Tuorein sisältö

Edelleen Alice

Ensi-ilta: 20.03.2015
Genre: Draama
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

21.03.2015 klo 15.15 | Luettu: 3478 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Pääosa-Oscarit osuivat oikeisiin osoitteisiin. Kaiken teoriassa huikean lahjakas Eddie Redmayne menettää ruumiin hallinnan ja Alzheimer-draamassa Edelleen Alice (Still Alice) aina luotettava Julianne Moore menettää mielensä. Elämä on luopumista, elämä on kuolemista, elämä on kaunista. Ehkä olisin pillittänyt viiden tähden edestä, jos olisin 10-20 vuotta vanhempi ja lihakseni olisivat oikeasti jumissa ja päässäni hyllyisi entistä puhtaampaa puuroa.

Alice on arvostettu kielitieteen professori. Hän on naimisissa tohtori könsikkään kanssa. Perheen varallisuudesta johtuen kolmesta lapsesta sekin pärjäilee, joka haaveilee taiteellisesta urasta. Porukka on paitsi sivistynyttä ja tasapainoista, myös rutinoitunutta. Lääkärille hakeutuva Alice osaa odottaa, että jokin on pahasti pielessä, mutta kestää aikansa, ennen kuin kauhu tulee ulos. Miehelläkin kestää. Mahdotonta, sanoo könsikäs, kun mahdollista juttua epäillään. Merkitsevät katseet, ironiasta turvaa hakevat ilmeet ja sen sellainen vähäeleisyys kertoo vaivatta, missä hahmot menevät. Vuolaan tunteellisia hetkiä nähdään vain muutama ja sitäpä tehokkaampia ne ovat.

Sanojen unohtelu vaurioittaa kielitieteilijän egoa kuin arpi supermallin sielua, mutta Alice on sopeutuvainen. Lähimuistin toimiessa yhä heikommin hän pyrkii järjestelmällisyydellä pitämään elämästä kiinni ja samalla surullisesti valmistautumaan aikoihin, joina hän ei kykene päätöksiin. Alice pintapuolisesti hyväksyy ja romantisoi ajatuksen, että hänellä on jäljellä hyviä aikoja. Puoliso seisoo rinnalla niin uskollisesti kuin on realistista olettaa, mutta mies ei tahdo muuttaa koko elämäänsä kioskin nyyhkypokkariksi. Arkiset kommunikointivaikeudet ovat olennainen osa sitä, miten ohikiitävältä elokuva saa elämän näyttämään. Hahmot eivät niinkään riitele, kuin yrittävät vältellä riitelyä, kuten Alice kerran sanoo.

Moore on tämä teos, muut ansiot ovat mooremaisen suorituksen kehystämistä. Moore liikkuu hillityn neuroottisesti vahvuuden ja haurauden sekä itsetietoisuuden ja harhaisuuden välillä, ollen lähempänä positiivisia päitä. Alzheimerin taudista itsestään syntyisi rikkaampia kertomuksia. Elokuva vaikuttaa pureutuvan syvemmälle, kun puheeksi tulee perinnöllisyys. Alicen lapset tutkitaan ja yksi heistä on raskaana. Mitä mieltä olimmekaan elämästä? Onko se tragedia, jos ihminen kosahtaa jo viisikymppisenä, vai kannattiko syntyä? Kysymys on helppo (muille kuin vakavasti masentuneille ja ahkerasti abortoiville), mutta siinä on tasoja, jotka elokuva sivuuttaa.

Alice on edelleen Alice, juu, ja Alzheimerin tautia kannattaisi tutkia. Alice pitää aiheesta puheenkin. Jos pitäisi arvata, miksi kirjoittavan ja näyttelevän tyttären arki on eniten aikaa saava sivupolku, pihahtaisin, että Oscar-akatemian vuoksi. Monet pitävät jo sairaan hahmon näyttelemistä Oscar-himona, mutta hyvä näyttely on hyvää näyttelyä ja satunnainen sisäsiittoisuus on satunnaista sisäsiittoisuutta. Tyttären avulla joka tapauksessa ilmaistaan useampi asia ja söpö, pöllähtänyt orava Kristen Stewart istuu rooliin.

Alicen näkökulma pyritään selittämään niin kauan kuin hänen järkensä toimii. Sumennuksilla nainen puristetaan pieneen tilaan, jos hän ei ymmärrä missä hän on. Muutamat hypyt ajassa eivät varsinaisesti ole temppuja, mutta asiayhteyksissä ne välittävät haikean tunteen siitä, että elämää on haihtunut tuuleen. Liikuttava, vivahteikas mutta helposti sisäistettävä laatudraama on taidetta, mutta ei ns. taide-elokuva. Se, että Alzheimer-potilaat unohtavat lähimmäisensä ja palaavat kauas menneisyyteen, mahdollistaisi kunnianhimoisemman kerronnan, mutta etuja on siinäkin, että Moore näyttelee roolin realistisesti pitkälle.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Big Game... Unbreakable Kimmy Sc... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

90639

Liittyviä artikkeleita

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova