Tuorein sisältö

The Homesman

Ensi-ilta: 14.11.2014
Genre: Draama, Seikkailu, Western
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

15.11.2014 klo 16.05 | Luettu: 3820 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Maisemat muistuttavat Tommy Lee Jonesin naamaa. Pöly ei lakaisemalla lopu. Ulkohuussi on huipputeknologiaa. Kulkutauti saattaa pyyhkäistä hengiltä isommankin lapsikatraan. Moni kaupunkilaistypykkä ei välttämättä tiennyt mihin lupautui, kuin poika villistä lännestä pyysi tilan emännäksi. Erään tienoon hameväestä joka toisen (3 kpl) päässä sirittää. Miehet ovat munattomia, eikä Hilary Swankin näyttelemä vanhapiika onnistu viettelemään niistä viimeistä, joten Swank päättää joutessaan kärrätä hullut kaupunkiin. Avukseen hän värvää hirttosilmukkaan ripustetun kulkurin, jota näyttelee ohjaajanakin toimiva Jones. The Homesman on pääpiirtein niitä länkkäreitä, joissa voimakastahtoinen naaras ja ikääntynyt renttu ratsastavat eteenpäin.

Swank on vanhapiika, koska hän tuntee itsensä sellaiseksi. Nätillä 31-vuotiaalla typykällä on emännän kykyjä ja omaisuutta, mutta paikallinen sankari ilmoittaa etsivänsä parempaa, joten mitäs nyt? Miehenkipeys tai vaihtoehtoisesti tarve perustaa perhe johtaa itsetunto-ongelmiin, joten vaikka nainen tienoon selväjärkisin olisikin, hän ei ole lehmityttöfantasia kiihkofeministeille kuten meikäläiselle. Itselleen Jones on järjestänyt mainion roolin, jossa hän saa äkäillä, vapista pelosta ja hauskuuttaa jo ensimmäisten (ja tehokkaimpien) minuuttiensa aikana. Juurettomalla huithapelilla on potentiaalia hyvään ja pahaan. Enpä tiedä, tarvitseeko Jones Oscar-ehdokkuutta, mutta tiedän mitkä sekunnit gaala valitsee näytteeksi, jos niin käy.

Filmi ei ole aivan niin kliseinen kuin miltä se vaikuttaa, mutta läheltä liippaa. Kun eteneminen alkaa, tarjolla on irrallisia jännitys- ja draamakohtauksia ja puhuttelevan karuja maisemia. Takaumat alleviivaavat pari asiaa hullujen historiasta. Jos miehillä oli ennen kurjaa, naiset olivat bonuksena alistettuja. Elokuva ei varsinaisesti palauta uskoa ihmiskuntaan, mutta Swank ja toisinaan Jones osoittavat tarvetta suojella heikkoja. Elokuva ei voi olla läpeensä kyyninen, jos tarve perustaa sosiaalidemokraattinen lintukoto kilahtaa joskus jonkun takaraivossa?

Periaatteessa kohtaukset voisivat olla missä tahansa järjestyksessä. Uskon että olennainen avautuisi, aivan kuten kävisi, jos tuttava tumppaisi syliisi laatikollisen lomakuvia valokuva-albumin sijaan. Asiallisista kohtauksista rakentuu kokonaisuus, niin, mutta imukykyisimpiä tarinoita ovat ne, joissa kohtaus A mahdollistaa kohtauksen B, joka saa innolla odottamaan kohtausta C. Swankin ja Jonesin suhde jää pinnalliseksi. Katatoniset pöpit ovat teemaan kuuluvia taustakoristeita. Mainosmateriaalin mukaan leffa on riisuttu romantisoinnista. Se kieltämättä olisi romantisointia, jos käänteet olisivat liian käteviä; jos matkalla esimerkiksi tapahtuisi mieltäylentäviä lääketieteellisiä läpimurtoja 10 minuutin välein.

Monet kohtauskokoelmat tympäisevät, koska tarina ei kehity. The Homesman kehittyy alati siinä mielessä, että koin marinoituvani tunnelmissa ja aistivani yhä syvemmin miten kamalaa olisi koko ikänsä viljellä nöyhtää ja pölyä ulkohuussin uhatessa. Leffa on syvästi surullinen olematta melodramaattinen. Ravistelevimmat hetket ovat kylmän toteavia muun materiaalin antaessa niille merkityksen. Aivot kannattaa toisinaan pitää päällä, jos tahdot masentua niin muikeasti kuin mahdollista on. Miksei ihmisapina tappanut itseään välittömästi itsetietoisuuden saavutettuaan, siihen kysymykseen vastaa hilpatihippaa-Jones, jonka tanssahtelu kännissä on asiayhteydessä suhteellisen positiivinen ilmiö. Kehnompiakin suorituksia on mainitulla ehdokkuudella muistettu.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nuija ja tosinuija k... Sixxis - Hollow Shri... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova