enemmän on enemmän.
Ei se menestys silti hyväksi tee. GoT ei pysy kasassa ei millään. Vois olla hyvä sarja jos oottelis eka kaikki kaudet ja sit leikkelis ite semmoseks järkevämmäks sen.
Game of Thornes ei pysy kasassa, joka on yksi sen vahvuuksista. Kasaas pysyminen(siis se, että keskitytään vaan1-3 päähenkilöön) on niin ysäriä. Mielestäni Game of Thrones on nyt kahden kauden jälkeen kaikkien aikojen toiseksi pars TV-sarja. Lost on vielä edellä, mutta jos saavat tehtyä Game of Thornesia kirjasarjan loppuun(8+ tuotantokautta) pidän hyvin mahdollisena, että siitä tulee kaikkien aikojen paras.
GoTin kohalla kysymys ei oo siitä montaako hahmoa seurataan vaan siitä kuinka relevanteilta ja mielenkiintosilta ne tuntuu. Romessa, Deadwoodiss, BSGssä kyl seurattiin useita hahmoja mut paljon taitavammin.

Ps. Lost oli kyllä ihan hirveä sarja jota jatkettiin jo ykköskaudelta ihan turhilla rahastusjaksoilla. Sama koskee sarjoja ku tätäki, ku kaikki jaksot ja kaudet päättyy gliffhangereihin nii niistä menee aikalailla hohto. Ne on tehty sellaselle add-porukalle joilla ei riitä keskittymiskyky ellei joka kohassa ole jotain äärettömän typerää koukkua jonka takia olisi ns. pakko katsoa seuraava jakso. Tämmösiä sarjoja ei juuri boxilta katota ku se jatkuva cliffhangeritykitys alkaa yököttään perättäin katotuissa jaksoissa.

Mut jo riittää näistä sarjoista, jos vaikka joku haluais puhua hobitista taas välillä.
Muokannut: perato 15.12.2012 klo 11.52
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

15.12.2012 klo 12.17 2 tykkää tästä

perato kirjoitti:

Ps. Lost oli kyllä ihan hirveä sarja jota jatkettiin jo ykköskaudelta ihan turhilla rahastusjaksoilla. Sama koskee sarjoja ku tätäki, ku kaikki jaksot ja kaudet päättyy gliffhangereihin nii niistä menee aikalailla hohto. Ne on tehty sellaselle add-porukalle joilla ei riitä keskittymiskyky ellei joka kohassa ole jotain äärettömän typerää koukkua jonka takia olisi ns. pakko katsoa seuraava jakso. Tämmösiä sarjoja ei juuri boxilta katota ku se jatkuva cliffhangeritykitys alkaa yököttään perättäin katotuissa jaksoissa.

Mut jo riittää näistä sarjoista, jos vaikka joku haluais puhua hobitista taas välillä.

Puhutaan vaan.
Mutta siis nimenomaan nämä clifhangertykitykset kun Lost on tarkoitettu katsottavaksi tiiviisiin. Tahtiin. En ollut kastsonut yhtään jaksoa ennakkoon ja kastsoin ne 6 kauttaa kolmessa viikossa. Toki juuri tälläiset sarjat kärsii, jos sen katsoo 6 vuoden aikana, niin kuin alunperin. Tämä siksi, kun jaksot vilisevät viittauksia menneeseen. Ja toki taso laski 3 kauden jälkeen täydellisyyttä hipovasta anoastaan loistavaksi. Neloskausi oli nyt aika filleriä, mutta ihan viihdyttävää silti. Vitonen ihan hauska aikamatkailukausi ja kutoskausi palasi jo lähes alkuperäiselle tasolle ja sarja tarjosi todellakin tyydyttyvän lopun ja saatiin lopetettua komeasti ja saatiin vastaukset tärkeimpiin kysymyksiin. Kutoskauden kiirastuliosuudet eivät yltäneet muun sarjan tasolle, mutta olivat silti kiintoisaa lisäsisältöä.

Mikko: Ainakin olin ymmärtänyt, että kaikki materiaali perustuu ainakin löyhästi Tolkienin kirjoituksiin tai viittauksiin, jotka hän on kirjoittanut jossain, muttei välttämättä Hobitti-kirjassa. Onko Tohon Hobittitrilogiaan sitten lisätty puhtaasti materiaalia, joka ei liity mitenkään Tolkienin viittauksiin, mitä jossain on tapahtunut?
Robban

15.12.2012 klo 13.41 3 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
Tämä on häväistys. Kyseessä on vuoden paras elokuva. 5 tähteä. Miksikö? No loistava ohjaus ja näyttelijä suoritukset, sekä käsi. Ja ennenkaikkea tuore ja mielenkiintoinen aihepiiri, eikä semmoinen mitä on melkein joka toisessa leffassa. Tämä myös viihdyttää alusta loppuun ja tehosteet ovat hyviä

No oletpas fanipoika. :E

Ihan jäätävästi pitkitetty leffa ja aivan liikaa vanhan trilogian toistoa. Juurikin tuo kohta, jossa Gandalf jälleen seisoo sillalla hirviö vastassaan oli mielestäni suorastaan halpaa.

Nauroin kyllä sieniä vetävälle hippivelholle.
Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

15.12.2012 klo 18.37 1 tykkää tästä

Goodgulf kirjoitti:
Itseasiassa sen minkä monet trailerit ovat paljastaneet, ovat Gandalfin Dol Guldur seikkailut osa tätä Odottamatonta Matkaa, jotka nähdään hyvinkin varmasti pidennetyssä versiossa sitten myöhemmin.

Mut se, miten tää sopii tarinan aikajanaan onkin sitten toinen juttu.
Gandalf kävi ekaa kertaa Dol Guldurissa melkein 1000 vuotta ennen Hobitin tapahtumia, Sauron pakeni. 400 v päästä Sauron palas ja joskus 100 vuotta ennen Hobitin tapahtumia Gandalf & co. hyökkää Dol Gulduriin ja sieltä löytyy mm Thrain joka antaa Gandalfille avaimen Ereboriin, ja Sauron pakenee Mordoriin. Tuleeko nää sitten leffassa takaumina vaikka Radagast muka vasta nyt Kolmannen Ajan vuonna 3000 tjsp tajus että Synkmetsässä on joku vinksallaan..
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

15.12.2012 klo 19.39 4 tykkää tästä

Käsittämätöntä miten Peltonen antaa tälle vain kolme tähteä, mutta Avatarille viisi. Ellet sitten arvioinut Avataria vain tusinahöttönä ja tätä elokuvana.

Enivei, samoilla linjoilla tuon kolmen tähden kanssa. Todella tyylikästä seurattavaa alusta loppuun (kiitos HFR:n ja 3D:n), sääli vain että tästä tuli muuten niin keskiverto.
fly

15.12.2012 klo 22.28 3 tykkää tästä

Taisi olla hiekkaa vaginassa kun tätä elokuvaa arvosteli.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.12.2012 klo 22.28 15 tykkää tästä

Lihatuomari kirjoitti:
Käsittämätöntä miten Peltonen [...] Avatarille viisi.

Tätä te jaksatte hokea.

Avatarissa tavallisesta, tai itseasiassa vammaisesta ihmisestä tulee osa satumaista kulttuuria. Avainsana: satumaista. Aidosti satumaista. Avatar on fantasia.

Milloin tämä on tehty paremmin? Tasan tarkkaan tämä. Minä pidän tasan tarkkaan tästä, joten älä sano: Tanssii susien kanssa. Tanssii susien kanssa ei ole satu.

Jos et osaa kertoa, silloin sinä ymmärrät täsmälleen, miksi Avatar sai viisi tähteä minulta.

Myös Titanic saa viisi tähteä tästä suunnasta. Kerro milloin romanttinen katastrofielokuva on tehty paremmin ja kritisoi sitten makuani. Minä pidän romanttisista katastrofielokuvista. Enkö saisi?

Milloin Hobitti on tehty paremmin? Yksinkertaista, Watson: katso Sormuksen ritarit.

En pidä eteenpäinkävelystä, mutta Taru sormusten herrasta -trilogia on mestariteos eteenpäinkävelyn saralla. Viisi tähteä paukahtaa (trilogialle kokonaisuutena).

Ei ole häpeä olla huono, jos olet joka tapauksessa paras.

_evoxia

16.12.2012 klo 08.02 6 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:

En tiedä johtuuko tämä vain musta mutta helvetti sentään JP sun tekstistä on vaikea saada selvää. Oikoluetko kirjoittamaasi ollenkaan koska tällä hetkellä en saa tuosta yhdestä

(Milloin tämä on tehty paremmin? Tasan tarkkaan tämä. Minä pidän tasan tarkkaan tästä, joten älä sano: Tanssii susien kanssa. Tanssii susien kanssa ei ole satu.) kappaleesta mitään selkoa?

Voi toki johtua siitäkin että olen valvonut koko yön.

Itse elokuvasta, kävin sen perjantaina katsomassa eikä pettänyt. Peltosen mainitsemat ongelmat kuten natsi-Thorin ja se että sankarijoukkoa aina autetaan ei ottanut minua ainakaan päähän koska näin ne oli kirjassakin kirjoitettu.
Jos nyt pitää pisteet antaa niin 4 / 5:stä ja suosittelut.
Ihmettelen

16.12.2012 klo 12.51 6 tykkää tästä

Mitälöhän ihmettä ihmiset odottavat elokuvilta nykyään, miten on muka saanut vain 3/5 ? En jaksa vaivautua edes lukemaan tätä arviointia. Kävin eilen katsomassa kyseisen elokuvan ja oli varmaan paras elokuva mitä olen koskaan nähnyt. Hienot maisemat, persoonalliset hahmot, paljon toimintaa ja sopivasti huumoria, ei ole eläessäni mennyt 170 minuuttia näin nopeata ja kyllä jäi innolla odottamaan lisää.
fly

16.12.2012 klo 13.33 1 tykkää tästä

"Jos et osaa kertoa, silloin sinä ymmärrät täsmälleen, miksi Avatar sai viisi tähteä minulta."

Wau !
Surkeaa

16.12.2012 klo 15.48 2 tykkää tästä

Kävin itse katsomassa leffan 3D HFR. Täytyy sanoa, että aivan mieletön leffa kyseessä. Ja näyttääkin upealta. En kyllä ymmärrä miksi kriitikot pillittävät samoista asioista. Vaikka tästä "arvostelusta" ei kylläkään saa mitään tolkkua. Mielestäni elokuvaan oli tuotu hienosti elementtejä, jotka täydentävät tarinaa. Hyvä että tulee 2 leffaa vielä. Käykää ihmeessä lukemassa forbesin arvostelu. Kunnolla paneuduttu aiheeseen. Oma arvioni 5/5
Kuparituppi

16.12.2012 klo 16.17 1 tykkää tästä

Tuntui elokuva omasta mielestäni lyhyeltä, olisin tahtonut nähdä lisää. Iso plussa, miten paljon kääpiöiden ulkonäköihin oltiin panostettu. Olihan se tietty pitkä kävely uuden-seelannin maisemistossa, mutta oli se silti kaunista katseltavaa.
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

16.12.2012 klo 21.03

Itse antaisin elokuvalle 3,5 tähteä koska Sormusten Herra. Muuten 2,5 tai 3-.

Jari-Pee kirjoitti:

Avatarissa tavallisesta, tai itseasiassa vammaisesta ihmisestä tulee osa satumaista kulttuuria. Avainsana: satumaista. Aidosti satumaista. Avatar on fantasia.

Milloin tämä on tehty paremmin? Tasan tarkkaan tämä. Minä pidän tasan tarkkaan tästä, joten älä sano: Tanssii susien kanssa. Tanssii susien kanssa ei ole satu.

Disneyn Pocahontas pesee Avatarin mennentullen. Sen sijaan että juopetteluun ja ehkä jopa rikollisuuteen taipuvainen John Smith tunaroisi laivamatkalla itsensä pidätetyksi, hän aiheuttaa aika paradoksin pelastamalla juoppohulluuden voimalla hukkuvan nuorukaisen. Niimpä hän pääsee "kartoittamaan uutta maailmaa", eli panemaan selvästi alaikäistä mutta uskomattoman muodokasta intiaaniprinsessaa. Tippuritartunnan, muutaman kuoleman ja monen muun käänteen jälkeen pariskunta päätyy ratkaisuun ettei yhteiselo olekaan välttämättä kovin hohdokasta, eivätkä he selvästi mahdu samalle mantereelle. Tarinaa ei haittaa millään tavoin se, ettei mitään näistä Disneyn tapahtumista tapahtunut oikeasti, eikä se että John Smithin ja n. 10 vuotiaan intiaaniprinsessan tapaamisesta ole muita todisteita kuin ko juoppohullun kertomukset. Kyllä siinä raavaalla miehellä vierähtää kyynel joka ikinen kerta kun kyseisen leffan katsoo.

PS. Kannattaa tutustua Megadriven Pocahotas peliin. Yllättävän laadukas lisenssituote lyhyestä kestostaan huolimatta.

PSPS. http://www.youtube.com/watch?v=kXraSkgssFk
Muokannut: Sir_Rymylys 16.12.2012 klo 22.54
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.12.2012 klo 00.56 13 tykkää tästä

Ihmettelen kirjoitti:
Mitälöhän ihmettä ihmiset odottavat elokuvilta nykyään, miten on muka saanut vain 3/5 ? En jaksa vaivautua edes lukemaan tätä arviointia. Kävin eilen katsomassa kyseisen elokuvan ja oli varmaan paras elokuva mitä olen koskaan nähnyt. Hienot maisemat, persoonalliset hahmot, paljon toimintaa ja sopivasti huumoria, ei ole eläessäni mennyt 170 minuuttia näin nopeata ja kyllä jäi innolla odottamaan lisää.

"En jaksa lukea, mutta miten...?" Jos lukisit nii ehkä tietäisit jotain joskus ja jäis se ihmettely vähemmälle.
SimaaLiittimessä

17.12.2012 klo 07.17 1 tykkää tästä

En kyllä käsitä tätä pikäveteisyydestä valitusta. Kävin eilen katsomassa ja aika kului siivillä. Ei kyllä päässyt missään vaiheessa tylsyys iskemään. Oikein sopivasti rytmitetty, kirjan lukeneenakin tykkäsin sovituksesta. Mieluummin olisin tietty katsonut 2D:nä mutta HFRn takia jouduin tyytymään 3D:hen. 4/5, katotaan millainen kokonaisuus tästä lopulta tulee.
lapsetKOTIIN

17.12.2012 klo 10.51 4 tykkää tästä

Ihmeellistä uikutusta jostain arvostelusta?! Jokainen pitää eri elokuvista ja katsoo niitä erilailla. Tunnen yhden kaverin, jonka mielestä Asfalttisoturi on paras elokuva koskaan, ja vaikka se nyt ihan hyvä leffa onkin, ei se mielestäni nyt paras ole.
butthurtti

17.12.2012 klo 15.44 3 tykkää tästä

Peltosen arvostelut on yhtä kurjia kuin ennenkin. Luultavasti teksti yrittää olla huumorintajuinen mutta en ole yhdessäkään arvostelussa nauranut. Peltosen arvosteluissa turha paskan jauhanta saa aina hirveän kuplan meikäläisen otsaan. Imho. Onneksi on tähdet käytössä tällä sivulla. Muuten en varmaan saisi mitään selvää. Se minua ihmetyttää näissä hobitti arvosteluissa että ihmetellään paisuttamista ja kolmen elokuvan tekoa. Minusta on hyvä että sellainen henkilö joka osaa tehdä Tolkienin kirjoista elokuvia niin myös tekee niitä. Ja moni ei vissiinkään tiedä että Jackson aikoo ottaa muistakin lähteistä leffa materiaalia kuin hobitista mikä minusta on vain hyvä asia Tolkien faneille, ja miksei kirjoista tietämättömillekkin.
lapolla

17.12.2012 klo 18.29 1 tykkää tästä

Heimdall kirjoitti:

PS. Joku korjatkaa jos oon väärässä, mutta tämä Neuvoston kokoontuminen ja funtsailu että onko Dol Guldurin jäbä Angmarin noitakuningas vai kuka lie, eikö se oikeasti tapahtunut yli 1000 vuotta takaperin?
Tai eikö nää velhot (Saruman, Gandalf, Radagast, Pallando, Alatar) lähetetty Keski-Maahan nimenomaan siks että joku lurkkii Dol Guldurissa? Vai oonko ihan hukassa?

Mua hämmästyttää kaikkien vikinä siitä miten Hobitti ei olekkaan hobitti kun se ei ole naivistinen kahden tunnin leffa, vaan siitä onkin venytetty 9 tuntinen kokonaisuus.

Kukaan joka on kirjansa lukenut havaitsee että tämähän ei ole sitten pelkästään hobitti vaan mukaan on laitettu Silmarillionija ja keskenenräisiä taruja. Hobitin jälkeen ei enää tule elokuvia joten jackson on selkeästi päättänyt lyödän loput kirjat samaan läjään Hobitin kanssa. Täältä voi katsoa mitä kaikkea tapahtuu ennen kuin frodo lähtee kolostaan sormuksen kanssa:

http://lotrproject.com/timeline/

Mä olen todella iloinen tästä asiasta ja luultavasti vika leffa päättyy Kontuun ja Bilbon julhiin, siihen mistä Taru sormusten herrasta alkaa.

5/5 omasta mielestäni etenkin uuden HFR tekniikan takia, tuli se fiilis että mähän olen oikeasti mukana tässä seikkailussa!
Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

17.12.2012 klo 19.40 1 tykkää tästä

lapolla kirjoitti:

Miks quotasit mua sönkkö.
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

17.12.2012 klo 22.37

Jos Hobitti-trilogia menestyy riittävän hyvin, niin eiköhän joskus 10 vuottaa viimeisen Hobittileffan jälkeen vielä väsää Silmarillion trilogian.

Ja kävin kanssa katsomassa HFR-kuvalla. Ja en itse huomannut eroa lainkaan perinteiseen 3D-kuvaan verrattuna. Joten melkoista rahojen tuhlausta koko HFR.
Muokannut: Lichi 17.12.2012 klo 23.04
Lege

17.12.2012 klo 23.18

Toiseksi paras tolkien leffa, heti fellowshipin jälkeen.
Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

17.12.2012 klo 23.47

Lichi kirjoitti:

Jos Hobitti-trilogia menestyy riittävän hyvin, niin eiköhän joskus 10 vuottaa viimeisen Hobittileffan jälkeen vielä väsää Silmarillion trilogian.

Tolkien Estatella on oikeudet Silmarillioniin, ja ottaen huomioon miten vähän ne on tykänny tähänastisista filmatisoinneista niin tätä tuskin tapahtuu.
Kursori

Rekisteröitynyt 15.04.2009

20.12.2012 klo 08.46

perato kirjoitti:
GoT ei pysy kasassa ei millään. Vois olla hyvä sarja jos oottelis eka kaikki kaudet ja sit leikkelis ite semmoseks järkevämmäks sen.

LOL. Mikset vaan ota yhteyttä HBO-tuottajiin ja ilmoita, että olet universumin paras leikkaaja ja samalla kansainvälinen makutuomari, joka tekee kaikesta järkevää ja "vois" saada myös GOT:sta "hyvän".
nähty

21.12.2012 klo 23.25

Tuli juuri katsottua tämä. Ihan ok elokuva. Kaunista katsottavaa HFR 3D:nä, ja kolme tähteä kokonaisuudesta on ihan jees. Toteutus olisi saanut olla osittain realistisempi. Esimerkiksi lopussa on kohtaus, jossa kääpiöt tippuvat ties kuinka korkealta. Luulisi, että kuolema olisi korjannut edes osan. Lisäksin viimeinen puu ei vain sitten millään putoa... Päähenkilöillä aivan liikaa tuuria matkassaan.
Gini

25.12.2012 klo 01.37

Lichi kirjoitti:
lapolla kirjoitti:
Heimdall kirjoitti:

PS. Joku korjatkaa jos oon väärässä, mutta tämä Neuvoston kokoontuminen ja funtsailu että onko Dol Guldurin jäbä Angmarin noitakuningas vai kuka lie, eikö se oikeasti tapahtunut yli 1000 vuotta takaperin?
Tai eikö nää velhot (Saruman, Gandalf, Radagast, Pallando, Alatar) lähetetty Keski-Maahan nimenomaan siks että joku lurkkii Dol Guldurissa? Vai oonko ihan hukassa?

Mua hämmästyttää kaikkien vikinä siitä miten Hobitti ei olekkaan hobitti kun se ei ole naivistinen kahden tunnin leffa, vaan siitä onkin venytetty 9 tuntinen kokonaisuus.

Kukaan joka on kirjansa lukenut havaitsee että tämähän ei ole sitten pelkästään hobitti vaan mukaan on laitettu Silmarillionija ja keskenenräisiä taruja. Hobitin jälkeen ei enää tule elokuvia joten jackson on selkeästi päättänyt lyödän loput kirjat samaan läjään Hobitin kanssa. Täältä voi katsoa mitä kaikkea tapahtuu ennen kuin frodo lähtee kolostaan sormuksen kanssa:

http://lotrproject.com/timeline/

Mä olen todella iloinen tästä asiasta ja luultavasti vika leffa päättyy Kontuun ja Bilbon julhiin, siihen mistä Taru sormusten herrasta alkaa.

5/5 omasta mielestäni etenkin uuden HFR tekniikan takia, tuli se fiilis että mähän olen oikeasti mukana tässä seikkailussa!

Jos Hobitti-trilogia menestyy riittävän hyvin, niin eiköhän joskus 10 vuottaa viimeisen Hobittileffan jälkeen vielä väsää Silmarillion trilogian.

Ja kävin kanssa katsomassa HFR-kuvalla. Ja en itse huomannut eroa lainkaan perinteiseen 3D-kuvaan verrattuna. Joten melkoista rahojen tuhlausta koko HFR.

Olitkohan sä edes oikeassa salissa?
Jani Lapanen-Peltone

29.12.2012 klo 18.21

"Tom Bombelibim"? Hahmon oikea nimi on "Tom Bombadil". Olisiko syytä tarkistaa lähteet tai tai oikeinkirjoitus? Tai ymmärtää se, että erisnimet kirjoitetaan oikein. Sitä sanotaan journalistiikassa faktuaalisuudeksi. Jos väärinkirjoitettu nimi yritti olla kömpelö vitsi, niin kömpelöä kikkailua se kyllä olikin, mutta ei yhtään hauskaa. Ainoastaan ärsyttävää ja keskenkasvuista. Etenkin kun oikeaa nimeä ei tekstissä mainita.

Lisäksi kirjoittaja haukkuu tässä nyt ristiin kirjaa ja elokuvan käsikirjoitusta. Olisi syytä erottaa nuo toisistaan, jottei lukija aivan hämmentyisi. Muutenkin jäsentely on hukassa. Arvosteluun sekoitetaan jopa Taru Sormusten Herraa, mikä taas on ihan eri elokuvasarja. Lisäksi lukuisat viittaukset täysin muihin elokuviin ja jopa tietokonepeleihin eivät kuulu asiaan.

"Toimittaja" voisi mennä takaisin ainekirjoitusta opiskelemaan. Ehkä ne ädinkielen kirjoituksetkin saattaisivat vielä joskus mennä läpi.
Galear

03.01.2013 klo 09.30

Eli siis moni valittaa että hobittia on turhaan pitkitetty joillakin ei niin "tärkeillä" kohdilla joita on Azog ja Dol Guldur keissit. Pistetäänpä faktoja pöytään:
1. Thorin ei oikeasti Tolkienin kirjoissa koskaan taistellu Azog Turmelijaa vastaan ja tämän kädenkin katkaisi Dain. Joten tämä on yliväritetty kohta Hobitissa, mutta silti omasta mielestä toimiva lisäys joka valottaa paremmin Thorinin haista paska asennetta.
2. Joku sanoi että Dol Guldur on kokonaan keksitty asia, koska Sauron hänen mielestään tuhottiin jo 1000 vuotta aikasemmin. Mutta kannattaisi tutustua Tolkienin mastkuihin ennen tänne valittamaan tulemista. Ensinnäkin Dol Guldur on Sauronin piilopaikka ennen Mordoria sormuksen menettämisen jälkeen ja Valkoisen Neuvoston hyökkäys sinne tapahtui Ereborin Seikkailun yhteydessä! Eli kyseinen kohta ei ollut keksitty/tahalline pitkitys.

Omasta mielestäni Hobitin, Silmarillionin ja Kesken eräisten tarujen kirjan yhdistäminen on aivan loistava veto, koska yksinään Silmarillionista ei saisi järkevää elokuvaa mitenkään (teksti on aivan schaissea) eikä sitä saisi myöskään Kesken Eräisistä Taruista. Jackson on myöskin sanonut että Hobitti on viimeinen leffa!
Mitä kirjan pituuteen ja trilogiaan tulee pelkästä hobitistakin olisi saanut ilman lisäyksiä trilogian (ilman lisäyksiä muista Tolkienin teoksista leffasta olisi tullut aivan mahdotonta puuroa katseltavaksi). Luin Hobitin juuri ja eka leffa käsitti siitä 80 sivua (jäljelle jäi 250s), koska tällä kertaa ei oltu karsittu leffaan pelkkiä toiminta kohtauksia vaan kaikki laulut olivat (ja se on saatanan hyvä juttu) mukana elokuvassa!

Ps: Ja tuohon arvosteluun en aio koskeakkaan, koska paskaa tekstiä. Arvostelija olisi voinut olla asiallisempi eikä kirjoittaa tuollaista shittiä (luin pari ekaa lausetta ja se riitti mulle)

Jonne

05.03.2013 klo 16.06

Edellinen kommentti osui täysin naulan kantaan. Ja tuo matka kestää Repunpäästä Yksinäiselle vuorelle myös noin vuoden verran, kuten Suuri Sorumksen sota. Täytyy myös muistaa, että tämä on trilogian ensimmäinen osa (kirjan lukeneena voin sanoa että parhaat hetket ovat vasta edessä), joten tuo Necromancer juoni nivoutuu varmasti hienosti yhteen lopussa.

Mitä tähän arvioon tulee..Joku tuolla taisi mainita Avatarin 5 tähteä. Olihan se hieno leffa, mutta täynnä kliseitä ja porsaanreikiä juonessa. Jos Peltonen tykkää enemmän Pocahontasista avaruudessa niin se on hänen mielipiteensä.
Tosiaan tähän arvioon liittyy niin paljon asiavirheitä ja turhaa jauhaamista, ettei siihen viitsi enemmän paneutua. Sen verran kuitenkin, että tuo Hobitin CGI:n vertaaminen tietokonepeliin on täysin epäammattimaista eikä pidä alkuunkaan paikkaansa. Sellaista peliä ei ole keksittykkään, mikä pääsisi edes lähelle tätä. Itse olen vähän kriittinenkin CGI:n kanssa ja mielestäni se oli tässä leffassa kenties parasta mitä olen koskaan nähnyt. Ja leffahan oli kokonaisuudessaan todella viihdyttävä ja mukaansa tempaava.

Kirjoita kommentti

V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova