Tuorein sisältö

Beasts of the Southern Wild

Ensi-ilta: 11.01.2013
Genre: Draama, Fantasia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

25.02.2013 klo 20.00 | Luettu: 4247 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Juoppohullut punaniskat rellestävät hökkelisaarella sivussa sivistyksestä. Elämänasenteet ovat ilahduttavan myönteisiä. Myrsky ja vedenpaisumus uhkaavat yhteisöä, mutta sympaattiset turvenuijat huolestuvat lähinnä siitä, riittääkö naapurin kavereillakin sisua. Kotia ei jätetä. Tätä mieltä on varsinkin viisivuotiaan Hushpuppy-tytön tärähtänyt isä, jonka terveys on huonolla tolalla. Katsoja haastetaan muodostamaan mielipide muun muassa kasvatusmetodeista. Ne muistuttavat toisinaan heitteillejättöä. Toisaalta isä todella pitää elämästä joka on laiffia ja hän tekee parhaansa kouliakseen tyttärestä selviytyjän. Jos ajattelemme äijää eläimenä, hän on looginen, hoivaava ja fiksu sellainen.

Beasts of the Southern Wild on lapsen avoimessa, ihmetystä täynnä olevassa ja toisaalta toteavaisessa näkökulmassa pitäytyvä omaleimainen kasvutarina. Hushpuppy on liekinheittimellä ruokaa laittava sielukas sähikäinen. Isän ja ympäristön muuttuessa epävakaaksi pikkuvanhan likan on vartuttava henkisesti vielä pari vuotta ja vahvistettava identiteettiään ja suhdettaan ympäristöön. Opettajan mainittua muinaisia luolamiehiä vainonneet jättihirviöt, elokuva esittelee hieman fantasiakuvastoa alleviivaamatta sen selkeämmin, että ne kuvaavat Hushpuppyn pelkoja. Osa muistakin tapahtumista saattaa olla kuvitelmaa, mutta katsoja päättäköön itse: jos jokin käänne tuntuu turhan kätevältä, olet ajattelija, joten ajattelepa.

Mielikuvitus on luonteva osa kerrontaa kuten se on osa lasten ajatusmaailmaa. Vetiset miljööt romurakennelmineen ovat fantastisempia kuin Game of Thronesin kaltaisten fantasiatarinoiden näkymät. Esiteltävä elämä on riittävän omituista, jotta tämä voisi olla esiosa Waterworldille tai Prinsessa Mononokelle, mutta omalla tavallaan se on myös realistista ja puhuttelevaa, jos muistamme miten rähjäisissä oloissa huomattavan suuri osa ihmiskunnasta elelee. "Rapajuoppo korven juntti" ei ole ilkeä kuvaus hahmoista, vaan jopa luontainen käyttäytymismalli näissä olosuhteissa. Elokuva kuiskaa totuutensa tunneälylle.

Ennen muuta elokuva on inhimillinen. Hushpuppya näyttelevä nuori Quvenzhané Wallis on luonteva ja persoonallinen; hän on ilmiö. Aikuisetkin tuntuvat olevan jotakin sen sijaan, että he näyttelisivät jotakin. Mikäli tunnelmat kolahtavat, rikkaasta läjästä yksityiskohtia on buffetmaisen helppoa rakennella sanoma omaan makuun. Sivistys näyttäytyy vastustajana useammalla tapaa. Luonnonsuojelu on helppo nähdä laajana teemana kun jäätiköiden sulamisestakin turistaan. Maailma on suuri ja minulla on oikeus saada ääneni kuuluviin, julistaa Hushpuppy pontevasti ja tämmöiseenhän voi samaistua mistä lähtökohdista tahansa. Elokuva on niin elossa, että se tahtoo huutaa ja niin se tekee.

Budjetti on pienempi kuin Röllillä ja kultaisella avaimella ja ohjaaja Benh Zeitlin on pitkän elokuvan ensikertalainen. Tässä oli pari sellaista jytkyhommaa, etten pahastu, vaikka Zeitlin pudotti Ben Affleckin Oscar-kisasta (Affleckin Argo on vielä enemmän mieleeni). Kamppailu luonnonvoimien keskellä on aihe, johon hutiloija heittää helposti 50+ miljoonaa. Murto-osalla tästä Zeitlin väsää verrattain ison kertomuksen, joka ei tunnu ratkovan teknisiä ongelmia, vaan melkeinpä dokumentoivan omalla logiikallaan lipuvaa todellisuutta. Kamera heiluu usein perustellusti taltioiden luonnonlasten villiyden ja vapauden. Toisinaan sain tärinästä tarpeekseni: liika on liikaa varsinkin, kun suoritukset kiehtovassa korvessa riittäisivät sisällöksi vaikkei kamera hievahtaisikaan. Yhden tempun poni Zeitlin ei ole, vaan mystiset ja pohdiskelevat kohtaukset ovat rauhallisia ja sitä kautta aistikkaita. Zeitlin ja Wallis tulevat saamaan töitä jatkossa, voi pojat, kyllä vaan.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Les Misérables... Lumoava kirous... >

Keskustelut (1 viestiä)

läppomada

26.02.2013 klo 23.28 1 tykkää tästä

Jossain oli kritisoitu leffan tukeutuvan liikaa vanhaan "noble savage" -kliseeseen; luonnon helmassa on kiva olla ja saastunut yhteiskunta on kauheinta mitä olla saattaa. "Alkuperäisasukkaat" ovat jujulla siitä mitä elämä on, konttorirotat sen sijaan ravaavat oravanpyörässä päivästä toiseen. Ja niin edelleen. Että Wink olisi naiivin, jopa loukkaavan yksiulotteinen hahmo juopotteluineen ja ties mitä.

Vaan siinä missä jotain luonnonsuojelutematiikkaa voi hyvinkin löytää leffasta, kokisin sen ehkä aika toisarvoiseksi. Puunhalaajaleffojahan löytää yllin kyllin, oli niistä mitä mieltä tahansa... Tämä tuntui kuitenkin enemmän leffalta Winkin ja Hushpuppyn suhteesta, ihmisyydestä huonoissa oloissa ja kaikesta muusta herkästä diibadaabasta. Joka aika hyvin kyllä maistui, eikä vähiten leffan oivan visuaalisuuden ansiosta! Ehkä tässä nyt oli jotain sellaista eloisuutta mitä ei aina herkistelyleffoista löydy... En mene sanomaan sen johtuvan budjetista (/sen puutteesta), mutta jotain alkeellista (tai sellaiseksi naamioitua) hurmaa Zeitlin onnistui tarjoamaan.

PS. Tässä vielä tämä parjausartikkeli, osviitaksi:

http://filmdrunk.uproxx.com/2012/12/the-cast-against-beas

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova